Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

perjantai 2. helmikuuta 2018

Myöskö minä?

Olen pohtinut viime päivinä kysymystä vastuusta seksuaalisen häirinnän tapauksissa. Tiedämme, etteivät kaikki edes myönnä häirintää esiintyvän, vaan kysymys on biologian ohjaamasta ikiaikaisesta leikistä, jota kaikki eivät vaan ymmärrä tai halua leikkiä. Tällaisen häiritsijän vastuun kiistäjä on toisessa ääripäässä, kun taas toisessa ovat ne, joiden mukaan ihmisen täytyy kyetä sanomaan EI niin selvästi, ettei häiritsijä voi teeskennellä kuuroa. Pinttyneen ahdistelijan näkökulmasta vastuusta puhujat ovat ehkä ilonpilaajia, mutta myös vastuuta uhrille vierittävistä ollaan montaa mieltä. Monen julkisuudessa esiintyneen naisen mielestä uhri ei voi olla vastuussa, muuta väittävä ei ole ymmärtänyt häiriköinnin ydintä.

Biologian taakse kiirehtivät sarjahäiritsijät jätän tarkemmin pohtimatta. Heidän argumenttinsa ovat todella kevyitä, kyllä me joudumme yhteisön jäseniä monia muitakin biologiasta kumpuavia reaktioitamme pitämään kurissa (esimerkiksi ruoansulatuskanavan molemmista päistä tulevia ääniä). Mutta kysymys uhrin vastuun laadusta ja määrästä on aidosti vaikea ja juuri siksi tärkeä. Torjun aluksi joillekin miehille vakiintuneen väitteen, jonka mukaan "se nainenhan suorastaan kerjäsi sitä, mitäs pyöritteli niitä melonejaan siinä nenän alla". Tietenkin osa häirinnästä lähtee liikkeelle siitä, että toisen flirttailu tai muu viestintä on ymmärretty väärin. Naista houkuttelusta syyttävä mies ei vaan yleensä tajua, että vaikka nainen käyttäytyisi kuinka houkuttelevasti tahansa, ei se houkutus ole tarkoitettu juuri sinulle - ja usein nimenomaisesti ei sinulle vaan sinua paljon puoleensavetämämmälle miehelle.

On vaikea kiistää sitä, että lukemattomat naiset lähettävät koko ajan seksuaalisia houkutusviestejä ympärilleen, eivätkä siten ole seuraavissa vaiheissa pelkästään syyttömänä osapuolena. Kukaan ei kuitenkaan lähetä viestiä, joka on tarkoitettu kenelle tahansa. Jos mies ei ymmärrä naisen viestintää, ratkaisuna ei ole ruveta tekemään härskejä ehdotuksia jokaiselle viestejä ympäristöön lähettävälle vaan opetetella lukemaan ja ymmärtämään noita viestejä paremmin. Vastaavasti naiset voisivat muistaa paremmin, etteivät miehet noin yleensä ole mitään psykologisen silmän maistereita, hyvä jos edes alkeisiin ovat perehtyneitä. Osa seksuaalisesta häirinnästä on tässä mielessä vain tuottamuksellista, ei tarkoituksellista ja tahallista.

* * *

Seksuaalisen viestinnän ymmärtämistä ei opeteta koulussa ja tuskin missään muuallakaan. Ei siis ihme, jos kokematon ei sitä osaa tulkita tai tulkitsee väärin. Sen ainoan kerran, kun olen itse joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi (lapsena Kit-Catissa vieressä istunut mies laittoi kätensä reidelleni), en ymmärtänyt ollenkaan, mistä on kysymys, paitsi etten uskaltanut varmuuden vuoksi puhua siitä kenellekään. Lapsille tällainen viattomuus on luontaista, mutta uskoakseni aika moni aikuinenkin kohtaa seksuaalisen häirinnän täysin valmistautumattomana ja juuri siksi se "jäätyminen", jota monet ovat kuvanneet ja jonka itsekin muistan, on niin yleinen reaktio, ei suinkaan kovaäänisen metakan nostaminen, joka olisi tietenkin useimmissa tapauksissa parempi. Luultavasti häiritsijät itsekin tietävät, että useimmat uhrit eivät osaa reagoida.

Uhrin kokema häpeän tunne selittänee osittain sen yleisen ilmiön, että uhri vaikenee ja aukaisee suunsa vasta paljon myöhemmin, jos koskaan. Kokenut saalistaja tietää tämän ja saattaa suoraan laskelmoida, että uhrista ei ole vaaraa. Häpeä ei kuitenkaan ole ainoa vaikenemisen tai myöhäisen avautumisen selitys. Valitettavan usein se tärkein syy on häiritsijän ja uhrin alisteinen suhde. Ei tietenkään ole niin, että vain vallankäyttäjät harrastavat seksuaalista häiritsemistä. Mutta heille se näyttää olevan sekä helpompaa että yleisempää, todennäköisesti kokemuksen opettamana. On selvää, että voimakas auktoriteettiasema suojelee rikollista siinä missä myös tarpeeksi suuri aineellinen vauraus. Vastaavasti vaikeinta se puolustautuminen on sille, joka on kaikessa muista riippuvainen, juuri ja juuri elämän syrjässä kiinni pysyvä.

On selvää, että jokaisen myöhemmän uhrin riskiä vähentäisi se, että myös alistetussa asemassa olevat huutaisivat heti ja riittävän kovalla äänellä. Se on kuitenkin hedelmätöntä teoretisointia ja uhrien tilannetta väärällä tavalla järjellistävä ratkaisu. Kun uhri "jäätyy", hän on eräänlaisessa paniikkitilanteessa eikä kykene yleensä toimimaan "parhaalla mahdollisella" tavalla. Kun valmiiksi alistetussa asemassa oleva uhri "jäätyy", se ei ole typerää käytöstä tai rikoksen tekijän vastuuta vähentävää "rikoskumppanuutta". Se on luonnollinen reaktio, josta ketään ei saa syyllistää. Sitä valintaa ei tee rationaalinen ihminen.


* * *

Vielä vaikeampi on kysymys ulkopuolisten vastuusta. Siitä voi tehdä julkista sirkusta, kuten Jörn Donner tekee ilmoittaessaan, ettei hän vaan ole koskaan törmännyt Lauri Törhösen harrastamaan ahdisteluun. Useimmat meistä eivät näihin ahdistelutapauksiin ole henkilökohtaisesti törmänneet ja usein silloinkin törmäys on välillistä ja suorat todisteet vähissä. Mutta siitä, että minä en ole jotain havainnut, ei tietenkään voi tehdä johtopäätöstä, että ilmiötä ei ole olemassa. Juorun kaltaisiin asioihin on vaikea reagoida järkevällä tavalla, mutta jos samansisältöisiä juoruja kuulee monesta eri suunnasta, kyllä vastuullisen ihmisen kellojen pitäisi jossain vaiheessa ruveta kilisemään. Aina ei toimenpiteisiin voi ryhtyä, mutta kyllä esimerkiksi nämä elokuvalan paljastuneet vaikenemiset varjostavat myös monen sivullisen henkilökohtaista moraalia. Moni on tiennyt riittävästi, mutta on vaiennut pelkuruuttaan tai väärää solidaarisuutta osoittaen. Tätäkin ovat saalistajat aina nopeita hyödyntämään. Epäeettinen lojaalius on epäeettistä lojaaliutta, ei se selittelyillä siitä kaunistu.

Sekin on syytä muistaa ja ääneen myöntää, että vaikka paljastuneet tapaukset näyttävät kaikki miehen konnana ja naisen uhrina, myös nainen voi ahdistella miestä seksuaalisesti häiritsevästi. Ikivanhan vitsin mukaan me miehet olemme mukamas vain ilahtuneita, jos daami lirkuttelee meille ja ehdottelee jatkoja hänen porealtaassaan ja saunassaan. Tämä on karkea yleistys, vaikka tällaisiakin miehiä varmaan on. Useimmat tuntemistani miehistä haluavat seksuaalista viestintää aivan yhtä krantusti kuin naisetkin; vain omilla ehdoilla ja vain niiltä joita itse pitää seksuaalisesti viehittävinä. Mies kokee seksuaalisen häirinnän subjektiivisesti aivan yhtä häiritsevänä kuin nainen. Valta-asetelma voi tehdä miehestä alistetun siinä missä naisenkin (tiedän tämän, olen koko elämäni tehnyt töitä naisten johtamissa kirjastoissa).

Minusta on tärkeä oivallus todeta, että seksuaalinen häirintä on aina huonoa käytöstä, johon täytyy reagoida siten kuin huonoon käytökseen muutenkin puututaan. Silläkin uhalla, että yleensä uhrin asemassa olevat naiset joskus uhriutuvat laskelmoiden, on syytä lopettaa vaikeneisen kulttuuri, on aina syytä reagoida. Kysymys on paitsi "jäätyvän" viattomuuden tilasta poisoppimisesta, myös kansalaisrohkeudesta. Tämän maailman weinsteinit, nassarit ja törhöset voivat tuntua pelottavilta valtansa takia. Mutta jos kukaan ei uskalla nousta häirintää vastaan, se jatkuu ja jatkuu. Siksi jokainen julkisuuteen omalla ja häiriköijän nimellä tuleva ansaitsee kiitoksen ja kunnioituksen. (Itse en kiitä naisia, jotka saarnaavat asiasta, mutta eivät sitten kuitenkaan uskalla lyödä niitä nimiä pöytään - näin ovat toimineet Suomessa ainakin Sofi Oksanen ja Lenita Airisto).



PS 1. Ymmärrän, että ajatus mojovasta litsarista ahdistelijan naamalle kuulosta tyydyttävältä ratkaisulta hankalassa tilanteessa. Fyysinen väkivalta ei kuitenkaan ole toimiva vaihtoehto seksuaaliselle häirinnälle. Jos selventävien litsareitten antamista täytyy edes harkita, ei varsinaisen ongelman ratkaisemisessa ole juurikaan edistytty.

PS 2. Onko yksilöllä oikeus määritellä seksuaalinen häirintä subjektiivisesti? Ehdottomasti, täytyy olla. Mutta täytyy myös olla valmis jättämään arviointi ulkopuolisille, jos uhrin väitetään valehtelevan tai kostavan jälkikäteen ikäväksi muuttuneen yhteisen päätöksen. Jokaisella on oikeus omaan kokemukseensa, mutta eivät kaikki kokemuksemme ole ihan sitä miltä ne tuntuvat tai milta haluamme niiden tuntuvan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti