Tiedustelupalvelun näkökulmasta ihannetilanne on, että tekemisten ja sanomisten lisäksi myös jokaisen ihmisen jokainen ajatus voidaan monitoroida, tallettaa ja käyttää tarpeen mukaan tämän ihmisen kurittamiseksi ja hallitsemiseksi. Ajatukset ovat toistaiseksi turvassa, mutta sitä hanakammin tartutaan ajatusten ääneen lausumisiin, joista uuden tekniikan ansiosta jää helposti kumittamaton jälki. Vaikka askel vakoilla tekojen lisäksi myös ajatuksia tuntuu isolta, ei se sitä väkivaltaorganisaation näkökulmasta tietenkään ole. Jokaisen teon takana on ajatus ja jos vallanpitäjän kannalta kiusallinen tai vaarallinen toimi voidaan estää jo ajatusten tasolla, mikäpä sen parempaa.
On myös turha kuvitella, ettei tällainen voisi saada suuren yleisön tukea. "Ei minulla ole mitään salattavaa" on se kulunut fraasi, jonka aivan liian moni ottaa todesta. Kysymyshän ei ole siitä, että vain suunnitelmat räjäyttää parlamentti täytyy pitää salassa. Kysymys on siitä, saammeko tai voimmeko itse määritellä, mitkä kaikki ajatuksistamme ja näkemyksistämme jaamme muiden kanssa. Vaikka ns. länsimaissa yksilön suojaa mielellään korostetaan, ei se paljon arvoinen ole tilanteessa, jossa pyritään suojaamaan suuria omaisuuksia ja itse vallan hallintaa. Siksi jokaisen maan "NSA" pyrkii samaan eli tietämään kaiken mahdollisen, varmuuden vuoksi.
* * *
Länsimaisen sananvapauden ytimessä on näkemys siitä, että jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä ja näkemyksensä ilman että kukaan sitä etukäteen rajoittaa (jälkikäteinen sensurointi on eri asia, sitä soveltavat kaikki yhteiskunnat). Sananvapauden näkökulmasta mahdollisuus puuttua ei vain sanomisiin, vaan myös ajatuksiin, on pöyristyttävä ja kauhistuttava. Asiaa on fiktiivisesti kuviteltu jo pitkään, vaikka todellisuudessa millään gestapolla tai stasilla ei voi olla ajatuksiin ulottuvaa urkintajärjestelmää. Vai onko tämäkin pelkkää toiveajattelua? Jos ääneenlausumattomiin ajatuksiin on jollain tekniikalla päästy käsiksi, eikö se olisi äärimmäisen tarkasti varjeltu salaisuus?
Henkilökohtaisesti pidän aivopoliisin muodostamaa uhkaa toistaiseksi epätodennäköisenä. Ymmärrämme aivojen toimintaa vielä niin puutteellisesti, ettei toimiva ulkoinen urkintatekniikka kuulosta uskottavalta visiolta. Toisaalta voidaan kysyä, onko se modernin some-kulttuurin oloissa edes tarpeen. Huomattavan monilla ihmisillä tuntuu olevan pakottava tarve kailottaa synkeimmätkin ajatuksensa julki heti, kun joku nörtti puhuu "suljetusta piiristä" tai "yksityisestä ympäristöstä" (kaikkein villeimpien kohdalla ei ole edes tällaista ehtoa). Tietoteknisesti sellainen on toki teoriassa mahdollinen käsite, mutta somen näkökulmasta tuskin. Jokainen "suljettu piiri" on juuri niin suljettu kuin sen leväperäisin osanottaja on.
Tiedämme, että ainakin Yhdysvalloissa urkintajärjestöt ovat olleet erittäin voimakkaasti estämässä tekniikkaa ja lainsäädäntöä, joka parantaisi yksittäisen kansalaisen yksityisyyden suojaa. Urkkijoiden näkökulmasta kansalaisen etu on uhka, koska yksityisyyden suoja olisi sama "viattomille" kuin pahoissa aikeissa olevillekin. Urkkijoiden näkökulmasta jokainen kansalainen on aina potentiaalinen pahis, joten pysyvä ja kattava valvonta on ainoa järkevä tavoite, oli se kansalaisoikeuksien näkökulmasta kuinka tuohduttavaa tahansa. Vallanpitäjät eivät myöskään halua ihmisten pohtivan tällaisia, kuten sammumaton viha Snowdenin tai Assangen kaltaisia tietovuotajia kohtaan osoittaa.
* * *
Mielenkiintoisella tavalla täydellisen kontrollin idea kukoistaa samassa yhteiskunnassa, josta poliittisen korrektiuden kulttuuri on levinnyt ympäri maailmaa. Tarkemmin ajatellen niillä on paljonkin yhteisiä tavoitteita, vaikka urkkijat eivät tietenkään halua vaientaa puheita liian aikaisin, kun taas PK-intoilijat mieluiten kieltävät kaiken ajattelun ja puheen, joka millään tavalla voi johtaa ilmaisuihin, jotka PK-porukka on määritellyt ei-sopiviksi. Yhteistä on ajatus siitä, etteivät kenenkään ajatukset ole yksityisasia. Siinä missä "vääriä" näkemyksiä edustava pyritään urkintajärjestelmän avulla paljastamaan ajoissa ja sen jälkeen neutraloimaan, pyrkii PK-maailma painostamaan ihmiset harrastamaan niin vahvaa itsesensuuria, että loppujen lopuksi mitään ei voi riskittä sanoa ääneen, vaikka kuinka aivoissa kuplisi.
Täysin absurdeja piirteitä saanut poliittisesti epäkorrektin jahtaaminen sopii urkintajärjestelmille oikein hyvin, koska sellainen juurruttaa kansalaisiin ajatuksen siitä, että voi olla ja itse asiassa onkin olemassa vain yksi sallittu ajattelutapa. Siis se, joka ei saa karvaa värähtämään sen paremmin NSA:n kuuntelijoissa kuin muiden ihmisten mielipiteitä vahvivassa PK-aktivistissa. Mitään ongelmiahan ei ole, kun kaikki ajattelevat samalla tavalla eikä kukaan potki koko ajan aisan yli tai ohi. Maassa on rauha ja kukaan ei pahoita mieltään. Ei ainakaan se, jolla vallan välineet sattuvat olemaan hallussa.
Vaikka en pelkää aktiivisesti ajatuspoliisia, sellaisen olemassaolon salliva tai sellaista jopa kaipaava ajattelu puistattaa. Hyväksyn sen, että jotkin teot määritellään kielletyiksi ja rangaistaviksi, koska osa teoistamme on yksinkertaisesti sietämättömiä. On kuitenkin täysin mahdotonta hyväksyä, että mikään ajatus olisi kiellettyä saati rangaistavaa. Ajatusten julkistamistakin on syytä säädellä vain siltä osin, kuin kyse on toisten ihmisten loukkaamisesta. Asioita täytyy saada vapaasti pohtia ja kommentoida. Siksi on tärkeää torjua pyrkimykset kaventaa kansalaisten yksityisyyden suojaa siitä riippumatta, onko asialla suojelupoliisi vain ahdasmielinen PK-porukka. Torjumisen voi aloittaa itsestään. Ihan kaikkea mieleen juolahtavaa ei kannata somettaa. Henkilökohtaiset salaisuudet ovat tärkeitä, niitä voi arvostaa myös pitämällä ne salaisuuksina.
Biodiversiteettiä varjellaan ja hyvästä syystä, mutta entä ajatusten moninaisuutta? Piirejä, jotka haluaisivat kaikkien nyökyttelevän samaan tahtiin, tuntuu olevan joka taholla nykyään.
VastaaPoistaTotta, luonnon kannalta inhimillisen ajattelun diversiteetti on merkityksetöntä, mutta meille itsellemme yhtä välttämätön kuin biodiversiteetti. Nuorempana ajattelin ihmiskunnan tulevan hyvin toimeen ilman ikävimpiä ajatuksia, mutta nyttemmin ajattelen, että "hyvän" hahmottamiseen tarvitaan jonkin verran sitä "pahaakin" - ainakin sanojen tasolla. Yksimielisyys on hetkittäin kivaa, mutta pidemmällä aikavälillä se johtaa pysähtymiseen. Vallassa oleva ei tietenkään pelkää pysähdystä kuten se, joka on sorrettu tai joka tapauksessa vallaton.
VastaaPoista