Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Snowden

Olen seurannut Edward Snowdenin vaiheita siitä lähtien, kun hänen paljastuksensa Yhdysvaltain valvontayhteiskunnasta järisytti poliittisia suhdanteita Atlantin molemmin puolin. Näin vasta nyt Oliver Stonen jo vuonna 2016 valmistuneen elokuvan, joka kuvaa Snowdenin vaiheita uskottavasti ja avoimen puolueellisesti. Stonelle Snowden, joka ilmestyy aivan elokuvan lopussa pääosaa näyttelevän Joseph Gordon Levittin paikalle, on sankari. Samaa mieltä on moni muukin Yhdysvaltain ulkopuolella. Kotimaassa vastaanotto olisi tylympi, mutta sitä Snowden ei jäänyt kokemaan. Se oli varmasti viisas ratkaisu, vaikka henkilökohtaisen uhrauksen määrä ja laatu jää sen takia avoimeksi.

Elokuva perustuu kirjoihin, mutta ei vain niihin. Stone on haastatellut Snowdenia Moskovassa, jonne tämä lähinnä Yhdysvaltain ankarien painostustoimien takia sattumalta päätyi (maailmanpoliisi pakotti mm. Itävallan estämään Bolivian presidentin lennon tarkistaakseen, ettei Snowden ollut kyydissä). Se on toki tiedettykin, ettei Snowden Venäjälle pyrkinyt, vaan lähinnä johonkin latinalaisen Amerikan maahan. Vain Venäjä uskalsi myöntää Snowdenille poliittisen turvapaikan. Historian ironialla ei ole määrää eikä rajaa.

Elokuva on ehkä hiukan tapahtumaköyhä, jollei osaa tempautua tutun tarinan jännittäviin vaiheisiin. Sen tärkein viesti on kuitenkin yksiselitteinen: isänmaallisen Edward Snowdenin teko ei ollut suunnattu Yhdysvaltoja, vaan sen rikollista hallintoa kohtaan. Stone kuvaa varsin uskottavasti prosessin, joka tekee intomielisestä tiedustelupalvelun työntekijästä epäilijän ja lopulta omaatuntoaan kuuntelevan isänmaanystävän. Mielenkiintoisella tavalla Stone jättää jotenkin ilmaan kysymyksen siitä, ohjaako NSA:n ja kumppaneiden häikäilemätöntä valvontaa poliittinen agenda vai jokin ihan muu.

* * *

Vaikka pidin myös elokuvasta, pidän tärkeämpänä pohtia sitä, mitä Snowdenin paljastukset yhteiselle maailmallemme tekivät. Pinnalta katsoenhan kyse oli "vain" Yhdysvaltain hallinnon nolanneesta tapahtumasarjasta, jonka synnyttämistä laineista tiedusteluyhteisöjen sisällä emme tietenkään saa tietää mitään vielä pitkään aikaan. Hallinnon kostonhimo on kuitenkin ollut niin vahvaa, että tyhmempikin ymmärtää Snowdenin tietojen vetäneen maton alta hyvin kunnianhimoisilta ja kauaskatseisilta hankkeita. Vai vetikö?

Yhdysvaltain hallinto pyrki nopeasti toisaalta vähättelemään Snowdenin tietojen merkitystä, toisaalta selittämään, että kysymys oli joistakin ylilyönneistä, ei tietoisesta ja systemaattisesta politiikasta. Kuluneet vuodet ovat osoittaneet, ettei pyrkimyksestä valvoa kaikkia Yhdysvaltain omiakin kansalaisia ole suinkaan luovuttu. Itse pidän todennäköisenä, että todellisuudessa tiedustelu on vähintään yhtä massiivista kuin ennenkin, jäljet vain osataan peittää aiempaa paremmin ja uusia tekniikoita soveltaa huomaamattomammin.

Kaikki vallanpitäjät haluavat kontrolloida kansalaisia, varsinkin niitä, jotka asettavat hallinnon legitimiteetin kyseenalaiseksi tai suoraan toimivat sen kumoamiseksi. Suurvalloissa kontrollinen tarve on keskimääräistäkin suurempi, koska illuusio koko maailman hallitsemisesta on ainakin teoriassa mahdollinen. On vaikea tietää, pyrkivätkö Kiina ja Venäjä aidosti samaan kuin Yhdysvallat eli yksiselitteiseen maailmanhegemoniaan. Tuskin niillä sellaista vastaankaan mitään olisi. Ikuisesti paranoidisen Yhdysvaltain hallinnon voimavaroja niille ei kuitenkaan ole.

* * *

Suhtautuminen arkaluontoisten tietojen paljastajiin on hyvin kärjistynyttä. Osa yhdysvaltalaisista pitää Snowdenia suurena hyväntekijänä ja itsensä uhranneena sankarina, toisille hän on isänmaanpetturi, jolle sata vuotta linnaa olisi mitätön rangaistus, nirri vähintään pitäisi ottaa pois. Yhdysvaltain ulkopuolella sympatiat taitavat olla pääosin Snowdenin puolella, koska yhden suurvallan hegemoniaa vierastetaan vaistomaisesti, vaikka epäilemättä melkoinen joukko eurooppalaisistakin on mieluummin Yhdysvaltain kuin Kiinan tai Venäjän juoksupojan roolissa.

On vaikea sanoa, muuttiko Snowdenin teko maailmaa aiempaa paremmaksi tai turvallisemmaksi. Jos entiset käytännöt jatkuvat, voidaan perustellusti kysyä, kannattiko? Minusta Snowdenin teon arvo ja tärkeys on siinä, että hän toimi omantuntonsa mukaan siitä riippumatta, mitä hänelle itselleen tapahtuu. Hän otti ison riskin paljastaakseen merkittävän yhteiskunnallisen epäkohdan. Vaikka tuota epäkohtaa ei näin vähällä saataisikaan korjatuksi, tuskin se sitä missiota vaikeuttikaan. Jo ennen Snowdenia esitettiin vakavia epäilyjä Yhdysvaltain tiedustelujärjestöjen toiminnan laillisuudesta. Snowden todisti pahimmat epäilyt tosiksi, ja ehkä vielä enemmänkin.

Halusi tai ei, Snowden tuli todistaneeksi, että muodollisesti demokraattisessa yhteiskunnassa voi syntyä näkymätön vallankäytön muoto, joka on hyvin pitkälle riippumaton siitä, kuka on kulloinkin julkisesti vallassa. Emme tiedä, kerrottiinko presidentti Obamalle koko totuutta. Itse en usko, että kerrottiin. Salainen valta on vaarallista, koska siitä varoittavat on helppo leimata salaliittohörhöiksi. Snowden todisti, että kaikki salaliitot eivät ole mielikuvituksen tuotetta. Hän ei varmastikaan nujertanut NSA:ta tai sen takana olevia voimia, mutta hän muistutti siitä, että salaisinkin epädemokraattinen toiminta voi joutua julkiseen läpivalaisuun. Se ei riitä, mutta se on hyvä alku ja esimerkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti