Rikokselle rakennettu valtio

Kun toimittaja Sami Sillanpää esittelee Helsingin Sanomissa Syksy Räsäsen uraauurtavan teoksen Israelin apartheid (Into 2017), tuskin kukaan yllättyy siitä, että Sillanpää vähättelee, mitätöi ja julistaa kirjan "yhden tulkinnan julistajaksi". Hänellä ei tavallaan ole vaihtoehtoa. Työnantajan maailmankuvaan ei kerta kaikkiaan mahdu sen myöntäminen, että Israelin apartheid on mahdollinen myös Helsingin Sanomien pitkäaikaisen ja vankkumattoman tuen ansiosta. Niinpä tuloksena on onneton teksti, joka ei edes yritä kumota Räsäsen pääväittämiä, vaan jonka ainoa tehtävä on yrittää vakuuttaa lukija siitä, että tämä nyt on taas tällaista yksisilmäistä propagandaa.

Juuri sitä Räsäsen kirja ei ole. Se on perusteellisesti dokumentoitu (numeroituja viitteitä on 915 kappaletta), tiedemiehen viileydellä koottu yhteenveto tosiasioista, joista mm. Helsingin Sanomat on systemaattisesti vaiennut "yleisistä syistä" eli siksi, että Israel on EU:n ja Yhdysvaltain virallinen kamu ja hyvä tyyppi, syyllistyi se miten tahansa hirveisiin tekoihin palestiinalaisia kohtaan. Räsänen ei toki peittele sitä, että hän myös tutkijana on ihmisarvon, tasa-arvon ja väkivallattomuuden puolella. Israelin apartheid ei kuitenkaan ole pamfletti, joillaista olisi toki voinut Räsäseltä myös odottaa.

Räsänen on rakentanut kirjansa Israelin ja Etelä-Afrikan jatkuvalle vertaamiselle. Jälkimmäisen apartheid on kaikille tuttu, kansainvälisesti tuomittu ja historiaan jo jäänyt tragedia. Israelin systemaattinen apartheid sen sijaan on "kiistanalainen", koska EU ja Yhdysvallat eivät suostu hylkäämään liittolaistaan, jonka tärkein rooli on pitää jöötä öljyrikkaalla seudulla. Räsänen luottaa siihen, että myös Israelin apartheid-järjestelmä luhistuu ajan mittaan. Se tulee kuitenkin vielä kestämään, koska maailmanlaajuinen tietämättömyys palestiinalaisten kärsimyksistä on vielä vallalla.

* * *

Räsänen käyttää runsaasti tilaa Israelin ja sen rasistisen yhteiskunnan synnyttäneiden ilmiöiden, ennen muuta sionismin ja kolonialismin esittelylle. Tämä on tarpeen, koska Israelin synnyttäjien yhteiskunnalliset aatteet ovat jääneet toisaalta holokaustin savujen, toisaalta systemaattisen valheen levittämisen alle. Viimeksi Ranskan tuore presidentti on mennyt typerehtimään julkisesti julistamalla antisionismin antisemitismiksi, vaikka faktojen pohjalta asiaa punniten juuri sionismi on suurin uhka juutalaisille, koska se kieltää ihmisoikeudet Israelin alueella asuvilta ei-juutalaisilta.

Räsänen tekee valistuneellekin lukijalle palveluksen muistuttamalla mieliin sen, kuin vahvasti historiallinen ja nykyinen sionismi - joka on siis Israelin vallitseva yhteiskunnallinen ideologia oikealla ja vasemmalla - nojautuu eurooppalaisiin siirtomaaoppeihin. Kyse ei ole ollut mistään vahingosta, vaan tietoisesta kolonialististen alistamismenetelmien soveltamisesta alueeseen, jonka sionistinen liike onnistui saamaan suhdanteiden avulla haltuunsa ja jonka se tuttuun siirtomaaisäntätyyliin on julistanut "Israelille historiallisesti kuuluvaksi", täysin piittaamatta siitä, että alueella asui siirtomaaisäntien saapuessa miljoonia palestiinalaisia ja muita kansallisuuksia.

Tässä on mahdotonta käydä edes kursorisesti läpi Räsäsen kuljettamaa todistusaineistoa, siihen kannattaa tutustua kirja lukemalla. On kuitenkin syytä kiinnittää huomiota siihen, ettei Räsänen ole pelkästään palestiinalaisten asialla vaan osoittaa, että vaikka sionistinen apartheid ja systemaattinen väkivalta nauttivat tällä hetkellä laajaa kannatusta israelinjuutalaisten keskuudessa, kyse on enemmän tietämättömyydestä ja empatiakyvyttömyydestä kuin suoranaisesta pahuudesta. Toki niitä brutaaleja raakalaisia on molemmin puolin, toisilla vain on takanaan maailman mahtavimpien sotilaallisten joukkojen tuki. Mutta kuten vuosikymmenet ovat osoittaneet, sotilaallista ratkaisua ei ole ja sen kiistäminen on sionismin suurimpia antisemitistisiä rikoksia.

* * *

Israel on rikoksille rakennettu valtio. Ei siksi, etteikö juutalaisilla olisi oikeus elää rauhassa vaan siksi, että tuo näennäinen rauha on toteutettu häikäilemättä toisten ihmisten, sionistien alemmiksi määrittämien palestiinalaisten ("arabien") kustannuksella. Israelia ei perustettu tyhjään autiomaahan, vaan sen tieltä ajettiin kodeistaan miljoonia palestiinalaisia jo 1948. Rikokset jatkuivat 1967, kun Israel hyökkäsi naapurimaidensa kimppuun, valtasi ja miehitti valtavat alueet vastoin kansainvälistä oikeutta. Joka vuosi YK äänestää sen puolesta, että Israelin on vetäydyttävä miehittämiltään alueilta, mutta joka vuosi päätös on merkityksetön, koska toisaalta Israel, toisaalta Yhdysvallat kieltäytyvät panemasta sitä täytäntöön.

Israel on rakennettu rikoksille historiallisesti, mutta myös tällä hetkellä. Israel rikkoo kansainvälistä oikeutta ilman seuraamuksia vuodesta toiseen, pommittaa, murhaa, tappaa, tuhoaa ja hävittää vahvemman oikeudella. Pieni toisinajattelijoiden joukko Israelin sisällä on huolestunut siitä, kuinka syvällisesti yhteiskunta on jo raaistunut vuosikymmenestä toiseen jatkuvan miehityksen ja apartheid-hallinnon takia. Kaikki sellainen, mitä esimerkiksi Euroopassa (paitsi hallintojen johdossa) pidetään sietämättömänä väkivaltaisuutena ja rasismina, on israelinjuutalaisten suuren enemmistön mielestä joko hieno juttu tai ainakin ihan sama. Sionistinen propaganda on saanut israelinjuutalaisten enemmistön uskomaan, että palestiinalaisilla ei pidäkään olla ihmisoikeuksia, ne kuuluvat vain juutalaisille. Siksi mikään ei muutu vaaleissa.

En voi olla ihailematta Syksy Räsäsen kykyä kirjoittaa kylmän rauhallisesti asioista, jotka saavat kenet tahansa raivon valtaan. Israelin sionistihallintojen systemaattinen rasistisuus ja väkivaltaisuus ylittävät käsityskyvyn, on kuin lukisi Hitlerin Saksan historiaa, vaikka asialla ovat juuri ne, jotka eniten saivan Hitlerin käsissä kärsiä. On äärimmäisen vaikeaa ymmärtää, miten holokaustiin jatkuvasti vetoava Israelin hallinto kykenee maan sisällä säilyttämään legitimiteettinsä käyttämällä samoja menetelmiä kuin natsien hallitseman Saksan rasistinen hallinto. Sen ei pidä antaa hämätä, ettei Israelissa ole tuhoamisleirejä. Sellainen sijaitsee kuitenkin kätevästi Gazassa, jota Israel hallitsee ja terrorisoi, mutta josta se ei ota mitään vastuuta.

* * *

Kuten Hesarin arvion vähättelevästä sävystä voi arvata ja päätellä, kyseessä on vuoden 2017 tärkeimpiin kuuluva julkaisu. Ei Israelin apartheid suinkaan kaikesta aihepiiriin kuuluvasta kerro, mutta se iskeytyy kansainvälisen solidaarisuuden, boikottiliikkeen ja Israelin häpeämättömien tukijoiden (EU, Yhdysvallat, Saudi-Arabia jne.) ajankohtaisiin kysymyksiin niin, ettei kukaan kirjan luettuaan voi teeskennellä, ettei oikein ymmärrä, millä puolella pitäisi olla. Israelin hallinto on rasistinen, kolonialistinen apartheid-hallinto, joka kohdistaa alistuista brutaalia väkivaltaa alempiarvoisiksi julistamiaan palestiinalaisia kohtaa.

Räsänen tuntuu sanovan, että muutos ei lähde Israelin sisältä, toisin kuin Etelä-Afrikassa. Sen sijaan muutos lähtee siitä, että Israelin hallinnon nauttima poliittinen tuki ja suojelu saadaan murenemaan. Tässä suhteessa tilanne on paljolti sama kuin Etelä-Afrikassa. Ilman maailmanlaajuista apartheidin hylkäämistä muutos tuskin olisi tapahtunut ainakaan niin nopeasti kuin se tapahtui. Sama tilanne on Israelissa. Kaikille ihmisille tasa-arvoinen, demokraattinen ja avoin Israel voi syntyä vain sen kautta, että tuki apartheid-hallinnolle ja taustalla olevalle kansalliskiihkoiselle sionismille lopetetaan.

Räsänen on lievästi optimistinen, koska mikään sortojärjestelmä ei ole historiallisesti katsottuna ollut ikuinen. Hän kuitenkin vetoaa kansainvälisen toiminnan puolesta, koska passiivinen odottaminen tarkoittaa aivan turhia inhimillisiä kärsimyksiä. Räsänen tulee myös osoittaneeksi, kuinka propagandistinen ja ontto Israelin hallinnon ja sen tukijoiden antisemitismi-kortti loppujen lopuksi on. Juutalaisten suurin uhka on juuri kiihkoileva sionismi ja sitä omista syistään tukeva kansanvälinen rintama EU-USA. Jos sitä antisemitismiä aidosti haluaa löytää, kannattaa äärioikeistolaisten natsien lisäksi tutkia kiihkoilevien sionistien linjauksia. Ne ovat suurin uhka israelinjuutalaisten hyvinvoinnille ja toiveelle saada joskus elää rauhassa.