Kunnianhimoa kapitalismin ehdoilla

En pitänyt Rutger Bregmanin kirjasta Moraalinen kunnianhimo - Lakkaa haaskaamasta lahjojasi ja toteuta ihanteesi (Atena 2024, sujuva suomennos Mari Janatuinen). Näin sanominen on vahvasti ristiriidassa sen kanssa, että olen useimmista Bregmanin teeseistä samaa mieltä ja vapaaehtoisesti valmis kannustamaan ihmisiä tekoihin, jotka saavat motivaationsa Bregmanin kirjoittamista sanoista. Maailma tarvitsee osaavia ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään paljon erilaisten epäkohtien vähentämiseksi tai poistamiseksi. Allekirjoitan myös Bregmanin näkemyksen, jonka mukaan moraalisen kunnianhimon seuraaminen kannattaa aina tehdä yhteistyössä muiden samalla lailla heränneiden kanssa. Yhteistyö hyvän puolesta muuttaa yhteenlaskun kertolaskuksi.

Bregmanin suurin ongelma tai virhe, jos halutaan olla hyvin tuomitsevia, on olla radikaali muuttaja vain annetuissa olosuhteissa. Kun ei näe mitään yhteyttä monien (ei kaikkien) ongelmien ja vallitsevan yhteiskunnallistaloudellisen järjestelmän eli finanssikapitalismin välillä, jäävät hyvätkin ohjeet lillumaan merkillisesti ongelmia tuottavaan maailmaan. Bregman voi myöntää, että jyrkät varallisuuserot ovat merkittävä ongelmien lähde ja äityy jopa ihmettelemään, ettei efektiivisen altruismin kannattajilla ole järjestelmän muuttamisen suunnitelmaa: "Mutta samaan aikaan pitäisi myös kysyä itseltään, miksi oikeastaan on niin rikas, kun toiset ovat niin köyhiä, ettei heillä ole varaa hyttysverkkoon. / Mietitäänpä hetki... Ehkä se liittyy jotenkin sairaaseen korruptoituneiden veroparatiisien järjestelmään, epäreiluihin kauppasopimuksiin ja läntisten monikansallisten yritysten harjoittamaan uuskolonialistiseen riistoon? Silloinhan kysymys kuuluukin: miten pääsemme tästä järjestelmästä eroon?" (s. 177)

Kuvaavaa Bregmanin analyysin umpiosta tai ummetuksesta on se, että edellä olevan aivan oikean ja perustellun kysymyksen jälkeen hän yksinkertaisesti lopettaa aiheen käsittelyn. Bregman ei halua, uskalla tai osaa sanoa ääneen, että moraalisen kunnianhimon toteuttaminen ja soveltaminen kapitalismin ehdoilla ja puitteissa on yhtä mahdotonta kuin järjestää paikalliselle metsästysseuralle rattoisa viikonloppu kameroin ja kiikarein varustettuna aseiden sijasta. Bregman moitiskelee omasta mielestään varmaan turvallisesti vähän oikeistoa ja vähän vasemmistoa, joka on aina vaatimassa ongelmien analyysiä ja toimia sen pohjalta. Kysymys ei ole siitä, etteikö Bregmanin kaltainen etuoikeutettu valkoihoinen mies tunnistaisi maailman ongelmia. Mutta hän kieltäytyy asettamasta lähtökohdaksi kapitalismianalyysiä, joka tekisi ymmärrettävämmäksi sen, miksi loputon rikkaus ei poista ongelmia ilman yksityisten aktivistien elinikäistä ponnistelua. Bregman on päättänyt kirjoittaa kapitalistisen olotilan ehdoilla, vaikka välillä tabusanaa sanomatta kritisoi kapitalismin tuottamia ongelmia.

* * *

En väitä, että Bregman kirjoittaa moraalisesta kunnianhimosta pelkästään edellisen kirjansa saaman innostuneen vastaanoton toistamisen toivossa. Kyllä hän epäilemättä on kaiken sen takana, mistä kirjoittaa ja mitä neuvoo moraalisesti ja käytännössä laiskotteleville, mutta osaaville ja lahjakkaille ihmisille. Mutta hän pelkää leimautuvansa "vasemmistolaiseksi" tai radikaaliksi antikapitalistiksi. Siksi myös kaikki kirjat esimerkit, jotka ovat länsimaisen perinteen mukaisia yksilöllisiä sankaritarinoita, liikkuvat turvallisissa angloamerikkalaisissa uomissa ja välttävät visusti kapitalistisen maailman lakien tunnistamista ja niiden kritiikkiä. Bregmanin kirjan sanoma on periaatteessa aika radikaali vaativuudessaan ja pitkälle tulevaisuuteen kurottamisessaan. Mutta samalla se on turvallinen itse järjestelmän kannalta. Bregmanin ihailemat efektiiviset altruistit poistavat kapitalismin tuottamia ongelmia, mutta eivät vaadi esimerkiksi miljonäärien verotuksen koventamista, vaan toivovat hyväntekeväisyyteen lahjoittavien miljonäärin esimerkin synnyttävän lisää hyväntekeväisyyteen lahjoittavia ultrarikkaita.

Hetkittäin Bregman lipsahtaa sivuamaan sitä valtaa, joka pitää huolen rikkaiden pysymisestä rikkaina ja köyhien köyhinä ja jäljellä olevien viheliäisten kurjuuden aiheuttajien kohteina. Hän kuvaa esimerkiksi nykyisen niukasti säännellyn kapitalismin vaiheen edistäjä Ronald Reagania, joka suhtautui vihamielisesti aurinkovoiman käytön lisäämisyrityksiin, koska edusti presidenttinäkin öljyteollisuuden intressejä. Reagan yhdisti aurinkovoiman ja antikommunistisen viestinsä ilmaisussa "solar socialism". Tässtä olisi ollut hyvä tilaisuus ruveta avaamaan koneistoa, joka esimerkiksi juuri fossiilienergiateollisuuden muodossa on pitänyt huolen siitä, että ilmastonmuutos ja luontokato jatkuvat. Bregman kuitenkin lopettaa saman tien, ettei mene liian pitkälle ja kirjoita kirjaansa esimerkiksi lausetta: "Toimillaan Reagan edisti järjestelmällisesti rahoittajiensa eli öljyteollisuuden toimijoiden intressejä."

Bregman turvautuu tarvittaessa myös koomisiin sanavalintoihin, jotta voi kritisoida asioita joutumatta suoraan kritisoimaan pääoman edustajia ja heidän toimiaan. "Kesti lähes sata vuotta, ennen kuin tavallisten työläisten tulot alkoivat nousta. Ja tämä taas liittyi poliittisten puolueiden ja ammattiliittojen nousuun, ne pakottivat teollisen eliitin [korostus HP] jakamaan uuden teknologian hedelmät reilusti [korostus HP]. Kyse on ennen kaikkea valinnoista, joita yhteiskunta teemme, emmekä voi niitä tehdessämme jättää huomiotta teknologian moraalista ulottuvuutta." (s. 158). Miten mainio hetki Bregmanilla olisi ollut analysoida rehellisesti ja totuudenmukaisesti työväenliikkeen eli proletariaatin ankaralla taistelulla ja myöhemmin Neuvostoliiton olemassaolon tukemana saavuttamia tuloksia kapitalistin voiton jakamisen eli riiston muuttamiseksi edes vähän reilummaksi. Mutta ei, Bregman painaa aina jarrua ja palaa turvallisten erillisesimerkkiensä pariin.

* * *

Kuulen korvissani keskustelun, jossa jotkut toimarit ja osakkaiden edustajat pohtivat, täytyykö sen Bregmanin puheista huolestua, sehän on myynyt kirjojaan ihan älyttömän paljon. No ei täydy, on lopputulos. Ei täydy, koska Bregman ei vaadi "teollista eliittiä" minkäänlaiselle tilille eli myöntämään vastuutaan esimerkiksi maailmassa edelleen esiintyvän nälän ja nälkään kuolemisen ongelmasta. Mehän tiedämme, koska Björn Wahlroos on meitä muistanut muistuttaa, että yrityksen ainoa tarkoitus on tuottaa osakkeenomistajalle voittoa. Moraalilla ja kapitalismilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, yrityksillä ei ole moraalia. Kunnian eli voittamisen ja saalistamisen himoa kyllä, mutta moraalisen kunnianhimon saavat intoilijat pitää hyvänään.

On tylsää olla näin tympeä, kun Bregmanin kirjassa kuitenkin on sinällään ilahduttavia ja mieltä lämmittäviä esimerkkejä siitä, miten ihmiset saavat pehvansa irti sohvalta ja ryhtyvät tosissaan ja intohimoisesti tekemään työtä, joka auttaa jonkin todellisen ongelman helpottamiseen tai ratkaisemiseen. Monet Bregmanin tikun nenään nostamista historiallisista tekijäyksilöistä ovat kaiken ihailumme ja esikuvallisuutensa ansainneita. En itse kuitenkaan pidä huonoon omatuntoon nojautuvista rahavirroista, jotka auttavat, mutta eivät vaikuta rakenteisiin. Bregmanille olisi täysin vierasta pohtia esimerkiksi lääketeollisuuden vääjäämättä ristiriitaista suhtautumista massamittaisina esiintyvien sairauksien poistamiseen. Ei lääketeollisuus tule koskaan ilahtumaan siitä, että jokin paljon rahaa tuottanut lääkevalmiste muuttuu tarpeettomaksi, kun löytyy tapa poistaa kokonaan tarve ostaa ao. lääkkeitä. Samalla logiikalla on turha odottaa öljyteollisuuden tukevan aurinkoenergian käyttöä, ellei sillä ole määräysvaltaa myös energiaa keräävien kennojen valmistamisessa.

Lukeeko ihminen, jolta moraalinen kunnianhimoisuus puuttuu, Bregmanin kirjaa ja valaistuu? En pidä sitä todennäköisenä. Bregmanin pääteesit (tiedostaminen ei ole tekemistä - jos vaikuttaa, täytyy vaikuttaa merkittävästi - täytyy olla utelias ja avarakatseinen - täytyy uskoa hyvään ihmiseen - täytyy olla sitkeä ja periksi antamaton - täytyy tavoitella hyvää elämää ihan kaikille) ovat niin vaativia, että potentiaalisten opetuslasten määrä on vähäinen. Uskon itse kuitenkin siihen, että myös bregmanilaisella toiminnalla (sillä, jota hän on havainnoinut ja kuvaillut) on pitkällä tähtäimellä myönteinen vaikutus ihmis- ja eliökunnan olemassaoloon. Olen itse jyrkkä antikapitalisti, enkä usko kaikille paremman maailman olevan mahdollinen ilman järjestelmän rakenteisiin ulottuvia radikaaleja muutoksia. Hyvää elämää ei nykyisin ratkaisuin ole tarjolla tulevaisuudessa enää kenellekään, ei edes rikkaille. Ihmiskunta tarvitsee rohkeita toisin ajattelijoita, mutta jos ei kosketa perustuksiin, hyvän elämän ulottaminen kaikille jää kyllä haaveeksi.