Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kun Yle Sipilän kädestä söi

Jonotin aivan liian pitkään kirjaa Ylegate (Barrikadi 2017). Vaikka kirjan kuvaamista tapahtumista ei sinänsä ole kulunut pitkää aikaa, kirja tuntuu jo nyt vanhentuneelta. Se ilmestyi toukokuussa, mutta ei ehtinyt päivittyä päähenkilönsä, päätoimittaja Atte Jääskeläisen samassa kuussa toteutuneilla potkuilla. Tarina tuntuu jäävän kesken, vaikka se ei tietysti koskaan valmiiksi tulekaan. 

Ajankohtaisia tapahtumia analysoivan kirjan ikääntyminen ei tietenkään ole kirjoittajien vika. Jussi Eronen, Jarno Liski ja Salla Vuorikoski ovat  kirjoittaneet brechtiläisittäin etäännytetyn tarinan, jossa heitä itseään kuvataan kolmannessa persoonassa. Ymmärrettävä ratkaisu, mutta välillä tunnelma on hiukan outo, kuin ruumiistapoistumiskertomuksessa.

Yhteiskunnallisen vallankäytön ja viestinnän asioista kiinnostunut lukee Ylegaten  tietenkin uteliaana ja kiitollisena. Julkisuuteen aiemmin siivilöitynyt kuva oli kiusaantunut ja sana sanaa vastaan -hengen läpitunkema. Kirjallaan Yleisradion palveluksesta irtisanoutuneet tapahtumien keskipisteessä olleet toimijat ovat voineet kertoa asioista vapaammin kuin aikaisemmin. Täysin pidäkkeetöntä teksti ei kuitenkaan ole, pikemminkin päin vastoin.

* * *

Ylegate on suorastaan häkellyttävän asiallinen ja kuivakka. Vaikka aihetta hyvinkin voimakkaisiin mielenilmauksiin olisi tarjolla, kirjoittajat ovat valinneet journalistisesti neutraalin linjan. He eivät selvästikään ole halunneet poltella mitään siltoja, vaikka sisäisesti miten olisi poltellut. Tässä suhteessa ero esimerkiksi MTV:n Jorma Sairaseen ja hänen eläkeläisen suorasukaisiin muistelmiinsa on huikea. Pakko onkin todeta, että Ylegate on vähän tylsää luettavaa. Kuvausten kohteena on varsin dramaattisia tapahtumia, mutta tyylilaji ei horjahtele.

Voi tietenkin myöntää, että tällaisesta tapahtumien kronikastakin valistunut lukija pystyy lukemaan - ainakin rivien välistä - vahvaa kritiikkiä sekä Yleisradion pomoporrasta että poliittisia toimijoita kohtaan. Itse olisin kuitenkin toivonut räväkämpää otetta. Enemmän pamflettia, vähemmän kohteliasta kirjakieltä. Ehkä sellainen ei kuulu Yleisradion sisäiseen kulttuuriin, en tiedä. Ulkopuolinen joka tapauksessa jää ihmettelemään näytelmän henkilöiden hyvää itsehillintää. Kirjassa ei taida olla yhtään kirosanaa.

Edellä olevalla en tahdo sanoa, että Ylegate olisi huono kirja, kyllä se paikkansa ansaitsee ja jossain määrin uteliaan lukijankin. Kirjoittajat eivät silti tunnu edes yrittävän yleisempien johtopäätösten tekemistä, vaikka Yleisradion ja poliitikkojen suhde juuri sellaista kaipaa. Olen itse elänyt koko elämäni poliittisin perustein hallitun Yleisradion aikaa. Ehkä siksi olisin mielelläni kuullut, mitä mieltä Eronen, Liski ja Vuorikoski ovat tästä sidoksesta. Kirjan luettuaan kyllä tietää, että kirjoittajat haluavat vaalia journalistisia periaatteita eivätkä alistua poliittisten johtajien miellyttämiseen. Valitettavasti tätä pidemmälle ei sitten päästäkään.

* * *

Kirjoittajat antavat aika suoraan ymmärtää, että Atte Jääskeläinen kahmi itselleen valtaa, mutta eivät avaa juuri lainkaan sitä, miksi tämän sallittiin tapahtua siellä, missä Yleisradion linjauksista oikeasti päätetään. Minusta on vähän lapsellista esittää, että pääministeri Sipilän painostukseen alistuminen oli jonkinlainen anomalia muuten kunnossa olleessa journalistisessa linjassa. Yleisradio on aina ollut "parlamentaarisessa valvonnassa", eikä yksikään pääjohtaja ennen Lauri Kivistä ole voinut olla piittaamatta vallassa olevien puoluepamppujen näkemyksistä. Kivisen pesti ei ole määräaikainen, mutta ei hänkään voi pitää itseään koskemattomana. Kivisen muotokuva jääkin kovin vaisuksi ja pinnalliseksi.

Vaikka Atte Jääskeläinen on Ylegaten näennäinen konna, lienee selvää, että hänkin noudatti ajoittain varsin kiusallisissa tilanteissa itseään vaikutusvaltaisempien käskyjä. Mutta keistä kaikista käskyttäjissä on kysymys, sitä ei kosketa edes pitkällä tikulla. Tuntuu, etteivät kirjoittajat ole tohtineet lähteä sille tielle ollenkaan. Lukijana ilmaisen tästä ratkaisusta syvän pettymykseni. Yleisradion yhtenä rahoittajana haluaisin tietää, ketkä kaikki niitä naruja todellisuudessa vetelevät. Siitä ei Ylegate valitettavasti kerro yhtään mitään. Keskustapuolue on väkisinkin valokeilassa, Kokoomus ja SDP eivät ollenkaan. Outo ratkaisu kaiken kaikkiaan.

Pahoin pelkään, että ainakaan tällä kirjoittajakolmikolla ei ole aikomusta tehdä jatko-osaa, jossa Yleisradion vallankäyttö (sekä sisäinen että ulkoinen) otettaisiin kokonaisuudessaan ja yleisemmällä tasolla tutkivan journalismin pihteihin. Voi olla, ettei kykeneviä, halukkaita ja päteviä tuohon tehtävään edes ole. Jonkun leipää kun pitää journalistinkin aina vuorollaan syödä. Yleisradiolla on paljon vihollisia erityisesti kaupallisen viestintäteollisuuden puolella, mutta myös vahvoja tukijoita poliittisissa piireissä. Ruumiinavaukseen ei toivottavasti ole tarvetta. Mutta kyllä Yleisradio niin voimakkaasti ja monella eri tavalla on kipuillut, että syitä olisi syytä kunnolla eritellä. Jos joku vain uskaltaa, kykenee ja haluaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti