Suomalaissyntyinen ruotsalaissäveltäjä

Kaltaiselleni musiikkikirjastonhoitajalle Bernhard Henrik Crusell on tuttu nimi, vaikka sitä joutuukin pian korostamaan, että tietää selvästi enemmän hänen sävellyksistään kuin elämän tarkemmista vaiheista. Suomalainen Crusell-tutkija Janne Palkisto tarjoaa lopultakin kunnolliseen arkistotyöhön ja laajaan tutkimuskirjallisuuteen perustuvan Crusell-elämäkerran meille potentiaalisesti uteliaille Crusellin klarinettimusiikin ystäville. Palkisto ei ole koko ikäänsä nuohonnut Crusell-arkistojen pölyjä, hänen väitöskirjansa, johon tämä elämäkertakin perustuu, on vuodelta 2022 ja tehty Turun yliopistolle. Ennen luku-urakkaa pohdin tovin sitä, miksi nimi "Janne Palkisto" ei soittanut oikein mitään kelloja. Vasta Wikipedian ansiosta tajusin, että kyseessä on 2010-luvun alkupuolella nimellä "Janne Koskinen" Yleisradiossa työskennellyt toimittaja, joka puhalteli herneitä joidenkin tiukkapipojen nenäaukkoihin esiintymällä häpeämättä miehekkään keikaroinnin harrastajana. En tiedä, onko sukunimen vaihto ollut seurausta halusta tehdä jonkinlainen ero entisen ja nykyisen Jannen välillä. Ainakin tässä kirjassa äänessä on aito musiikintutkija ja myös klarinetin ja sen soiton asiantuntija.

Palkisto kirjoittaa tavalla, jonka hän on varmasti omaksunut toimittajan työssään. Muodoltaan Bernhard Crusell – Suomalainen säveltäjä, joka sivisti Ruotsia (S&S 2025) on normaalin populaaritieteellisen julkaisun mallien mukainen; lähteistö ja viitteet on hoidettu kuntoon ja kirjan loppuun on koottu pieni kuvaliite. Valitettavasti kirja noudattaa myös nykyään lukijoiden vitsaukseksi muodostunutta huonoa tapaa jättää kirja vaille henkilöhakemistoa, vaikka se olisi juuri tällaisessa henkilöhistoriallisessa teoksessa hyödyllinen ja siksi välttämätön. Ken vastuun ratkaisusta ottaa, hävetköön asianmukaisesti. Palkisto kirjoittaa ilmavasti ja sillä lailla kevyesti, että vain harvoin tulee lukijalle tunne siitä, että tähän tai tuohon erikoisaiheeseen paneudutaan nyt kyllä turhan tarkasti. Vaikka kirjan lähdeluettelo on pitkä kuin humanistin Cooperin testi, tyylin keveys panee lukijan pohtimaan, onko mukana kenties myös kirjoittajan luovaa keksintää kohdissa, joihin ei lähteistä oikein saa apua. Ei välttämättä, mutta ehkä onkin.

Palkiston painotus on selkeästi Crusellin uran kannalta keskeisissä piirteissä. Vaimo ja lapset mainitaan, mutta kirjasta on turha etsiä pitkiä ja romanttisia kuvauksia herrskap Crusellin arjesta. Ehkä siitä ei ole säilynyt mitään kiinnostavaa aineistoa, mutta kyse voi myös olla kirjoittajan tietoisesta valinnasta. Tämän päivän lukija lienee todennäköisemmin utelias tietämään, miten Uudessakaupungissa toimineen kirjansitojan pojasta saattoi tulla ensin Ruotsissa tunnettu ja suosittu muusikko ja sen päälle vielä Keski-Euroopassa läpimurron tehnyt klarinettivirtuoosi ja säveltäjä. En siis jaa mahdollisia marinoita yksipuolisesta keskittymisestä Crusellin ammattiuraan – kirjassa kuvaillaan aivan riittävästi myös hänen merkittävää hyväntekeväisyysaktivismiaan ja kaiken hyvän tasapainottamiseksi elinikäisiä suolisto-ongelmia.

* * *

Joudun tunnustamaan sen nolon tosiasian, etten ole ammatistani huolimatta koskaan tajunnut Crusellin nauttimaa arvostusta Ruotsissa enkä varsinkaan sitä mainetta, jonka hän ehkä ensimmäisenä ruotsalaisena muusikkona ja säveltäjänä ansaitsi ehkä hitusen hyvän onnen ja onnekkaiden suosittelijoiden, mutta myös oman lahjakkuutensa ansiosta sai Euroopan tärkeissä musiikkimaissa Saksassa ja Ranskassa. Luettelo aikakauden tunnetuista ja arvostetuista taiteilijoista, muusikoista ja säveltäjistä, joiden kanssa Crusell seurusteli ja ystävystyi, on pitkä ja jätän sen harkiten tulevan lukijan itsensä äimisteltäväksi. Jonkinlaisen yleiskäsityksen asiasta saa ehkä vertailemalla Crusellia ja Jean Sibeliusta, jota pidetään aika perustellusti tunnetuimpana suomalaisena taidemusiikin säveltäjänä. Crusell oli Euroopassa hyvin verkostoitunut, saksalaisen nuotinkustantajan asiakas jo varhain ja monen musiikinhistorioista tutun säveltäjän henkilökohtaisesti tavannut "kova nimi" kaltaistensa joukossa.

Palkiston kuvauksen perusteella Crusell oli kuitenkin vaatimaton persoona, jonka eetos sisälsi vahvan sosiaalisen omantunnon, aitoa kristillistä lähimmäisenrakkautta ja myös kykyä nauttia stressaavan julkisen elämän vastapainona rauhallisesta perhe-elämästä, herkullisista kalaruokalajeista ja Linköpingin maalaisidyllistä Tukholman, Pariisin ja Berliinin vastapainona. Crusell oli myös aidosti monilahjakas. Hän aloitti uransa klarinetin, tuolloin vielä varsin uuden soittimen taiturillisena soittajana, mutta huomasi pian kykenevänsä myös säveltämään sekä klarinetille että muille puhallinsoittimille sekä soittajille että kuulijoille maistuvaa musiikkia. Myöhemmin tämä säveltäjyys laajeni myös vokaaliteosten ja myös laajempien teosten kuten laulunäytelmän (Den lilla slavinnan) alueelle. Kirjan perusteella hän oli myös taitava ompelija, joka harrasti erityisesti laadukkaiden nahkahansikkaiden valmistamista – ilmeisesti työstä pitäen, ei rahaa hankkiakseen. Yleisestä poiketen Crusell nimittäin onnistui muusikkona vaurastumaan niin paljon, että saattoi luovuttaa osan tuloistaan erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin.

Palkisto ei kaikeksi onneksi ole uppoutunut setvimään ruotsalaisen yläluokan ja kuninkaallisten kummallisia suhteita ja päähänpistojen elävöittämää elämää, vaan tyytyy lähinnä toteamaan sen, kenen suojeluksessa ja kenen suopeudesta uran kulloisetkin käänteet toteutuivat. Se käy moneen kertaan ilmeiseksi, että vaikka taitavalla muusikolla ja säveltäjällä oli jonkin verran päätösvaltaa oman elämänsä suhteen, viime kädessä oli toteltava eliitin ja ainakin kulloisenkin kuninkaan tahtoa. Kun Ruotsin kuningas halusi Crusellin kotimaahan sotilasmusiikkia hoitamaan, ei säveltäjä tohtinut kapinoida, vaan palasi Ruotsiin. Ei mielellään, mutta palasi. Toisaalta kirja kuvailee kiintoisasti sitä keskinäisen avun verkostoa, jonka avulla sekä taiteilijat että tutkijat, kuten asia nykyään ilmaistaisiin, pitivät ystäviensä puolta, kun kateelliset, joita tietysti on aina riittänyt pärjänneille, tekivät parhaansa suistaakseen menestyjät perikatoon tai ainakin sinne päin.

* * *

Ehkä muitakin lukijoita jää harmittamaan se, miten vähän Palkisto on halunnut tai pystynyt avaamaan Crusellin tiedettyjä yhteyksiä vapaamuurareiden kaltaisiin salaisiin järjestöihin. Voi toki olla, ettei mitään juuri Cruselliin liittyvää aineistoa ole säilynyt, mutta silti anti jää aika mitättömäksi ainakin sille, joka ei kirjassa olevista muutamista lauseista pysty uuttamaan laajempia merkityksiä. Siihen nähden tulee suorastaan perusteellisesti esiteltyä ruotsalaisen yhteiskunnan köyhiin ja onnettomuuksien riivaamiin kansalaisiin kohdistama apu ennen 1900-luvun kansankodin ja hyvinvointivaltion ideoita. Palkiston kuvauksen perusteella kyse ei ollut pelkästä pakon edessä vastentahtoisesti hoidetusta velvollisuudesta, vaan ehkä valistuksen aatteiden siivittämästä varakkaiden säätyjen hyväksymästä käytännöstä, jossa erityisesti konserttien ja muiden yleisötilaisuuksien avulla kerättiin rahaa hetkellisiin ja pidemmän aikavälin tarpeisiin. Näin rahallinen vastuu jakautui melko hyvin kaikkien maksukykyisten osalle, koska säätyläisten ei uskottu kehtaavan jäädä pois hyväntekeväisyystilaisuudesta, jonka pääsylipun kaikki vertaiset olivat ostaneet. Ainakin itselleni tämä kaikki on ollut tuntematonta kirjan kuvaamalla tarkkuudella.

Tarkkaavainen lukija on saattanut jo panna merkille selkeän ristiriidan, joka vallitsee Palkiston kirjan alanimekkeen ja oman otsikointini välillä. Nähdäkseni Palkisto on päättänyt pitää kiinni kannastaan, että Bernhard Henrik Crusell oli suomalainen säveltäjä, vaikka koko hänen kirjansa on tavallaan todistusaineistoa sen puolesta, että hän oli kyllä syntynyt Ruotsinmaan Itämaassa ja vasta 16-vuotiaana muuttanut Ruotsin ydinalueille. Palkiston alaotsikossa voi erottaa myös vahvasti asenteellisen ajatuksen, että Crusellin muutto Pohjanlahden toiselle puolelle oli jonkinlainen köyhän Suomen lahja varakkaalle, mutta sivistymättömälle emämaalle. Todellisessa maailmassa Ruotsi menetti Crusellin syntymäalueen Venäjän keisarikunnalla Haminan rauhassa jo vuonna 1809, eikä Crusell ilmeisesti missään vaiheessa edes harkinnut muuttoa Suomen suuriruhtinaskuntaan.

Oma kantani, että Crusell oli suomalaissyntyinen ruotsalainen säveltäjä, nojaa ennen muuta siihen tosiasiaan, että muusikon ja säveltäjän uransa Crusell toteutti Suomen ulkopuolella, eikä ole mitään painavaa syytä olettaa, että Crusell olisi kyennyt toteuttamaan läpimurtoaan Venäjän alamaisena. Mahdollista se toki on, Venäjä oli kulttuurisesti hyvin eurooppalainen varsinkin ylempien luokkien osalta. Ilman jossittelua käteen jää vain se, että Crusellista tuli ammattimuusikko ja -säveltäjä Ruotsissa, jonka resurssit tarjosivat hänelle myös mahdollisuuden opintoihin ja yhteyksiin Keski-Euroopassa aikana, jolloin säveltäjyys oli Suomessa muutaman miehen varassa (Thomas Byström, Carl Ludvig Lithander ja Erik Tulindberg). Ennen Sibeliusta yksikään toinen suomalaissyntyinen säveltäjä ei saavuttanut menestystä Euroopan vanhoissa musiikkimaissa. Crusellin arvoa ei vähennä tai kavenna mitenkään se, ettei häntä voi pitää suomalaisen kulttuurielämän tuotteena. Olkaamme siis iloisia siitä, että Ruotsi kykeni jalostamaan Crusellin potentiaalin tunnetulla tavalla.