Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

perjantai 10. marraskuuta 2023

Puhe sudelle

Tyttäreni onnistui näkemään luonnossa ahman. Olen kateellinen, se on harvojen herkkua. Karhusta en niin välitä, mutta Suomen luonnossa mahdollisista kohtaisin kaikkein mieluimmin suden. Se on minulle suurempi toiveiden kohde kuin mikään muu eläin. Jos kohtaisin suden luonnossa, voisin pitää sille seuraavan puheen.

"Arvoisa susi!

Pahoittelen, etten voi tarjota sinulle mehevää ruoka-annosta, koska olen testamentannut ruumiini anatomian laitokselle ja ajattelin muutenkin elää vielä jokusen vuoden. Mutta ymmärrän hyvin, että ateria olisi parasta, mitä me ihmiset olemme susille koskaan voineet tarjota kaiken vihan, vainon ja loputtoman tappamisen sijasta. Toki aina silloin tällöin onnistut verottamaan jonkun karjatilallisen ruokavarantoja, mutta pääosin joudut varomaan kaikkea kanssakäymistä meidän ihmisten kanssa. Suurin osa ihmisistä suhtautuu sinuun pelokkaasti, vaikka olet tilastojen mukaan vähemmän vaarallinen kuin hevonen, ampiainen, kyy tai pässi. Tilastojen mukaan olet ihmiselle itse asiassa täysin vaaraton.

Olet sekä ennakkoluulojen että tietoisen vihapuheen uhri. Vaikka olet älykäs, sosiaalinen ja omissa toimissasi huipputaitava, ihminen näkee sinussa uhkan sekä yksilönä että varsinkin joukkona (tässä suhteessa olet kuin radikaali työläinen kitsaalle työnantajalle). Suurin osa ihmisistä ei tiedä sinusta mitään. Tietoa olisi tarjolla, mutta se ei kiinnosta ennakkoluuloista ihmistä ja vielä vähemmän sudenmetsästäjää, jolle olet vain himoitun trofeen lähde, todiste moottorikelkan ja aseen kyvystä tappaa mahtavinkin susi. Ihminen ei halua ottaa vastaan tietoa upeudestasi, koska rakastaa ennakkoluulojaan ja perusteettomia pelkojaan. Sellaisia me ihmiset valitettavasti olemme.

Jos saisin päättää, Suomessa ei ihminen tappaisi ensimmäistäkään sutta. Teitä on aivan liian vähän pitämään eräiden sorkkaeläinten kantoja aisoissa. Mutta metsästäjän mielestä syyllistytte metsästäjälle yksin kuuluvan riistan verottamiseen. Ajatus on tietysti sekä typerä että perusteeton, mutta Suomessa metsästäjät ovat yhteiskunnallisen vallankäytön olennainen osa. Meillä on urheilupuolue, mutta myös metsästäjäpuolue, johon kuuluu paljon muitakin kuin kepulaisia. Tuo lobbarijoukko pitää huolen siitä, että sutta koskevissa asioissa kuullaan metsästäjiä, ei luonnonsuojelijoita tai tutkijoita.

* * *

Arvoisa susi, olet kiehtova eläin! En voi kunnolla käsittää ihmisiä, jotka pelkäävät ja vihaavat sinua. En ymmärrä, miten he eivät näe samaa minkä itse näen, hienon ja omaan elinympäristöönsä täydellisesti sopeutuneet sosiaalisen ryhmäeläimen. Hieman epäilen, että ainakin osa metsästäjistä vihaa sinua, koska teillä johtajiksi ovat valikoituneet kokeneimmat naaraat, eivät pöyhkeimmät urokset, kuten ihmisillä. Vihaajat ehkä kadehtivat myös kykyänne epäitsekkääseen yhteistyöhön, jonka seurauksena pystytte tavoittamaan myös sellaista saalista, jota yksi susi ei koskaan onnistuisi saamaan.

Ehkä sudenvihaajaa ärsyttää myös tapanne kasvattaa lapsia esimerkin, ei komentelun ja väkivallan avulla. Olette vaarallisia, koska ymmärrätte niin täydellisesti, kuinka toimiva susi kasvatetaan. Ihminen on kasvattajana rinnallanne aika surkea. Myös fyysinen suorituskykynne herättää luultavasti merkittävää kateutta niitten joukossa, jotka aina tilaisuuden tullessa ja enimmäkseen laittomasti pyrkivät teitä surmaamaan. Ilman teknisiä apuvälineitähän ihminen ei koskaan saisi sutta kiinni. Ei juoksemalla, ei haistamalla, ei kuulemalla. Ihminen tarvitsee lumessa liikkuvan teknisen välineen ja kaukaa, hyvin kaukaa tappavan aseen, sillä painiin suden kanssa ihminen ei uskaltaudu.

Kaikkein epätoivoisimmat sudenvihaajat turvautuvat myrkytettyjen syöttien kaltaisiin keinoihin, joita vastaan teillä susilla on kehnonlaisesti aseita, vaikka varovaisia olettekin. Mahassa kurniva nälkä saa tekemään ratkaisuja, jotka koituvat kuolemaksi. Ette osaa kuvitella, kuinka häijy mielikuvitus ihmisellä on, kun hän haluaa jonkin eläimen surmata. Teitähän ei surmata ravinnoksi (yksikään ihminen ei syö vapaaehtoisesti suden lihaa) vaan jotta teidät saadaan poistettua luonnon kiertokulusta, herkuttelemasta lihalla, jonka ihminen on päättänyt kuuluvan vain hänelle itselleen.

* * *

Arvoisa susi, suomalainen ihminen onnistui tuhoamaan sinut melkein viimeistä yksilöä myöten. Ilman rajan takaisia Venäjän alueita olisit kadonnut Suomen eliökunnasta jo yli sata vuotta sitten. Vasta vuonna 1973 lainsäätäjä totesi välttämättömäksi määritellä sinut uhanalaiseksi ja suojelun arvoiseksi, rauhoitetuksi lajiksi. Sudenvihaajat eivät kuitenkaan ole lannistuneet, vaan joka vuosi keksitään tekosyitä, joiden perusteella vaaditaan sudentappolupia. Osa vihaajista ei jää odottamaan poikkeuslupia, vaan surmaa teitä salaa, laittomasti ja seuraamuksia vältellen. Näiden ihmisten armoille jouduttuanne ei auta, vaikka tutkijat olisivat onnistuneet kietomaan kaulaanne seurantapannan. Se joutuu suohautaan ruumiinne kanssa. 

Vaikka olet virallisesti rauhoitettu, käytännössä olet koko ajan vihaajien aiheuttaman uhkan alainen. Ainoa keinosi on pysytellä piilossa, mahdollisimman kaukana kaikista ihmisistä (et voi tietää, kuka vihaa, kuka rakastaa). Vaikka sinua tarvitaan esimerkiksi valkohäntäkauriiden määrän kurissa pitäjänä, sinun pitäisi hoitaa sekin tehtävä huomaamatta, tulematta ihmisen näkyviin. Ei siis ihme, että niin harva on koskaan nähnyt sinua luonnossa. Olet viisas ja tiedät, että on turvallisinta lähteä aina eri suuntaan kuin ihminen.

Et voi tietää, että haluaisin halata sinua, katsoa sinun täydellisyyttäsi lähietäisyydeltä ja sitten vain antaa sinun olla rauhassa, elää omaa elämääsi ilman ihmistä ja vihaajia. Et voi tietää, että olen sinun ihailijasi. Koiristakin pidän eniten niistä, joissa geenisi ovat säilyneet kaikkein parhaimmin. Jos se minusta riippuisi, varaisin sinulle Lapin kokoisen alueen, jonka sisällä ihminen saisi liikkua vain ilman aseita ja sinua millään lailla uhkaamatta. Koska et lue ihmisten blogeja, voin vain lähettää sinulle näkymättömän ja kuulumattoman viestin: olen puolellasi vihaajia vastaan, nyt ja aina.

 

1 kommentti:

  1. Olen lähes satavarma, että näin suden ollessani juoksulenkillä Kivijärvellä asuessani 1970-luvun puolivälissä. Noin kymmenen kilometriä Karstulan suuntaan näin tien reunassa kumpareella seisovan otuksen. Sudelta näytti. Seiso paikallaan hetken, ei päästänyt ääntä, vaan jolkutteli metsään.

    VastaaPoista

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.