Laillistetut huumekauppiaat

Tupakka (Nicotiana) on myrkkykasvi, jonka sisältämä nikotiini aiheuttaa useimmille käyttäjilleen voimakkaan riippuvuuden eli addiktion. Nikotiini on myrkky, jota kuitenkin käytetään erittäin yleisesti aisteja huumaavana nautintoaineena. Nikotiinin pitkäaikainen käyttö johtaa tilastollisesti erittäin usein hengenvaarallisiin sairauksiin, joista tunnetuimpia ovat erilaiset syövät keuhkoissa ja kurkussa. Nikotiini on useimmissa maailman valtioista laillinen huumaus- ja nautintoaine, vaikka sen käyttöä on viime vuosikymmeninä pyritty monissa maissa myös rajoittamaan. Suomessa toimet tupakoinnin rajoittamiseksi alkoivat vuonna 1976 säädetyllä lailla. Vuonna 2017 on edetty niin pitkälle, että tupakointi on pääsääntöisesti sallittua vain sitä varten osoitetuissa tiloissa ja ulkona.

Tämä on valistuneelle ja tiedonhaluiselle ihmiselle selvä asia. Vähemmän selvää ja tunnettua on, kuinka raivoisasti nikotiiniriippuvuuteen nojaava teollisuus on taistellut jokaista rajoituspyrkimystä vastaan. Aika ajoin uutisissa näkyvät oikeustaistelut tupakkateollisuus onkin pääosin voittanut tai saanut päätöksen, joka on antanut tälle huumekaupalle jatkoluvan. Tupakkateollisuus on käyttänyt miljardeja dollareita puolustaakseen oikeuttaa kääriä valtavia voittoja ihmisiä vammauttavan ja tappavan huumeen kaupalla. Se on lahjonut, huijannut ja painostanut lääkäreitä, tutkijoita ja päättäjiä. Se on toistuvasti jäänyt kiinni julkeasta lobbauksesta, myös Suomessa.

Kaikesta tästä meille vähemmän tutusta vastenmielisyydestä kertoo Heikki Hiilamon kirja Maailma tupakkayhtiöiden vallassa (Into 2017). Kirjan otsikko on dramaattinen. Niin on myös kertomus kuolemankauppiaiden häikäilemättömyydestä ja kyvystä olla piittaamatta tuotteensa aiheuttamista kärsimyksistä ja tuhoista. Hiilamo itse ei voisi kirjoittaa vähemmän dramaattisesti. Harvoin törmää kirjaan, jossa on jätetty käyttämättä jokseenkin kaikki mahdollisuudet rakentaa lukijaa pihdeissä pitävää dramaattista kaarta. Hiilamo on ilmeisesti ajatellut, että karut faktat itsessään riittävät. Tavallaan se on totta, tavallaan ei. Kirja on vaikuttava, mutta se olisi kyllä voinut olla myös paljon vaikutavampi.

* * *

Hiilamo on valitettavan varovainen syyllisten nimien mainitsemisessa. Erityisesti päättäjät pääsevät kohtuuttoman vähällä. Muutaman kansainvälisen lobbauksen keskeisen herran esittely jää sekin hyvin värittömäksi. Välillä tuntuu, kuin kaikki konnantöitä tehneet olisivat jonkinlaisia Adolf Eichmanneja, ylempien käskyjä tottelevia ja siksi vastuusta vapautettavia. En tiedä, onko tämä ratkaisu ollut Hiilamon puolelta harkittu. Jos on, ratkaisu on minusta huono. Kun tuomiolla on jättimäinen teollisuus, se hahmottuu lukijalleen keskeisten toimijoiden persoonan kautta. Ei kuitenkaan tässä kirjassa. Tupakkateollisuuden omistajista ei puhuta mitään, muutama PR-työtä hoitanut nilkki mainitaan, mutta yleisesti ottaen tupakkateollisuus jää yhtä kasvottomaksi kuin ennenkin.

Näin on myös Suomea koskevissa kirjan luvuissa, vaikka - kuten Hiilamo itse todistaa - Pohjoismaat ja Suomi ovat olleet tupakkateollisuudelle tärkeä alue tutkittaessa ja sovellettaessa sekä aktiivista lobbausta että julkisen mielipiteen muokkausta.  Kirjassa ei ole edes hakemistoa, jonka kautta voisi hahmottaa toimijoiden kokonaisuutta. Suomen lobbareista nimetään vain Johan Puotila ja Lasse Lehtinen, mutta heidätkin lähinnä mainitaan neutraalisti, vaikka erityisesti Lasse Lehtinen on käyttänyt häikäilemättä tupakkateollisuuden hyväksi myös henkilökohtaista näkyvyyttään ja suhteitaan. Hiilamo on jättänyt kokonaan käyttämättä mahdollisuuden avata tupakkateollisuuden lobbaukseen liittyvää korruptiota. Yhdessä lauseessa - jonka kaltaisia lukija olisi kaivannut paljon lisää - Hiilamo toteaa kuivasti lobbari Matti Otvan vaihtaneen puolta vasta sitten, kun Philip Morris oli jättänyt jonkin hänen laskunsa maksamatta.

Poliittiset päättäjät Hiilamo päästää myös vähällä. Sauli Niinistön rooli ryhmäkannelainsäädännön jarruttajana tulee mainituksia, mutta esimerkiksi esitellessään tupakkateollisuuden perustamaa peitejärjestöä Huomaavaiset tupakoitsijat ry:tä jättää mainitsematta sen, ettei Lasse Lehtinen ollut ainoa, vaan sille antoivat kasvonsa myös monet tunnetut päättäjät kuten SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen ja Jörn Donner. Yhdistys sai kohtuutonta arvovaltaa juuri tätä kautta ja sen analyysin jättäminen pois on vakava puute kuten eri puolueiden suhtautumisen esittelyn loistaminen poissaolollaan.

* * *

Hiilamon kirja toimii epäilemättä siinä perustehtävässään, että se osoittaa tupakkateollisuuden häikäilemättömyyden ja tuloksellisuuden. Kirja myös osoittaa, että vaikka Suomesta katsoen voisi kuvitella, että tupakkateollisuus on auringonlaskun juttu, globaalissa näkökulmassa näin ei suinkaan ole. Teollisuudella pyyhkii edelleen erittäin hyvin, eikä tietoisuus tupakoinnin vaarasta kosketa miljardeja maailman asukkaita millään lailla. Hiilamo ei millään tavalla vähättele tilannetta, mutta ei toisaalta myöskään hyödynnä aiheensa tarjoamia mahdollisuuksia. Kyllä näin tunteita kuohuttavasta aiheesta olisi voinut kirjoittaa myös hiukan enemmän tunteisiin vaikuttavalla tavalla. Nikotiiniriippuvuus koskettaa Suomessakin edelleen satojatuhansia ihmisiä. Myös Suomessa kuollaan edelleen tupakoinnin aiheuttamiin sairauksiin. Ennen muuta myös Suomessa joutuu tupakoimaton edelleen lähes päivittäin toteamaan sen, etteivät tupakoitsijat juuri koskaan ole huomaavaisia. Ei narkomaani ole.

Edellä olevan arvioinnin tylyyttä selittää ehkä osittain se, että suhtaudun aiheeseen itse hyvin voimakkaasti kielteisesti. Minusta jokainen tupakkateollisuudessa mukana oleva on moraalisesti rikollinen, vaikka toistaiseksi vielä lain suojaama sellainen. Minusta Lasse Lehtisen kaltaiset rahasta tupakkateollisuutta palvelevat julkkikset ovat halveksittavia nilkkejä. Ottaa nyt rahaa siitä, että ihmisten myrkyttäminen voisi jatkua! Toisaalta suhtaudun tupakkateollisuuteen myös esimerkkinä siitä, miten kapitalismi ideologisella tasolla on täysin piittaamaton ja vastuuton. Tiedämme, että tupakkateollisuuden edustajat ovat viimeistään 1950-luvun alusta lähtien tienneet, että tupakkaa ei pitäisi sen myrkyllisyyden takia valmistaa. Teollisuuden purjehdus on tietysti vaatinut joukon ihmisiä, joiden moraali taipuu melkein mihin tahansa. Pohjimmiltaan kysymys ei kuitenkaan ole siitä, että Lasse Lehtinen on moraaliton nilkki vaan siitä, että kapitalistinen markkinatalous ruokkii tällaista vastuutonta toimintaa.

Suomen horisontista katsoen tupakkateollisuus ja tupakoitsijat ovat vuonna 2017 historiallisen heikossa hapessa. Parveketupakoinnista vielä väännetään kättä, mutta julkinen tavoite on Suomi ilman tupakkaa. Mutta todellisuus ei ole niin hyvä kuin äkkiä ajatellen voisi luulla. Vaikka perinteinen tupakointi on vähentynyt, nuuskaaminen ja "sähkötupakka" ovat ilmeisesti ainakin joissakin väestöryhmissä lisänneet suosiota. Se on varoitusmerkki tupakkateollisuuden sitkeähenkisyydestä ja vallasta. Ei se ole luovuttanut eikä tule luovuttamaan. Taistelua on pakko jatkaa silloinkin, kun vastustajaa ei näyttäisi olevan lähimaillakaan. Suomessa tupakkateollisuudella ei ole hyvää karmaa, mutta ei pidä tuudittautua kuvittelemaan, ettei uusia lasselehtisiä ja mattiotvia löydy tekemään tupakkateollisuuden osakkeenomistajien puolesta likaista työtä. Olisi Hiilamo voinut edes yhden luvun kirjoittaa siitä, ketkä viime kädessä keräävät voitot tästä laillistetusta huumekaupasta.