Älystä ja sen ei-biologisesta tulevaisuudesta

Tuoreessa kirjassaan Robottipuisto : esseitä ihmisen ja koneen älystä (Momentum Kirjat 2023) tekniikan tohtori Kari Leppälä kokoaa yhteen käytännössä kaikki näkökulmat, joita meillä on ja on ollut suhteessa älyksi kutsuttuun ominaisuuteen. Teksti hyödyntää monia Leppälän blogissaan Tichyn kosminen kulttuurilaari aiemmin pohtimia aiheita, mutta Robottipuistossa on jonkinlaisen synteesin tunnelmaa ja syvyyttä, jonka lähteenä ovat kirjoittajan uudet oivallukset matkan aikana. Kari Leppälä on myös luokka- ja ikätoveri sekä ystäväni, joten tiedän kirjan muhineen pitkään. Se näkyy hyvin tasapainotettuna kokonaisuutena ja lukijan hienovaraisena perehdyttämisenä, jota ei oikeastaan edes huomaa. (Blogikirjoituksissa on usein avoimemmin opettavainen yleissävy, mikä on yleensä perusteltua, mutta aina hiukan riskialtista, jos lukija ei vaikka haluaisikaan tulla opetetuksi.) Leppälällä on laaja ja monipuolinen lukeneisuuden tausta, josta on erityisen paljon hyötyä teknologian historian kaltaisen aiheen kohdalla. Vaikka kirjoittaja on muodollisesti insinööri, hän on niin hyvin perehtynyt myös humanistisiksi kutsuttuihin elämänaloihin, ettei mihinkään insinöörivitseihin löydy aihetta.

Robottipuiston tyylilajia on hankala määritellä. Se on ilman muuta tietokirja, jossain määrin suorastaan tiedekirja. Mutta ei pelkästään niitä. Leppälän tapa kirjoittaa on kaunokirjallisesti nostatettua, minkä lisäksi asiatekstin lomaan on sijoitettu itsenäinen fiktiivinen novelli Kertomus robottipuistosta (sitä ei löydä hakemistosta ja se on jaettu julkaisun mittaan pieniksi luvuiksi (17) ajatuksella, että novellia luetaan rinnan asiatekstin kanssa). Ratkaisu kertoo  tieteiskirjallisuuden harrastuksesta ja tuntemuksesta, mutta myös kirjoittajan viehtymyksestä lähestyä monimutkaisia ja vaikeita asioita luovasti ja ilman sovinnaisuuden rajoituksia. Jätän tämän kokemuksen tarkemmin esittelemättä ja kommentoimatta, jotta lukuelämys, johon toivon oman tekstini johtavan, ei kärsi. Kyseessä on joka tapauksessa eräänlainen löytöretki, jonka vaiheita ei ole mielekästä paljastaa etukäteen. Sen voi silti luvata, että tästä kirjasta lukija saa varmuudella enemmän uutta ajateltavaa kuin ajattelun lopettavia "vastauksia".

Lukijan ei kannata myöskään pelästyä laaja bibliografiaa ja lähdeluetteloa. Ne ovat tarjolla uteliaalle, mutta eivät vaadi lukijaa perehtymään itseensä. Riittää, että Kari Leppälä on niihin perehtynyt ja herättää niiden tarjoaman tutkimustiedon ja ideamaailman henkiin kenen tahansa ymmärrettävissä olevalla tavalla. Kirjassa ei harrasteta tieteellistä jargonia tai itsetarkoituksellista besserwisserismiä. Kari Leppälä tietää niin monesta asiasta niin paljon, että tunnistaa tietämyksemme rajat ja uskaltaa myöntää, kun emme tiedä tai emme ymmärrä, miten jokin asia oikeastaan on ja toimii. Näitähän riittää sekä luonnontieteissä että ihmistutkimuksessa. Kiitos myös hakemistosta, joka kirjan epäsystemaattisen rakenteen (MIELI JA MAAILMA - AJATTELEVAT KONEET - ELÄMÄ ON ÄLYKÄSTÄ - MIELEN MOOTTORI - KONEIDEN KANSSA - ÄLYKKÄIDEN KONEIDEN JALANJÄLKI) takia on sekä tarpeen että hyödyllinen.

* * *

Vaikka olemme Karin kanssa ikätovereita, elämänvaiheemme ovat olleet tyystin erilaiset. Katsomme monia yhteisiä kiinnostuksen aiheita sen takia hyvin erilaisista näkökulmista (minä olen Karin määritelmän mukaan "vakaa ja utelias humanisti"). Joskus se on hedelmällistä, joskus emme ymmärrä toisiamme ollenkaan. Kirjan lukeminen oli kaksijakoinen kokemus; osa asioista oli hyvinkin tuttuja, osa ei. Seuraavat ajatukset ovat täysin epäjärjestyksessä suhteessa kirjan sisältöön, mutta tällaisia asioita kirjoitin muistiin lukemisen aikana.

* Pidän ilmaisusta syväutelias. Siinä yhdistyvät ihmisen synnynnäinen piirre, joka saa kääntämään kiviä, kävelemään maan ääriin ja tunkeutumaan pienen pieniin yksityiskohtiin jonkinlaiseen sitkeyteen, haluun selvittää, miten asiat todella ovat. Syväutelias ei tyydy siihen, miten asiat tuntuvat olevan.

* Ihmisen on vaikea tutkia sellaista, minkä olemassaoloa ei pysty kuvittelemaan. Siksi tarvitsemme myös niitä outoja ihmisiä, joiden mielikuvitus toimii ainakin näennäisesti rajoituksetta.

* Äly ja älykkyys ovat evoluutiolle vain yksi mahdollinen kehityslinja. Monimutkaistuminen ja älykkyyden lisääntyminen ovat yksi strategia pärjätä paremmin, mutta ei ainoa. Bakteerit eivät pyri pois bakteeriudestaan, koska se on selvästikin varsin onnistunut evoluution linja, ollut jo ainakin 3,5 miljardia. Bakteerit eivät tarvitse ihmismäistä älyä pärjätäkseen mitä moninaisimmissa ympäristöissä. Toimivaa ei kannata vaihtaa tai muuttaa, tuntuu olevan bakteerien maailman suosituin iskulause.

* Voiko ihminen ajatella ilman kieltä? Ajattelemmeko aina ja vain jollain inhimillisellä kielellä? Muuttuvatko unet, kun ihminen oppii kielen? Näkevätkö ns. susilapset eläinten vai ihmiseläinten unia. Jos valailla on oma kielensä, näkevätkö he sen mukaisia unia?

* Kielellinen kyvykkyys on sallinut ihmiselle kulttuurin, tieteen ja kasautuvan teknologisen osaamisen. Mutta ymmärrämmekö todella, mitä muiden eläinlajien kyvykkyys on voinut niille sallia? Oman kulttuurin helliminen ei kai sulje pois mahdollisuutta, että kullekin lajille sen oma kulttuuri on arvokkainta?

* Mikä rooli musiikilla on mielen kehitykselle ja olemiselle? Miksi aivomme musisoivat myös silloin, kun tietoinen mielemme ei ehkä haluaisi? Onko korvamadoilla jotain tärkeää asiaa tietoiselle ihmiselle?

* Onko ihmisen mieli toiminnassa, vaikka tietoisuus on poissa unen tai tajuttomuuden takia? Kun ihminen syvänukutetaan, onko mielemme "pois päältä" vai odottavan passiivisessa tilassa? Jos tietoisuus on biologisten aivojen ominaisuus tai tila, voiko koneella koskaan olla tietoisuutta muussa kuin rajoitetun simulaation muodossa?

* Koneen muisti on pysyvää, tarkkaa ja kopioitavissa. Ihmisen muisti on jotain aivan muuta. Miksi edes oletamme, että kone olisi biologisesti älykäs, kun se mitä ilmeisimmin on jotain aivan muuta osaava entiteetti. Koneäly on väistämättä eri asia, ellei ihminen opi rakentamaan biologisia aivoja oman elimistönsä ulkopuolelle. 

* * *

Näyttää kovin ilmeiseltä, että inhimillinen älykkyys ja luovuus ovat olleet evoluution näkökulmasta selviytymistä edistäviä ilmiöitä. Älymme ei ehkä ole lisääntynyt tai jalostunut, mutta ainakin sen seuraukset ovat kasautuneet sinä lyhyenä aikana, jolloin homo sapiens on ollut olemassa. Toisaalta on yhtä ilmeistä, että sama älykkyys ja luovuus ovat synnyttäneet myös ihmiselle ja kenties kaikille muillekin eliölajeille eksistentiaalisen uhan. Ihmisellä on jo nyt kyvykkyyttä synnyttää keinotekoinen "ydintalvi" ja ainakin useimpien lajien sukupuutto. Älymme ei näytä kykenevän estämään lyhytnäköistä aineellista ahneutta, vaikka se johtaisi ilmaston muuttumiseen liian kuumaksi ainakin omalle lajillemme tai katastrofaaliseen luontokatoon. Jos ja kun inhimillistä biologista älyä ei ohjaa mikään sitä fiksumpi voima, se saattaa osoittautua myös suureksi evoluution virheeksi (tämä tietysti vain ihmisen omalla asteikolla). Pahimmillaan ihmisen äly voi johtaa elämän katoamiseen. Jos elämä Maapallolla on maailmankaikkeudessa satunnainen poikkeus, tuo samainen äly voi tuottaa oman katoamisensa pysyvästi.

Koneälyä ihannoidaan ja pelätään hirmuisesti. Kari Leppälä ei käsittääkseni pidä uhkakuvien maalaajia uskottavina eikä koneälyn hirmuvaltaa todennäköisenä. Pelottelu singulariteetiksi muuttuvasta superälystä ei perustu tieteellisesti perusteltuun vääjäämättömyyteen, vaan nojaa jossittelun ja ehkäilyn varaan. Ihmisen rakentaman koneälyn kyky ylittää biologisen älyn keskeinen osaaminen ei näytä realistiselta, puhuttiin sitten roboteista tai tietokoneen muistissa köllöttävästä algoritmista. Kun olemme itse taipuvaisia toimiin, jotka rakentamamme eettisen koodiston mukaan eivät ole toivottavia, oletamme myös koneälyn kulkevan samaa kapeaa polkua ja olevan koko ajan vaarassa lipsahtaa sotaan luojaansa vastaan. Ehkä sellaisenkin algoritmin voi rakentaa, jolla on kaikki ihmisen paheet. Ehkä sellaisen rakentaminen voisi olla myös joidenkin ihmisten harkittu tahto, ainakaan aseteollisuus ei osoita hiljenemisen merkkejä. Mutta on vaikea ymmärtää, miksi koneälyn kehittyminen johtaisi vääjäämättä ihmisaivoille tyypillisille harhapoluille.

Kuulun itse siihen ihmisten joukkoon, joka näkee kapitalistisen talousjärjestelmän ja tuotantotavan teknologisen kehityksen keskeisenä mahdollistajana ja taustapiruna, jonka rakenteellista häijyyttä ja vaarallisuutta ei voi kompensoida yksittäisillä tätä vaaraa lieventävillä ratkaisuilla (kapitalismi tarjoaa fossiiliselle energialle ekologisesti kestäviä vaihtoehtoja, mutta ei pysty takaamaan, että ne otetaan riittävän nopeasti ja laaja-alaisesti käyttöön globaalin katastrofin ehkäisemiseksi). Tämä ongelma koskee myös kaikkia koneälyn saamia muotoja. Kapitalismissa ei ole mitään jarrua saati turvaestoa sille, että resurssit keskitetään autonomisesti ja tappavan tehokkaasti toimiviin asejärjestelmiin. Kapitalismia ei ohjaa äly, järki tai luovuus, vaan yksinkertainen "taloudellinen evoluutio", jossa jatkopaikan saa aina se toimi, joka suurentaa lyhyellä aikavälillä taloudellista voittoa, vaikka tiedettäisiin, että pidemmällä aikavälillä kaikki häviävät, myös se tilapäisen suurimman voiton saanut. Tähän ongelmaan ei näytä olevan teknologista ratkaisua, vaikka voidaan puoliksi leikillään sanoa, että kommunismi toteutuu, kun superäly on poistanut tarpeen ja myös mahdollisuuden lisätä yksilöllistä varallisuutta muiden kustannuksella.