Ajoiko maailma skeptikoiden ohi?

Olen ollut suomalaisen skeptikkojärjestö Skepsis ry:n jäsen perustamisvuodesta 1987. Liityin järjestöön ilolla ja mielihyvällä, koska olin kurkkuani myöten täynnä tuon aikaista huuhaata ja ihmisten hyväuskoisuudella rahastamista. En kuitenkaan ryhtynyt järjestöaktiiviksi, koska nuori Skepsis oli korostuneesti luonnontieteiden tohtoreiden ja professoreiden arvovaltaan nojautuva järjestö, eikä minulla ollut sillä saralla mitään tarjottavaa, joten jättäydyin passiiviseksi tukijaksi. Olen satunnaisesti ottanut silloin tällöin kantaa järjestön Skeptikko-nimisessä lehdessä, mutta muuten olen tyytynyt maksamaan jäsenmaksun ja lukemaan Skeptikkoa eli seuraamaan asioita sivusta, kuten useimmat muutkin. Olen tuntenut ratkaisustani aika usein huonoa omaatuntoa, mutta kun puuhaa muilla elämänaloilla on riittänyt yli vuorokaudessa tarjolla olevien tuntien, olen tyynnytellyt tykytystä ajattelemalla, että kyllä ne tutkijat ja tohtorit tontin hoitavat, ei siellä yhtä uskonnotonta, kriittisesti ajattelevaa musiikkikirjastonhoitajaa tarvita.

Eikä tietysti ole tarvittukaan, mutta oma suhtautumiseni Skepsiksen toimintaan on ruvennut aaltoilemaan. Olen huomannut olevani yksittäisistä linjauksista hieman eri mieltä, samoin Skeptikon estetiikasta ja aihepiireistä. Mutta kun en ole ruvennut aktiiviksi, en ole katsonut asiakseni ruveta kovasti arvostelemaan ulkoapäin. Lause "tule sitten itse tekemään paremmin" on minusta täysin relevantti kommentti jokaiselle passiivisesti marisevalle kriitikolle. Pienten yhdistysten toiminta on ratkaisevalla tavalla riippuvaista johto- ja avainhenkilöiden toiminnasta, joten on luonnollistakin, että toiminnallista aaltoilua esiintyy sekä aktiivisuuden että kohteiden valinnan osalta. Parin viime vuoden aikana olen havainnut itsessäni lisääntynyttä tyytymättömyyttä, joka on liittynyt Skepsiksen sääntöjen toiselle puolelle menemiseen (oman tulkintani mukaan).

Jonkinlaisena kompromissina omaan suuntaani tarjosin Skeptikolle juttua sarjaan Minä - skeptikko. Taustalla ei ollut ajatus nostaa omaa profiilia, joka kernaasti saa jäädä edelleen sivulliseksi, vaan yrittää painottaa tekstissä asioita, joista Skepsiksen pitäisi mielestäni pitää tiukasti kiinni, vaikka maailma kuinka viekoittelisi. Päätoimittajan pyynnöstä otin myös kantaa voimakkaaseen kritiikkiin, jota lehdessä oli esitetty Skepsiksen toimintaa kohtaan (Pauli Ohukainen, Skeptikko 4/2022). Totesin osan kritiikistä perustelluksi, osan kuuluvan "normaaliin" yhdistyselämään ja olevan passiivijäsenen suunnalta huonosti perusteltua. Pidin itse järjestön ongelmina jämähtämistä vanhoihin toimintatapoihin (yleinen ongelma yhdistyksissä), julkisten kasvojen puuttumista ja selkeän fokuksen hämärtymistä Skepsiksen julkisessa esiintymisessä.

* * *

Vuoden 2023 aikana olen joutunut toteamaan, että Skepsis on alkanut ainakin lehtensä muodossa liukua sääntöjen edellyttämän poliittisen riippumattomuuden tuolle puolen. Lehti julkaisi kaksi sotaan Ukrainassa liittyvää juttua, jotka kommentoivat mielipidetyyppisesti ja vahvasti vain yhdestä näkökulmasta turvallisuuspoliittisia kysymyksiä, joiden en itse katso kuuluvan ollenkaan Skepsiksen toimialueeseen. Kommentoin kriittisesti jälkimmäistä näistä jutuista, ja päätoimittaja Risto K. Järvelä julkaisikin tekstini, mutta pyysi samaan numeroon kritisoimani jutun kirjoittajan "vastineen". Neljä kertaa vuodessa ilmestyvässä lehdessä tällainen toimi on selkeästi tuki kritisoimalleni asialle (moitin Skepsistä lipsumisesta säännöistään, en analysoinut tarkemmin itse kirjoitusta). Olin yhtä aikaa kiukkuinen ja hämmentynyt. Jouduin miettimään, haluanko olla jäsen skeptikkojärjestössä, joka alkaa ottaa voimakkaasti kantaa ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Pyysin Skepsiksen puheenjohtajalta Otto J. Mäkelältä kommenttia asiaan, mutta vastaus oli niin kryptinen, etten ole varma siitä, mitä mieltä järjestön johdossa ollaan vai ollaanko yhtä mieltä ollenkaan. Vuoden kolmannen Skeptikon perusteella järjestössä on tällä hetkellä kiistaa ainakin siitä, pitäisikö Skepsiksen antaa palstatilaa näkemyksille, jotka suhtautuvat kriittisesti transnuorten aseman parantamiseen (jos nyt ymmärsin asian oikein). Vaikuttaa siis siltä, että Skepsiksellä on tällä hetkellä haasteita vastata eri suunnista tuleviin vaatimuksiin ottaa kantaa tähän ja tuohon yhteiskunnallisesti vahvoja tunteita herättäviin aiheisiin. Periaatteessa tämän ei pitäisi olla mikään ongelma, jos nämä aiheet liittyvät objektiivisesti analysoitavissa oleviin kysymyksiin. Sen sijaan on selvää, että suuria ongelmia syntyy aina, jos Skepsistä vaaditaan ottamaan kantaa ideologisiin, poliittisiin tai uskonnollisiin aiheisiin. Niihin ei ole olemassa "oikeita" tai "vääriä" vastauksia, koska niiltä puuttuu objektiivinen olemassaolo ja tutkittavuus.

On selvää, että monet Skepsiksen perinteisetkin toimintakohteet voidaan tulkita kannanotoiksi uskomuksiin ja mielipiteisiin. Perimmäinen kriteeri löytyy siitä, perustuvatko kritisoidut näkemykset verifioitavissa (tai falsifioitavissa) oleviin kiistoihin vai arvovalintoihin, joita ei voi tutkia tieteellisin menetelmin. Kun skeptikko kritisoi homeopaattisten valmisteiden markkinointia terveysväittämien takia, kritiikin syynä on se, ettei markkinoija kykene tieteellisesti todistamaan myymänsä valmisteen vaikutusta. Tapauksessa on todistustaakka selkeästi homeopaattisen valmisteen myyjällä, ei myynnin ja terveysväittämien kritisoijalla. Näin ei ole, kun esitetään johonkin konfliktiin liittyviä väittämiä tämän tai tuon toimijan motiivien oikeutuksesta. Asiaa ei voi todistaa tieteellisesti, joten väitteleminen Skepsiksen piirissä on hedelmätöntä ja turhaa.

* * *

Lukija voi perustellusti kysyä, miksi kirjoitan tällaisista asioista yksityisessä ja vain pienen piirin lukemassa blogissa sen sijaan, että kirjoittaisin asiasta kommentin Skeptikkoon. Ratkaisuuni on kaksi syytä. Ensinnäkään en enää tiedä, toimiiko Skeptikko emojärjestönsä sääntöjen edistämiseksi, enkä halua toista kertaa tulla mitätöidyksi samassa numerossa julkaistulla vastineella, joka aina saa ns. viimeisen sanan. Toiseksi pidän Skepsiksen tulevaisuutta tärkeänä myös muiden kuin jäsenten näkökulmasta. Ei ole yhdentekevää, onko Suomessa uskottava ja laajaa luottamusta nauttiva skeptikkojärjestö vai ei. Ei ole myöskään yhdentekevää, minkälaisen kuvan suomalaisten järjestäytyneiden skeptikoiden toiminnasta antaa alan ainoa julkaisu. Kirjoitan molemmista siis harkitusti skeptikoiden oman piirin ulkopuolelle. En siksi, että odottaisin tai kuvittelisin ratkaisun löytyvän sieltä. Kirjoitan siksi, että haluan nostaa asian edes pienellä tavalla yleisen keskustelun piiriin.

Pidän henkilökohtaisesti tärkeänä, että Suomessakin toimii aktiivinen skeptikkojärjestö. Olen toisaalta sitä mieltä, että nykyinen Skepsis saattaa olla kyvytön reagoimaan ympäröivän maailman muutoksiin riittävällä nopeudella ja tarkkuudella. Olen ajatellut vakavasti, että "skeptisyys" käsitteenä on itse asiassa harhaanjohtava muotoilu. Yleinen väärintulkinta lienee, että skeptikot "vastustavat kaikkea", koska "epäilevät kaikkea". Tämän voisi korjata käyttämällä järjestön nimenä ilmaisua "Kriittinen ajattelu", "Kriittisen ajattelun ystävät" tai "Kriittisen ajattelun seura". Skepsiksen säännöt sisältävät mielestäni jo nyt tämän ajatuksen, vaikkei sitä ole nostettu nimeksi. Ei järjestön tehtävänä ole "epäillä", vaan kannustaa ihmisiä, erityisesti nuoria, näkemystensä osalta vielä jämähtämättömiä, suhtautumaan julkisesti esitettyihin "totuuksiin" kriittisesti eli pohtien, selvää ottaen mutta silti uteliaasti.

En ole vielä päättänyt omalta osaltani, haluanko jatkaa Skepsis ry:n jäsenenä. Tiedän kuitenkin, etten halua kuulua skeptikkojärjestöön, joka sekaantuu arvopohjaisiin kiistoihin ja antaa palstatilaa tämän tai tuon ideologistyyppisen mielipiteen propagoimiseen. Tällä en tarkoita, etteikö myös niistä pidä puhua. En kuitenkaan pidä mielekkäänä, että myös Skepsis vajoaa kiihkeiden mielipidekiistojen suon syvyyksiin. On nimittäin selvää, että jos Skepsis rupeaa tämän tai tuon arvopohjaisen ideologian tukijaksi tai kriitikoksi, sen sääntöihin kirjattu tarkoitus ei voi toteutua. Pahimmillaan harvatkin aktiivit väsyvät, vetäytyvät ja areena jää motivoituneille kiihkoilijoille. Skepsiksen on pakko myös ratkaista, onko se järjestönä reaktiivinen vai proaktiivinen; nostetaanko keskiöön yleinen kriittisen ajattelun edistäminen vai tyydytäänkö reagoimaan esiintyviin huuhaa-väittämiin. Molempia voi tehdä, mutta järjestöllisen painopisteen on hyvä olla jommassakummassa. Itse olen kallistunut kannattamaan proaktiivista Skepsistä, jonka pysyvä päätehtävä on kriittisen ajattelun edistäminen ja tukeminen.