Hävetkää, korkeimman oikeuden jäsenet!

Kirjoitin tammikuussa 2016 vihaisen ja huolestuneen tekstin, kun hovioikeus oli uskonut irakilaisen miehen rakastaneen tytärtään niin paljon, että antoi pojalleen määräyksen murhata tämä. Nyt on KKO vahvistanut, että raakalaismaiseen "häpeäkulttuuriin" liittyvä väkivallalla uhkaaminen on Suomessakin sallittua, ei vain Irakissa tai Pakistanissa. KKO:n mukaan viesteissä oli nähtävissä myös "huolestuneisuus perheenjäsenistään". Toisin sanoen KKO:n jäsenet ottivat täydestä syytetyn teeskentelyn. Jokainen näihin asioihin tutustunut tietää, että kysymys on pelkästään miehen "kunniasta", joka jostain merkillisestä syystä ei perustu miehen tekoihin vaan naispuolisten perheenjäsenten seksuaaliseen käyttäytymiseen.

KKO:n päätös on hirvittävän väärä ja vaarallinen. Se antaa toisaalta väkivaltaisessa klaanikulttuurissa henkisesti eläville miehille luvan jatkaa entiseen malliin. Tai oikeastaan enemmänkin; päätöshän tarkoittaa, että pahimmatkin uhkaukset muuttuvat maidoksi ja hunajaksi, kun niihin liittää tekopyhiä ja valheellisia väitteitä "huolestuneisuudesta". KKO:n nyt vapauttaman miehen viestit puhuvat omaa kieltään: "Jos saan hänet kiinni, tapan saman tien. Voi Jumala, jos en tapa häntä. Jos äiti on tappamista vastaan, tapan äidinkin." Onko tuossa äänessä perheenjäsenistään huolissaan oleva veli vai sairaan miesvaltaisen kulttuurin vastenmielinen edustaja?

KKO:n päätös on verkkokeskustelussa saanut hyvin yksimielisen tuomion. Se ei vastaa ilmeisesti kenenkään muun kuin KKO:n tuomareiden oikeudentajua. Me tiedämme, että juristit pystyvät selittämään ratkaisun omasta mielestään "hyvin". Toisaalta me tiedämme, että KKO:n tuomaritkin ovat ihmisiä, joilla saattaa esimerkiksi olla pelko tulla rasistikortilla lyödyiksi, jos kielletään yhteen etniseen tai uskonnolliseen kulttuuriin liittyvä perinteinen tapa. 

* * *

KKO:n tuomarit iskivät vyön alle ennen muuta naisten kohtaaman väkivallan vastaista työtä. On todella turhauttavaa ajatella, että jatkossa jokainen uhkailija voi vedota siihen, ettei aikomus ole ollut vakava tai ainakaan sitä ei voi riittävän luotettavasti sellaiseksi arvioida. Naisten kokema väkivalta ei ala fyysisestä iskusta. Se alkaa sanoilla, uhkauksilla, alistamisella ja henkisellä nujertamisella. KKO epäilemättä vahvistaa jatkossakin sisarensa "kulttuurisyistä" tappaneen miehen vankilatuomion, mutta käytännössä sallii fyysistä hakkaamista lievemmän uhkailun.

KKO ei uskaltanut puuttua ongelmien ytimeen eli kulttuuriseen (ja uskonnolliseen) näkemykseen, jonka mukaan nainen ei ole yhdenvertainen yhdenkään miehen kanssa. KKO ei uskaltanut tuomita irakilaista miestä siitä, että tämä julkeaa asettaa oman mitättömyytensä naispuolisen lähisukulaisen yläpuolelle. Mutta juuri siihen olisi pitänyt ottaa kantaa ja ilmaista selkeästi, että myös sanallinen uhkailu on väkivaltaa. Sukulaisnaisen tappaminen miehen "kunnian" puolustamiseksi lopettaa tämän yhden naisen kärsimykset ja nöyryytykset, mutta ei itse kulttuurista rikosta.

Minusta on aivan turhaa yrittää "ymmärtää" miestä, jonka mielestä hänellä on oikeus määräillä tytärtä, sisarta, vaimoa tai ketä tahansa muuta vain siksi, että tämä on nainen. Naisten kokeman moninaisen väkivallan ytimessä on aina miehen vääristynyt kuvitelma naisen alemmuudesta. Kun KKO:n vapauttama irakilaismies väitti olevansa huolestunut sisarestaan, muistiko kukaan tuomareista kysyä, minkälaista huolta hän tuntee miespuolisten sukulaistensa toimien takia? Tai muistiko kukaan kysyä, onko koskaan ketään naista syytetty vastaavista "rikoksista" sukulaismiehiään kohtaan?

* * *

En ole tutustunut KKO:n päätöksen yksityiskohtiin, mutta uutistekstin pohjalta tunnen voimakasta tarvetta sanoa: "Hävetkää, korkeimman oikeuden jäsenet!". Yhdellä ylivarovaiselta haisevalla ratkaisulla olette tuhonneet valtavan määrän siitä työstä, jota naisten kokeman väkivallan torjumiseksi on tehty. Jos Irakista tullut nainen ei edes Suomessa ole turvassa maanmiestensä väkivaltakulttuurilta, vika ei ole tässä naisessa vaan niissä maanmiehissä ja KKO:n tuomareissa, jotka uskovat vankilatuomiota välttelevän miehen makeita sanoja ja pelkäävät kutsua väkivaltakulttuuria sen oikealla nimellä.

KKO:n päätöksen yksi seuraus on ilmeinen: Suomessa elävät "häpeäkulttuurin" piiristä tulleet naiset ovat myös jatkossa alistettuja ja nöyryytettyjä. Siksi toivon eniten sitä, että näistä naisista jotkut uskaltaisivat tulla omalla nimellään ja kasvoillaan puhumaan julkisuuteen siitä, millaista on elää väkivaltaisten miesten vahtivien katseiden alaisuudessa. Osa on varmasti siihen alistunut, eikä halua muutosta. Mutta minä en ainakaan halua, että tällainen alistuminen yleistyy ja normalisoituu. KKO:n päätös antaa sellaisen viestin, että on ihan OK uhata sisarta kuolemalla, jos tämä ei alistu veljen säätämiin moraalisääntöihin. Minusta se ei ole normaalia tai hyväksyttävää, vaan sitä vastaan täytyy toimia.

KKO:n päätöksistä ei voi valittaa Suomessa, mutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asian voi viedä. Jos ei viedä, olemme antautuneet ja raakalaiset ovat voittaneet. Oli kyseessä naisten brutaali silpominen tai hapolla uhkaaminen, antautuminen on rikollinen vaihtoehto. En usko, että tämä "häpeäkulttuuri" katoaa sitä ylläpitävien misogynististen miesten itsetutkiskelun ja -kritiikin kautta. Se nojaa vahvasti sekä uskonnon että tapakulttuurin tarjoamaan tukeen, eikä mitään merkkejä kummankaan harrastamasta itsekriittisestä kehittymisestä ole näkyvissä. KKO:n vapauttamaa irakilaismiestä voi jotenkin yrittää yksilönä ymmärtää, mutta hänen toimintaansa ei saa hyväksyä, koskaan.