Vartti Isberg, mustalainen

Tartuin tähän kirjaan sosiologisesta uteliaisuudesta; joko luvassa olisi suoraa puhetta aiheesta, josta on koko aikuisen elämäni puhuttu, mutta aina vähän kierrellen tai moralistisesti tuomiten. Suomen romanien verikoston perinne on ollut hankala aihe niin tukijoille kuin tuomitsijoille. Eihän "omien" surmaamista voi oikein ymmärtää tai hyväksyä siinä oikeus- ja moraalikehyksessä, jossa suurin osa suomalaisista elää ja on aina elänyt. Se on kuin kivulias paise, jota kukaan ei halua puhkaista silmilleen. Verikosto – Mustalaisjohtajan elämä (Johnny Kniga 2024) on toden totta suoraa ja kiertelemätöntä tekstiä. Pääkertojana on "mustalaisjohtaja" Vartti Isberg, avustajina ovat toimineet rikosjournalisti Rami Mäkinen ja entinen rikollinen Omos Okoh eli "Opa".

Vartti Isberg puhuu kiertelemättä ja itseään säästelemättä, koska hän on – lopultakin – saavuttanut aseman, jossa oman yhteisön riittävän suuri enemmistö arvostaa hänen johtajuuttaan ja vastuunkantoaan. Siksi hän käyttää itsestään nimitystä "mustalaisjohtaja", vaikka ei ole ihan kaikkien johtaja. Isberg käyttää kautta kirjan johdonmukaisesti sanaa "mustalainen", jota hän pitää ainoana oikeana terminä. "Romani" on hänen korvissaan keinotekoinen sana, jota käyttävät lähinnä ne, jotka pyrkivät assimiloimaan Isbergin mustalaiset suomalaisen yhteiskunnan tapoihin, normeihin ja vallankäyttöön. Huomasin itsekin aivojeni muuttaneen termien käyttöjärjestystä, vaikka olen nuoruudessani tottunut käyttämään termiä "mustalainen" ilman sen kummempaa rasistista painotusta.

Vartti Isberg on tavallista elämää viettäneen näkökulmasta hurja ja pelottava henkilö. Omien läheisten kaltoin kohtelema ja hylkäämä lapsi, josta kasvoi sitkeä ja päämäärätietoinen rikollinen, ja joka on kyennyt kostomurhan kaltaiseen tekoon, Jos eläisimme Yhdysvalloissa, Isbergistä olisi jo tehty elokuva tai kaksi. Suomessa se voi jäädä tekemättä, vaikka tästä kirjasta löytyisi hyvinkin tehokkaat ainesosat. Valtteri Isbergille se lienee yhdentekevää. Hänelle tärkeät asiat eivät ole taviksen tavoitteita. Emme itse asiassa saa aivan kaikesta lukeakaan. Isberg toteaa suoraan, että on asioita, joista hän ei halua tai voi puhua. Eikä kannata inttää, siitä ei seuraa muuta kuin ikävyyksiä. Mutta sitä ei Isberg kierrä, että hän on rikollinen ja kokaiiniviivojen ystävä. Silti omasta mielestään myös korkeasti moraalinen ihminen.

* * *

Isbergin kirjan voi lukea monesta näkökulmasta. Se on pinnalta katsoen yhden mustalaispojan kertomus siitä, kuinka hän selvisi olosuhteissa ja tilanteissa, joissa epäonnistuminen olisi ollut paljon todennäköisempää. Vartti Isbergin tarinassa esteitä ja vaikeuksia ovat tuottaneet oman luonteen lisäksi sekä suomalaisten Suomi että mustalaisten Suomi (ja Ruotsi), jotka elävät täysin erilaista elämää, vaikka näennäisesti limittäin. Vartti Isbergin tarina on myös etnografinen tai sosiologinen vilkaisu kulttuurisiin ongelmiin, joista ani harva haluaa tai uskaltaa puhua ääneen. Tässä suhteessa Isberg on uskoakseni tehnyt suuren palveluksen oman kansansa niille ihmisille, joiden mielestä jämähtäminen ei ole oikeaa elämää. Kolmannen näkökulman tarjoaa periaatteellinen suhtautuminen väkivaltaan yleensä ja erityisesti kostamisen näkökulmasta.

Isbergin teksti on sujuvaa ja erittäin hyvin luettavaa. Se on tehokkaalla tavalla samanaikaisesti tekijän ja ulkopuolisen ääntä, joiden vaihdellessa lukija – täydellinen ulkopuolinen -– joutuu miettimään Isbergin elämää ja tekoja muutenkin kuin täysin turvallisesti kaiken tietävänä ulkopuolisena. Huomasin itse tuon tuostakin miettiväni, miten suhtautuisin Vartti Isbergiin, jos meidät istutettaisiin tuoleilla ja sanottaisiin, että anna palaa. Ilman muuta tuntisin pelkoa, joka liittyy mihin tahansa väkivallassa läheisesti mukana olleen persoonaan. Toisaalta haluaisin mielelläni kiittää Isbergiä suorapuheisuudesta, joka koskee sekä häntä itseään että sitä kulttuuria, jonka jäsenenä hän on kasvanut. Luultavasti kiittäisin Isbergiä myös analyysistä, jolla hän ketään tai mitään kumartelematta toivottaa oman heimonsa siirtyvän elämään nykyaikaa.

Vartti Isbergin jäätävä itsekriittisyys ei vaikuta hetkeäkään mielistelevältä. Hän ei hauku omiensa pukeutumista tai tapakulttuuria saadakseen taputuksia olalle suomalaisilta. Hän uskaltaa sanoa suoraan, että mustalaisten perinteisiin kuuluu paljon sellaista, mistä ei kannata olla ollenkaan ylpeä. Kirjassa toistuu jatkuvasti Isbergin muistutus siitä, että ennen oli toisin kuin nykyään: usein toistettu väite siitä, ettei Suomen romanien kulttuuri muutu (ja että se on hyvä), on valhetta. Vaikka kansallispukua edelleen kannetaan, kymmenet muut tavat ovat muuttuneet, eivätkä välttämättä niin, että huonot tavat ovat poistuneet ja tilalle on tullut hyviä tapoja. Mutta mitään pysyvää yhtenäiskulttuuria ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan. Tavat ovat muuttuneet, vaikka sitä ei ole aina haluttu myöntää.

* * *

Vartti Isberg tarjoaa ainakin itselleni aivan uuden näkökulman Suomen romanien alueellisiin rajoihin. Isberg toteaa, että ns. väistämissääntö on ymmärretty väärin, ettei se ole mikään abstrakti normi, vaan seurausta eri mustalaissukujen valtataistelusta. Suomalaisten (Isberg ei pidä omiaan "suomalaisina") on vaikea hahmottaa, että jotkut "Pohjanmaan Palmrothit" ovat "Helsingin Isbergien" vihollisia tai verivihollisia, että suvut kiistelevät ja lopulta taistelevat vallasta, joka on leimallisesti alueellista, maantieteellistä. Jokainen mafiatarinoita lukenut nyökkäilee ymmärtäväisesti, tutulta kuulostaa. Me suomalaiset emme kuitenkaan ymmärrä, koska kuvittelemme rasistisesti "kaikki mustalaiset" yhteen ja samaan ryhmään kuuluviksi, hyvine ja huonoine piirteineen. Isbergin kuvauksen perusteella Suomi ja Ruotsi ovat (varmaankin historiallisista syistä, Suomen romanit ovat tulleet Ruotsista, eivät Venäjältä) mustalaisille yhteinen maantieteellinen alue, joiden välillä liikutaan luontevasti. 

Vartti Isberg ei säästele sanojaan puhuessaan suomalaisten syvällisestä rasismista mustalaisia kohtaan. "He ovat narsistista porukkaa. He kuvittelevat, että kaikki ovat kiinnostuneita heistä." (s. 252) Toisaalta Isberg toteaa tylysti, että useimmille mustalaisille suomalaiset ovat vain kohteita, joilta lypsetään helppoa rahaa. Arvostuksen puute ja ylimielisyys on Isbergin tulkinnan mukaan hyvin symmetristä, molemmat ovat toisiaan kohtaan hyvin rasistisia ja suvaitsemattomia. Toivoa on lähinnä nuoremmissa, joiden kansainvälistyminen on merkinnyt romaneihin suhtautumisen rentoutumista. Isberg tulkitsee tavallisten suomalaisten olevan kateellisia mustalaisten vapaudesta. Ensitorjunnan jälkeen jäin miettimään tätä väitettä. Siinä saattaa olla tärkeä huomio. Tosin itse toivon, ettei kukaan käsitä vapautta niin, että se sisältää oikeuden väkivaltaan tai rikollisuuteen yleensä.

Vartti Isberg jakaa omansa kolmeen ryhmään: (1) uusmodernit, (2) utopiamustalaiset ja (3) jumittuneet mustalaiset. Isberg sijoittaa itsensä ryhmään 1, johon kuuluvat ovat vahvoja, kunnian ja oman tiensä valitsevia ihmisiä. Utopiamustalaiset kieltävät totuuden ja teeskentelevät, usein uskonnollisesti asiat verhoten, ettei mikään kielteinen nyt ainakaan mustalaisuudesta johdu. Utopiamustalaiset tahtovat suomalaisten pitävän heitä "hyvinä mustalaisina". Jumittuneet mustalaiset ovat Isbergin mukaan niitä, jotka tarrautuvat kuolleisiin perinteisiin. Isberg käyttää ilmaisua "rahnut". Rahnut elävät kuten ennakkoluulot edellyttävät. Rahnut elävät sukujensa siivellä ja harrastavat moraalittomia tekoja. "Jumittuneet mustalaiset ovat irvikuva siitä mustalaisuudesta, jota utopiamustalaisten mielestä ei ole olemassa." (s. 256) Vartti Isberg tietää, etteivät ryhmät 2 ja 3 voi sietää ryhmän 1 mustalaisia. Juuri siksi Isberg on kirjansa kirjoittanut; hän haastaa tosissaan sekä utopistit että jumittuneet. Kun on elänyt Vartti Isbergin elämän, kanttia riittää.