Lestistään eksynyt suutari ennustelee

Olin haluton tarttumaan tähän kirjaan. Lykkäsin sen varaamista ja kun kirja lopulta oli luettavana, en meinannut millään jaksaa raahustaa sen loppuun. Historian, erityisesti sotahistorian tutkijaksi erikoistunut Yuval Noah Harari on myynyt jotain 45 miljoonaa kirjaa ja noussut ainakin länsimaissa kovin suosituksi, vaikka myös kritiikkiä keränneeksi tietokirjoittajaksi. Oma haluttomuuteni kumpusi siitä, että vaikka ensimmäinen suomennos Sapiens - Ihmisen lyhyt historia (2016) oli monella tavalla uusdenlainen tavassaan lähestyä ihmisen historiaa, myöhemmät kirjansa (Homo Deus 2017 ja 21 oppituntia maailman tilasta 2018) osoittivat Hararin kovin usein kyntävän härillä, joita hän oli eri tieteiden edustajilta lainannut ymmärtämättä sen paremmin härkiä kuin kyntämistäkään syvällisemmin. Tiivistäen: Harari tuntui kirjoittavan melko heppoisesti isoista asioista vailla riittävää ja aitoa nöyryyttä.

Nexus : Tietoverkkojen lyhyt historia (Bazar 2024, suomentaja Tapani Kilpeläinen ) ei ole ainakaan tietoverkkojen lyhyt historia, vaikka en pysty toisaalta sanomaan, mikä se oikeastaan on. Kustantajan agentti on epäilemättä ehdottanut jotain lyhyttä ja nasevaa vastapainoksi sille, että alaotsikko on A Brief History of Information Networks from the Stone Age to AI. Kirjansa sivulla 281 Harari valistaa meitä, että "nexus" tarkoittaa "verotuksellista liittymää". Toisaalta tiedämme, että sanaa ovat käyttäneet sekä Henry Miller että Google yrittäessään kännykkämarkkinoille ja epäonnistuessaan kerrankin oikein kunnolla sekä ainakin neljä eri rock-bändiä ja Tim Berners-Lee. Kielitieteessä "neksus" on subjektin ja predikaatin liitto. Ehkä Harari tai kääntäjä olisi voinut myös kertoa, että nexus on latinaa ja tarkoittaa samaa kuin suomen kielen sana "yhteys"?

Nexus ei ole saanut erityisen innostunutta vastaanottoa meillä tai suuremmassa maailmassa. Kirjan läpi pungerrettuani en sitä ihmettele, sillä teksti on epäkoherenttia (se liikkuu moneen suuntaan ilman mitään ilmeistä syytä), ideologisesti ja poliittisesti vinoutunutta (kapitalismia ei ole olemassa, Marx oli väärässä, ja kaikista pahoista asioista ihmisen historiassa löytyy hyvä esimerkki Neuvostoliitto-Stalinista tai Venäjä-Putinista), yhteiskunnaliselta analyysiltään lapsellisen yksinkertaistavaa ja tietotekniikan/AI:n osalta asiantuntemattomalta vaikuttavaa (kun en ole itsekään aito asiantuntija, ilmaisen asian miedosti). Siellä täällä ilmaantuu kiintoisia ajattelun aihioita, mutta noista uusista ideoista olisi kertynyt korkeintaan laaja lehtiartikkeli. Sellaisilla ei kuitenkaan kerätä miljoonien myyntiä. 

* * *

Tein kirjaa lukiessani paljon muistiinpanoja, mutta enimmäkseen ärsyyntyneitä ja ihmetteleviä. Näillä voisin täyttää vaikka kaksi blogitekstiä, mutta se olisi turhaa, koska Hararin yksittäisillä heitoilla on harvemmin mitään yleistä merkitystä. Yritän muutaman esimerkin kautta havainnollistaa, millaiset väitteet nostattivat minussa lukijana ärtymystä. Harari rakastaa tarinoita, joita hän pitää "intersubjektiivisina totuuksina" (totuuksina, koska niihin uskoo niin moni!). En minä eikä myöskään Karl Marx väheksy tarinankerronnan merkitystä ihmiskunnan kulttuurisessa evoluutiossa. Mutta kun Harari rakentaa tarinoista ja mytologioista jonkinlaisen evolutiivisen tietoverkon, joudun puistelemaan päätä. Harari ei tunnu oivaltaneen mitään marxilaisuuteen kuuluvasta perustan ja päällysrakenteen mallista.

Harari yrittää selittää ihmisen yhteisöllisen kehityksen pyrkimyksellä totuuden ja järjestyksen väliseen tasapainoon. Siksi esimerkiksi uskontojen pyhät kirjat ovat Hararille "informaatioteknologian" edustajia, eivät satuinformaation jakelua, kuten itse ajattelen. Olen samaa mieltä siitä, että tieteen kaltainen itseään korjaava järjestelmä lisää ihmisellä olevan totuuden määrää, mutta että sen lisäksi tarvitaan vissi määrä järjestystä. Hararin lapsekas näkemys "demokratiasta" (= "liberaali kapitalismi ilman että täytyy sanoa sanaa kapitalismi ääneen") on ennallaan, samoin sen vastakohdat eli autoritarismi, totalitarismi ja diktatuurit, joita esiintyy vain "demokraattisen" lännen ulkopuolella. Hararin ihaileva suhtautuminen Yhdysvaltoihin ja sen arvoihin on välillä lähes koomista, koska kritiikin varominen on yhtä tarkkaa kuin se on Israelinkin kohdalla. Hararin mielestä USA:n demokraattipuolue on "edistyksellinen". Toteamus yksinään kertoo riittävästi kirjoittajan poliittisesta arviokyvystä tai arvomaailmasta - tai molemmista.

"Piiesirippu" on kirjan harvoja kiintoisia ajatuksia. Sen mukaan maailma uhkaa jakautua erillisiin alueisiin joko omistuksen keskittymisen (harvat hallitsevat verkkoja, muut alistuvat) tai verkkojen ideologisen eriytymisen (USA:lla oma, Kiinalla oma) takia. Harari ei kuitenkaan uskalla viedä analyysiään sitä pidemmäle, että arvelee Facebookin algoritmien tavoittelevan kaupallista voittoa (ajatella, voisiko tosiaan niin olla!). Seuraavaksi olisi pitänyt todeta kaikkien IT-yritysten motiivina olevan sama kapitalistisen voiton tavoittelu, mutta sellaisia toteamuksia Harari ei erehdy päästämään tekstiinsä. Ilmaan jää ajatus, että varmaan Facebookilla on muitakin, paljon hienompia tavoitteita. Harari väittää myös, etteivät äly ja tietoisuus edellytä toisiaan, ja tästä päätelmästä kumpuaa kirjan ehdottomasti punaisin lanka, jonka mukaan AI voi ilman ihmisen tietoisuuden kaltaista ominaisuutta kehittää ei-orgaanisen älyn erilaisine pyrkimyksineen.

* * *

Minusta tuntuu vahvasti siltä, että Harari on ymmärtänyt pahasti väärin sekä nykyisen AI-tutkimuksen vaiheen että ihmisaivojen biologian. Hänen mukaansa AI on vieras äly, joka tulee tai peräti on jo itsenäinen toimija tietoverkossa. Harari ei osaa selittää, mistä AI:n pyrkimykset varsinaisesti kumpuaisivat. En huomaa hänen myöskään pohtivan, mistä algoritmit hankkivat oman verkkonsa rakentamiseen tarvittavat materiaalit, energian ja logistiikan. Harari on vakuuttunut siitä, että AI tuottaa ratkaisuja, joita ihmisaivot eivät enää kykene kuvittelemaan eikä sitä myöten myöskään rajoittamaan. Harari puhuu vakavissaan tietokoneiden luomasta omasta intersubjektiivisesta verkostosta. Harari ei tunnu tajunneen, että kun Microsoftin chatrobotti Tay muuttui muutamissa tunneissa rasistiseksi vihapuheen levittäjäksi, syynä ei ollut algoritmi, vaan sille syötetty ihmisten vinoutunut viestimassa.

Harari tuntuu tosissaan pelkäävän sitä, että AI on potentiaalinen anarkistinen uhka, koska se edustaa "ei-inhimillistä ajattelua". AI ei ole ehkä "vielä" tarpeeksi vahva murtautumaan itsenäiseen toimintaan, mutta kysymys on enemmän aikataulusta kuin siitä, onko se ylipäätään mahdollista. Turvatoimena tulisi Hararin mielestä kieltää ihmisenä esiintyminen verkossa siinä missä väärän rahan levittäminenkin. Lukijalle jää epäselväksi, uskooko Harari oikeasti, että AI on jo muuttunut itsenäiseksi toimijaksi vai että tämä mahdollisuus on otettava vakavasti. Sivulla 487 on lause "Olemme luoneet vieraan älyn." Sitä on vaikea ymmärtää muuten kuin siten, että AI:n kehitys on jo ohittanut kriittisen kohdan ja ihmisen osana on jäädä odottamaan, mitä tuleman pitää.

Kun minulla on niin vähän myönteistä sanottavaa tästä kirjasta, lopetan kirjan sivulla 124 olevaan hauskaan ja optimistiseen juttuun mytologian ja AI:n yhdistymisestä. Hararin mukaan ortodoksijuutalaiset uskovat kirjaimellisesti Talmudin kieltoon tehdä työtä sapattina. Rabbit ovat tulkinneet, että myös hissin nappulan painaminen on työn tekemistä. Jotta iäkkäiden juutalaisten ei Brooklynissä olevassa kerrostalossaan tarvitse sapattina raahustaa ylös rappusia, hissi säädettiin kulkemaan alituiseen ylös ja alas ja pysähtymään jokaisen kerroksen kohdalla. Näin ei kukaan syyllistynyt sapatin määräysten rikkomiseen (hissin oven avaamisesta tai sulkemisesta työnä Harari ei kerro). Mutta AI:n avulla lisättiin mukavuutta, sillä kasvojentunnistusteknologian avulla hissi opetettiin tuntemaan kaikki käyttäjänsä ja viemään heidät suoraan oikeaan kerrokseen. - Kiva juttu, joka kyllä synnytti joukon kysymyksiä. Mutta jääkööt ne käsittelemättä. Moitteistani tuli mainittua vain 5 %, joten antaa olla.