Myyräntyötä koulussa

Helsingin yliopiston uskonnonopetuksen professori Arto Kallioniemi on rohjennut arvostella suomalaista mallia, joka sallii eri uskontokuntien apartheid-tyylisen opetuksen peruskoulussa. Tai ei siis salli, vaan suorastaan pakottaa siihen. Kallioniemi korostaa sitä, että Suomi on tässä asiassa eurooppalaisittainkin poikkeuksellisen vanhoillinen ja eroaa pohjoismaisista naapureistaan jyrkästi. Kallioniemen mielestä malli on järjetön, eikä se palvele kenenkään etua. Uskonnon asema oppiaineena on hänen mielestään masentava.

Näin valoisa tilanne ei valitettavasti kuitenkaan ole. Nykyinen tilanne palvelee jokaisen oman uskontonsa erinomaisuuteen uskovan tyrkyttäjän rajoittunutta etua oikein hyvin. Muille kuin valtauskonnolle (evankelisluterilaisuus) sopii aivan mainiosti, että heidän kohtuuttomilla vaatimuksillaan on sekä lain että perinteen tuki. En usko, että niillä suunnilla kukaan on huolissaan siitä, etteivät lapsukaiset saa monipuolista kuvaa uskonnoista. Miksi olisivatkaan, kun jokainen valehtelee työkseen olevansa se ainoa oikea?

Valtakirkon tilanne on tietysti hiukan toinen. Se ei varsinaisesti tarvitse lisätukea ylivaltansa harjoittamiseen. Mutta toki sielläkin ymmärretään, että kaikille yhteinen katsomustieto romuttaisi vuosisatojen aikana rakennetun ovelan järjestelmän, joka takaa sen, että uskonnon kaltaista uskomusjärjestelmää ylipäätään tyrkytetään verovaroin ylläpidetyn kansansivistysjärjestelmän kautta. Valtakirkkokaan ei halua muistutettavan siitä, että uskonnollisuuden opettaminen itse asiassa vaikeuttaa koko ajan sitä opetusta, jonka avulla nuorista kansalaisista pyritään kasvattamaan itsenäiseen ajatteluun ja ongelmanratkaisuun kykeneviä aikuisia.

* * *

On selvää, etteivät ns. vähemmistöuskontojen edustajat tule koskaan vapaaehtoisesti suostumaan saavuttamansa kohtuuttoman suuren vaikutusmahdollisuuden vähentämiseen, joten neuvottelut ja keskustelut asiassa ovat aivan turhanaikaisia. Uskomusjärjestelmien muodollisilla edustajilla ei ylipäätään pitäisi olla mitään sananvaltaa sen suhteen, mitä peruskoulun opetussisällöt ovat. He ovat lähtökohtaisesti itsekkäitä ja haluttomia kompromisseihin, koska mikä tahansa muutos nykyiseen herkkutilanteeseen on vaarallinen.

En osaa arvioida, onko valtakirkonkaan joustavuus tässä asiassa todennäköinen edes siinä tilanteessa, jossa poliittista tahtoa asian kuntoonlaittamiseen löytyisi. Vaikka evankelisluterilaisella kirkolla on suuruutensa takia vähiten hävittävää lyhyellä aikavälillä, myyräntyön loppuminen kouluopetuksessa voisi olla symbolisella tasolla kova isku verotulojen pienentymisen aiheuttamassa kriisissä muhivalle organisaatiolle. Joku moderni julkkispappi voi toki Kallioniemen tueksi ilmaantua, mutta eiköhän se siihen jää.

Kaikki riippuu tietysti viime kädessä kansanedustajista ja poliittisista puolueista. Niiden tuki uudistuksille on valitettavasti tässä asiassa yhtä todennäköinen kuin Timo Soinin nimi aborttioikeutta parantavassa addressissa. Suomen tasavallan eduskunta on vuosikymmenestä toiseen ollut käsittämättömän vanhoillinen ja uskonnolliselle myyräntyölle suopea ihan siitä riippumatta, millaiset ns. poliittiset voimasuhteet ovat. Sehän ei ketään yllätä, että eduskunnan oikealla laidalla pappi on poliisin kaltainen luonnollinen liittolainen, mutta usein unohtuu, että myös "maltillinen vasemmisto" eli demaripuolue on kautta historiansa suhtautunut uskontoon enemmän kuin myönteisesti. SDP on käytännössä ollut porvaripuolen takalautana, kun on yhdessä torjuttu pyrkimyksiä purkaa uskonnollisten yhteisöjen historialliset erivapaudet.

* * *

Kyllä koulussa täytyy kertoa, että uskontoja ja niiden ympärille rakennettuja organisaatioita on olemassa. Pahoin kuitenkin pelkään, että oma näkemykseni siitä, mistä kaikesta lapsukaisille olisi ensiarvoisen tärkeää kertoa, ei mene ihan yksiin uskonnollisten yhteisöjen edustajien toiveiden kanssa. Luultavimmin Arto Kallioniemikin nikottelisi seuraavalle ehdotukselle, jos sen jostain oikusta sattuisi kohtaamaan ja vaivautuisi ajatuksella lukemaan. Siitä huolimatta tarjoan seuraavassa vapaasti hyödynnettäväksi lyhyen ja yleisluontoisen ohjelman, jonka avulla koulut voivat jatkossa tarjota olennaisen tiedon uskonnoista jokaiselle koululaiselle.

1. Kerrotaan erilaisten uskomusjärjestelmien neuropsykologisesta taustasta eli yritetään vastata kysymykseen, "miksi ihminen uskoo ilman todisteitakin".

2. Kuvaillaan uskontojen ja niihin rinnastettavissa olevien uskomusjärjestelmien (kuten buddhalaisuuden) historiaa ilman puolueellisia painotuksia eli kerrotaan, mihin kaikkeen ihminen on uskonut ja uskoo.

3. Vertaillaan eri uskontojen suhtautumista keskeisiin eettisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin eli rakennetaan kuvaa siitä, miten uskonnot ratkovat ei-teologisia haasteita.

4. Kuvaillaan eri uskontojen teologiset periaatteet mutta ns. uskontotieteen näkökulmasta vertaillen ja perustellen, ei "tunnustuksellisesti".

5. Selitetään kiihkottomasti uskontokriittisyyden eri muodot (agnostisismi, ateismi, uskonnottomuus) sekä teoriassa että historiallisina ilmiöinä. Tässä yhteydessä on myös selitettävä, miksi ei-uskominen ei ole "oma uskontonsa".

Jos edellä unohtui jokin tärkeä näkökohta, sen saa mieluusti lisätä ohjelmaan. Tärkeintä on lopettaa uskonnollisille yhteisöille annettu perusteeton oikeus harjoittaa kukin omanlaistaan myyräntyötä yhteisin varoin katetun perusopetuksen yhteydessä. Omalla kustannuksella järjestettyyn vapaaehtoiseen uskonnolliseen opetukseen en puutu. Pakkosyöttö alle 18-vuotiaille pitäisi silläkin tavalla kieltää lailla.

 

(Jokainen voi mielessään piirtää kuvaan mieleisensä imaamin ja

uskonnollisen symbolin, perusasia pysyy samana).