Ahne, ahneempi, ruotsalainen kapitalisti

Raha kiehtoo ihmisiä. Harva suhtautuu siihen välinpitämättömästi. Tietoisuus siitä, että pienenpieni joukko ihmisiä omistaa valtaosan kaikesta varallisuudesta, herättää voimakasta ärtymystä, josta osa on silkkaa kateutta, osa huolta ilmiön eriarvoisuudesta ja sen seurauksista. Andreas Cervenka on ruotsalainen taloustoimittaja, kokenut ja arvostettu. Hänen kirjansa Ahne Ruotsi - Kuinka kansankodista tuli superrikkaiden paratiisi (Gummerus 2024, sujuva ja moitteeton suomennos Elina Lustig, alkuteos Girig-Sverige) ilahduttaa ja masentaa, jos sattuu olemaan valmiiksi antikapitalisti, joka ei omista mitään. Ilahduttaa siksi, että rikkaiden vääryydellä ja viekkaudella ahnehtiminen nostetaan kunnolla esille. Masentaa siksi, että ainakin Ruotsin tapauksessa suuri osattomiksi jääneistä tukee rikkaista rikkaampia tukevaa politiikkaa, koska heillä on vakaa aikomus siirtyä luusereiden puolelta kruunumiljardöörien joukkoon. Hämmentävää.

Cervenka kirjoittaa selkeästi ja sopivalla ironisella kierteellä asioista, jotka on aina pidetty - uskoakseni tahallaan - ulkopuolisille (ei-rikkaille) mahdollisimman vaikeaselkoisina, monitulkintaisina ja pääosin keskinäisen vaikenemisen muurin lukitsemina. Cervenka on lukenut valtavasti sellaista tylsää taloustieteellistä aineistoa, johon me ei-rikkaat emme koskaan edes törmäisi, ja pelkistää niin tutkijoiden, rikkaiden kuin poliitikkojen löydökset ja johtopäätökset. Cervenka pitää viisaasti huolta siitä, ettei hänen suorittamansa elävän ruumiin avaus koostu kaavoista, mutta numeroita, erityisesti rikastumisen kasvuprosentteja hän lyö pöytään senkin edestä. Loppupäätelmä on hämmentävä. Kuvitelmiemme tasa-arvoa ja pieniä varallisuuseroja arvostava Ruotsi on kuollut ja kuopattu, jos oli koskaan ihan totisesti elävä. Tilalle on tullut yhteiskunta, jossa rikastuminen (muiden kustannuksella) on korotettu keskeiseksi politiikkaa sääteleväksi tavoitteeksi.

Vaikka Cervenka ei pöyhi päättäjäpuolen arvomaailmaa ihan toivotulla perusteellisuudella, voidaan lyhyesti todeta, että taistelu "vasemmiston" ja "oikeiston" välillä on suurelta osalta päättynyt, koska Ruotsia vuosikymmenet itsevaltaisesti johtanut sosialidemokraattinen puolue on pudotettu yhdeksi monista, minkä seurauksena se nuuskii enemmistön mielipiteitä ja mukautuu vaalistrategisista syistä niihin jostain periaateohjelmista piittaamatta. Oikeistolle rikkaiden rikastuttaminen on tietysti aina ollut luonnollinen tavoite. Nyt siitä on tullut oikeistoa ja parlamenttivasemmistoa yhdistävä aate, jonka tuloksena on lainsäädäntö, joka on tehnyt Ruotsista paratiisin kapitalisteille ja heidän häikäilemättömälle tilanteen hyväksikäytölleen.

* * *

Harva Suomessa seurannee Ruotsin asioita syvällisemmin, mutta aavistuksen siitä, mistä Cervenka kirjoittaa, on voinut päätellä jo siitä, että Björn Wahlroos avomieliseen tapaansa kertoi halullisille ja haluttomille muuttaneensa Ruotsiin, koska siellä ei ole perintöveroa. Wahlroosin ahneutta päivittelevä ei todennäköisesti älyä kysyä, onko näin ollut "aina". Ei tietenkään ole, perintöveron poistaminen on Ruotsissa ollut vain osa samaa rikkaimpien tien silittelyä, joka koostuu korkotason pakottamisesta matalaksi, varallisuuden verottamisen minimointi, myynti- ja lahjaveron häivyttäminen ja muista saman tyyppisistä toimista. Niitä kaikkia yhdistää se, että hyödyt ovat valuneet jo valmiiksi rikkaille ja laskun maksavat ne, joilla on ennestäänkin vähiten rahaa ja varallisuutta. Politiikka on johtanut siihen, että Ruotsista on tullut poikkeuksellisen eriarvoinen maa varallisuutta ajatellen. Ns. ginikerroin (joka ei liity väkijuomiin vaan italialaiseen tilastotieteilijän Corrado Ginin nimeen, kuten Cervenka valistaa) oli vuonna 2020 Ruotsissa 0,872. Sillä heltisi taloudellisen tasa-arvon maailmantilastossa sija 12. Edelle pääsivät Bahamasaaret, Bahrain, Brunei, Botswana, Brasilia, Arabiemiraatit, Jemen, Laos, Venäjä, Etelä-Afrikka ja Sambia. Yhdysvaltain luku on 0,85, muissa Skandinavian maissa Tanska 0,736, Suomi 0,74 ja Norja 0,785.

Cervenka käy systemaattisesti ja helppolukuisesti läpi lähihistoriaa ja lukujen alaotsikot ovat herkullisia: Maa, jossa miljardöörit voivat maksaa vähemmän kuin siivoojat - Ruotsi on kasvavien varallisuuskuilujen maa - Jumbojetillinen omistaa yhtä paljon kuin 80 prosenttia ruotsalaisista - Missään ei ole niin vaikeaa rikastua työllä kuin Ruotsissa - Koskaan ei ole ansaittu niin paljon rahaa tekemällä niin vähän - Osakekuume leviää virusta nopeammin - Rikkaiden rikastuminen johtaa rikkaiden rikastumiseen - Tuhlaaminen on tie menestykseen ja rikkauteen. Cervenka esittelee myös tarkemmin joitakin näkyviä rikastujia ja heidän elkeitään. Galleriasta löytyvät (ei tosin jälkikäteen, koska Gummerus on jättänyt tästä nimiä vilisevästä kirjasta pois hakemiston!) niin marisevat miljardöörit kuin epäoikeudenmukaisen hyvästä kohtelustaan huolestuneet ultrarikkaat, jotka - aivan oikein ja perustellusti - pelkäävät eriarvoisuuden kasvun johtavan todella rankkaan lamaan.

Monet tutkijat, jotkut harvat poliitikot ja vielä harvemmat miljardöörit ovat ääneen todenneet, että tilanne on vaarallinen ja sille on tehtävä jotain, olivat muutokset kuinka epäsuosittuja tahansa. "Otetaan rikkailta ja annetaan köyhille. Vain niin pääsemme eroon Ruotsin jengirikollisuudesta." (s. 237) Näin sanoo kruunumiljardööri Lennart Grebelius, eikä ole aivan yksin, vaikka osa kollegoista taistelee raivoisasti rikkaimpien etujen säilymisen puolesta. Conni Jonsson: "Aletaan kyseenalaistaa sellaisia asioita kuin elinkeinovapaus, omistusoikeus ja oikeus jakaa osinkoa. Siinä on ikävä sävy. Myös yksilön verotus on ongelma, tällä alueella Ruotsi ei ole kilpailukykyinen." (s. 245) Jonssonin veroprosentti oli vuosina 2016-2019 noin 18 prosenttia. Todennäköisesti vain nolla prosenttia vaientaisi Jonssonin kaltaisen ahnehtijan marinan.

* * *

Kapitalismia vakavasti tutkineelle ja sen historiaa seuranneelle Ruotsin kehityksessä ja Cervenkan kuvaamassa ei ole mitään uutta tai yllättävää. Ainoa poikkeuksellinen asia on se, että Yhdysvaltain kaltainen jyrkkä taloudellinen eriarvoisuus on toteutunut juuri Ruotsissa, jota muuallakin kuin Suomessa on totuttu pitämään jos nyt ei sentään maailman omanatuntona, niin kuitenkin pienten tuloerojen ja yleisen tasa-arvon kansankotina. Sitä Ruotsia ei enää ole, vaan jäljellä on uusliberalistisen kapitalismin kaikki ikävät piirteet omaksunut Sverige, jonka keskuspankin Riksbankenin johtaja Stefan Ingves on ollut yksi keskeisiä ikävän kehityksen rakentajia ja henkilökohtaisesti yksi keinottelulla rikastunut ahmatti. Suomalaiset tuskin uskoisivat korviaan, jos paljastuisi, että Olli Rehn on salaa rikastunut miljonääriksi finanssikeinottelulla ollessaan Suomen Pankin pääjohtajana. Sitä pidettäisiin nolona, ehkä jopa eron perusteena. Ei Ruotsissa. Kukaan ei vaadi Stefan Ingvesin eroa ainakaan rikastumisen perusteella.

Cervenka ei kiertele vääjäämätöntä johtopäätöstä, jonka ruotsalaista talouselämää tutkinut joutuu tekemään. Kaikki on edistänyt rikkaiden rikastumista ja köyhien köyhtymistä. Kukaan ei edes teeskentele, että kysymys olisi kaikkien vaurastumisesta. Koululaiset houkutellaan aloittamaan sijoittaminen ajoissa ja toisaalta ottamaan absurdin kalliita pikaluottoja, etteivät muut huomaa, kuinka varaton olet. Cervenka ei harrasta pateettista paheksuntaa, mutta ei toisaalta jätä omaa näkemystään tilanteen kestämättömyydestä lausumatta. Kysymys ei nimittäin ole vain moraalisesta epäoikeudenmukaisuudesta, jonka Conni Jonssonin ja Stegan Ingvesin kaltaiset miljardöörit nauravat kuoliaaksi, vaan myös sen järjestelmän kestävyydestä, joka nuo suunnattomat rikkaudet on synnyttänyt. Kuten Ingves itse on todennut, "Ihan kuin istuisi tulivuoren päällä." (s. 207) Kysymys ei ole siitä, hajoaako rakennelma vaan siitä, milloin ja millä tavoin se hajoaa.

Suomalainen lukija on tuhahdellen todeta, ettei ole mitään väliä, miten jotkut ruotsalaiset rikastuvat tai joutuvat taloudellisesti nyljetyiksi vain yrittäessään löytää säällisen asunnon. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jokseenkin kaikissa asioissa Suomi matkii Ruotsia ennemmin tai myöhemmin. (Euroviisut jätetään tästä laskusta pois.) Miksi ei myös Suomesta tulisi lähivuosina ahneitten paskiaisten temmellyskenttä? Myös meillä oikeisto vaatii rikkaiden verotuksen vähentämistä ja käy perintöveron kaltaisten kansankiihottajien avulla ideologista sotaa kansantulon tasapuolista jakoa vastaan. On vaikea keksiä mitään painavaa syytä, miksi ei Ruotsin tautisuus tarttuisi myös Suomeen. Norjakin poisti perintöveron 10 vuotta Ruotsin jäljellä, vaikka missään muualla Euroopassa niin ei ole tehty. Veikkaan, että jos Orpon hallitus pysyy pystyssä, se "sopeuttaa" kansantaloutta poistamalla perintöveron vaikka vain siksi, että Björn Wahlroos voi palata rahaturvallisesti isänmaan kamaralle kuolemaan.