Ydinsota = kaiken tuhoutuminen

Ytimekkäästi nimetty Ydinsota – Näin maailma tuhoutuisi (Bazar 2024, sujuva suomennos Jouni Avelin) on saanut kiitosta tinkimättömästä tuhoutumisen kuvauksestaan. Kirjoittaja Annie Jacobsen on yhdysvaltalainen tutkiva toimittaja, joka on kirjoittanut paljon sodista, aseista ja ns. salaliittoteorioista. Hän on englanninkielisen Wikipedian mukaan arvostettu, mutta myös kritisoitu sensaatiohakuisuudestaan. Myös tässä tekstissä tulee jäljempänä kritiikkiä, vaikka myös vasemmalla laidalla on kirjaa kehuttu. Parasta kirjassa on se, ettei tarjolla ole vähäisintäkään toivon tai toiveikkuuden kortta; jos ydinsota käynnistyy, se johtaa koko ihmisen maailman tuhoutumiseen. Ei jossittelua bunkkereissaan syvällä vuorten sisällä hengissä säilyvien voitokkaasta tepastelusta tuhotun maan pinnalla, ei mitään happyend-vaihtoehtoa. Eloon jääneille on tarjolla vain painajaismaisessa tilassa oleva Maa.

Jacobsenin näkökulma on jokseenkin täydellisesti Amerikan Yhdysvalloissa. Se on ymmärrettävää kirjoittajan taustan, mahdollisuuksien ja kirjan talouden näkökulmasta. Toisaalta se tekee kirjasta vääjäämättä geopoliittisesti ja ideologisesti vääristyneen. Ei niin, että siinä olisi mitään yllättävää, mutta neutraalimpi lähestymistapa olisi mielestäni tehnyt kirjan vielä tehokkaammaksi itse perusviestin – ydinsota tuhoaa kaiken – kannalta. Yksipuolinen näkökulma ei onneksi tarkoita, että Jacobsen esittäisi oman valtionsa viattomana tai vastuullisena. Mutta kaikki kirjan faktat (tai sellaisiksi esitetyt, lukijalla ei ole mahdollisuutta tarkistaa mitään ydinaseisiin liittyvää ei-julkista yksityiskohtaa missään valtiossa) pohjautuvat yhdysvaltalaisten toimijoiden antamaan informaatioon, joten yksityiskohtainen kuva syntyy vain siitä, miten uhkaavaan ydinaseilla tehtävään iskuun reagoidaan Yhdysvalloissa.

Lukijalla ei voi olla kirjan kuvausta kyseenalaistavaa tietoa, ellei ole itse osallistunut monimutkaisen koneiston yhtenä rattaana harjoituksiin. Kuvaus eli kirjan termillä SKENAARIO on realistisen tuntuista ja suhteellisen uskottavaa. Tätä vahvistaa se, että kirjaan valitussa skenaariossa Yhdysvaltain presidenttiä lähdetään kiidättämään turvaan liian myöhään ja hän putoaa laskuvarjolla jonnekin ryteikköön kuolemaan, kun tietoyhteydet eivät enää toimi. Tämä kirja ei siis edusta mitään toimintaseikkailugenreä, vaan asiat epäonnistuvat tai onnistuvat juuri niin satunnaisesti kuin voi arvailla, eikä lopussa hymyillä tyytyväisinä jossain Karibian meren lomaparatiisissa.

* * *

Kirjaan valittu skenaario on joko kirjoittajan tai alkuperäisen kustantajan lopullisesti päättämä. Kummasta on kyse, sitä emme voi tietää. Sen vinoutumista voinee kuitenkin päätellä, että vaikka Jacobsen olisi halunnut kirjoittaa kaikkia tylyttävän skenaarion, toteutuneessa kirjassa helpotetaan yhdysvaltalaislukijoiden oloa valitsemalla pääpahiksen rooliin "hullu kuningas" eli Pohjois-Korea. Ratkaisulla on varmistettu lukijoiden hyväksyntä, koska vuosikymmenten avoin propaganda on varmistanut, että mikä tahansa Pohjois-Koreasta väitetty hyväksytään lukijakunnassa tietäväisesti nyökytellen. Samalla on luotu asetelma, joka on räikeästi propagandistinen sekä itse valintaa että kielenkäyttöä myöten. Ratkaisu heikentää kirjan uskottavuutta, vaikka ei itse ydintuhon kuvauksena. Valinta on kuitenkin geopoliittisesti niin epäuskottava, että Jacobsenin on ollut pakko turvautua "selitykseen", ettemme voi tietää, miksi Pohjois-Korean "hullu kuningas" käynnisti hyökkäyksen, joka ei voinut johtaa muuhun kuin kohteen ja oman maan tuhoutumiseen.

Valitsemalla täysin epäuskottavan pääsyyllisen – kyllä kuulen myös suomalaisten Pohjois-Korean inhoajien mylvinnän – Jacobsen on välttänyt sellaiset geopoliittisesti täysin realistiset vaihtoehdot kuten Intian ja Pakistanin välisen käsistä riistäytyvän konfliktin, kaikki kolmen suurimman vallan (Yhdysvallat, Kiina, Venäjä) väliset stereotypiat, mutta myös geopoliittisesti kaikkein todennäköisimmän skenaarion, että ydinasetta käyttää Israel, joka päättää poistaa väittämänsä Iranin uhan sillä ydinasearsenaalilla, joka maalla on, vaikka asia virallisesti kiistetään. Jacobsen ei edes mainitse muita vaihtoehtoja tai "muiden" ydinasevaltojen nimiä. En väitä, että ratkaisu oli sionistien painostuksen tulos (vaikka sekin on mahdollista, kun puhutaan yhdysvaltalaisesta), mutta juonen uskottavuutta hyökkääjän vaihtaminen Israeliksi olisi lisännyt kirjan uskottavuutta merkittävästi.

Jacobsen ei sisällä räikeää propagandaa muutoin kuin Pohjois-Korean yhteydessä, mutta ei hän täysin neutraalinakaan ole onnistunut pysymään. Tai halunnut pysyä. "Naton tehtävä on edistää demokraattisia arvoja ja ratkaista kiistoja rauhanomaisesti." (s. 213) Putin on vainoharhainen ja on skenaarion mukaan asunut "perheineen" bunkkerissa talvesta 2022 lähtien. (s. 239) Yhdysvallat taipuu käyttämään ydinasetta koston mentaliteetilla, mitä Jacobsen ei kuitenkaan problematisoi. Kahta yksityiskohtaa pidän erityisen epäloogisena ja -uskottavana. Konflikti pääsee eskaloitumaan paljolti siksi, etteivät Yhdysvaltain edustajat saa mitään yhteyttä Pohjois-Koreaan ja Venäjäänkin vasta sitten, kun siitä ei ole enää mitään hyötyä. Skenaariossa ei eletä mitään lankapuhelinten aikaa, jolloin näin olisi voinut käydäkin. Toinen pasifistia ihmetyttävä asia on, että Pohjois-Korea räjäyttää pahanilkisesti avaruuteen maata kiertävään satelliittiin asentamansa ydinpommin ja lamauttaa sähkömagneettisella pulssilla koko Pohjois-Amerikan vasta sen jälkeen, kun on tehty ensi-iskut Washingtoniin ja yhteen ydinvoimalaan. Tällainen lamautus tehtäisiin tietenkin ensimmäiseksi, jotta kohdemaalta riistetään kommunikoinnin mahdollisuudet heti.

* * *

Yhdysvalloissa Jacobsenin kirjaa on ylistetty, mutta myös arvosteltu sekä kirjoitustyylistä ("disaster porn thriller") että skenaarion epäuskottavuudesta ("A scenario would be far more accurately titled, Nuclear War: A Novel or Nuclear War: Disarmament Propaganda"). Kirjan alkuperäinen julkaisija Dutton on osa Penguin Books -konsernia ja on keskittynyt julkaisemaan kirjoja "valtavalle yleisölle." Kirjan elokuvaoikeudet myytiin pian kirjan ilmestyttyä. Kriitikot ovat kiinnittäneet huomiota myös siihen, ettei Jacobsen ole edes yrittänyt hahmotella skenaarionsa estämisen mahdollisia tapoja, vaan jättää lukijan haukkomaan henkeään ja odottamaan pahinta. Ratkaisu voi olla harkittu. Jos niin on, voidaan heittää kysymys kirjoittajan syvimmistä motiiveista. Pyrkiikö hän nostamaan ihmiset toimiin ydinaseita ja niiden käyttöä vastaan? Onko hän syvä pessimisti ja kertoo sen mukaisen tarinan? Kritisoiko hän omaa maataan huonosta valmistautumisesta Pohjois-Korean odotettavissa olevaan hyökkäykseen?

Vaikka Ydinsota voi toimia rauhan ja rauhanomaisten tavoitteiden puolesta, miksi Jacobsen ei ilmaise asiaa selkeämmin? Itselleni jäi päällimmäiseksi tunne, ettei kirjoittaja usko rauhanliikkeisiin, vaan pikemminkin varoittaa luottamasta jo nykyisellään hirmuisen kokoisen sotavoiman kykyyn pelastamaan maataan tuholta. Jacobsen jankuttaa moneen kertaan sitä, ettei kerran laukaistua ballistista ohjusta voida enää sammuttaa tai muuten estää räjähtämästä kohteessaan. Jos näin on, pitäisi kai ensimmäisen vaatimuksen olla tällaisten aseiden kieltäminen tai varustaminen laitteistolla, jonka avulla räjähdys voidaan estää viimeiseen sekuntiin asti. Ei ole uskottavaa, että olisi teknisesti mahdotonta varustaa ydinaseita operaation keskeyttävillä järjestelmillä. Jos sellaista ei ole haluttu pelotevaikutuksen tehostamiseksi, sellaisen vaatiminen olisi voinut Jacobsenin kirjan keskeinen viesti. Valitussa skenaariossa tosin mikään ei olisi auttanut, kun ensi-iskusta päätti "hullu kuningas" omista käsittämättömistä syistään.

Aivan kirjansa lopussa, pohtiessaan eliökunnan rippeiden toipumisen mahdollisuutta, Jacobsen onnistuu jotenkin luopumaan skenaarionsa kahleista ja kirjoittaa, kuten asia mielestäni on. "Ajan myötä ydinsodan jälkeen kaikki nykytieto katoaa. Niin katoaa myös tieto, ettei vihollinen ollutkaan Pohjois-Korea, Venäjä, Yhdysvallat, Kiina, Iran tai mikään muukaan mustamaalattu valtio tai ryhmä. / Meidän kaikkien vihollisia olivat ydinaseet. Alusta saakka." (s. 315) Näkemys on pessimistinen, ehkä lohdutonkin, sillä joukkotuhon syiden katoaminen ihmisen tietoudesta sisältää vaaran, että mahdollisesti uudelleen elpyvä ihmiskunta tekee samat virheet, rakentaa ydinaseen kaltaisia joukkotuhon välineitä sen sijaan että estäisi ehdottomasti siihen johtavat polut. Yhdysvallat toimi aikoinaan vahvasti estääkseen mitään muuta maata hankkimasta ydinasetta. Kylmän sodan olosuhteilla tällaisella asenteella ei päästy mihinkään. Yhdysvallat taipui lopulta sallimaan myös Israelin kaltaisen valtion ydinaseen, jota itse pidän ihmiskunnan suurimpana uhkana. Todistamme koko ajan sitä, miten vaikeaa ihmisen on luopua totaalisen itsetuhon mahdollisuudesta. Se houkuttaa vallan ja väkivallan ympäröimiä kuin kuolleiden haju raatokärpäsiä.