Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

tiistai 16. syyskuuta 2014

Kannattaako Israelin tuotteita boikotoida?

Perheessämme on syöty jo useamman vuoden ajan Hälsans Kök -tuotemerkillä myytäviä soijapohjaisia pakasteita. Ei syödä enää sen jälkeen, kun huomasin, ettei kyseessä olekaan ruotsalainen vaan israelilainen tuote.

Tässä tapauksessa on tuotteen tausta pyritty salaamaan huolellisesti. Valmistuttaja on Tivall Sweden AB, mistä ei tietenkään voi päätellä, että se on israelilaisen Tivall-yrityksen omistama. Tivall puolestaan kuuluu israelilaiseen Osem-konserniin, jonka suuri omistaja on Nestlé. Osem tekee yhteistyötä laittomien siirtokuntien rakentamiseen osallistuvan Jewish National Fundin kanssa.

Sekä YK että EU ovat tuominneet Israelin siirtokunnat, koska ne on todettu kansainvälisen oikeuden vastaisiksi. Israel puolestaan myöntää siirtokunnissa toimiville yrityksille erilaisia etuisuuksia kuten verohelpotuksia pyrkien näin siirtokuntien taloudellisen aseman vahvistamiseen. Ostamalla Hälsans Kökin tuotteita olen siis välillisesti tukenut Israelin siirtokuntapolitiikkaa.

* * *

Olen välttänyt israelilaisten tuotteiden ostamista vuosikymmeniä. Kuulun niihin, joiden mielestä Israelin valtion politiikka on ollut rikollista erityisesti suhteessa palestiinalaisiin, mutta myös tuomittavaa suhteessa kriitikoihin. Olen ollut sitä mieltä, että Israel on sen kokoinen valtio, että sen taloudellisessa boikotoimisessa voi olla jotain järkeä.

Tässä onkin taloudellisten boikottien perusongelma. Arjessa kuka tahansa tuotteeseen pettynyt ryhtyy boikotoimaan sitä eikä osta toista kertaa. Sama juttu palveluiden kanssa; ei kukaan mene toiste ravintolaan, jossa on saanut surkeaa ruokaa ja palvelua. Tällainen myös puree, varsinkin jos valituksensa saa jotenkin julki. Pienen on yritettävä pitää ostajista kiinni.

Mutta pureeko boikotti valtioihin? Osana Ukrainan kriisin ”hoitoa” ovat EU-maat ja Yhdysvallat suurella innolla rakentaneet valtiollisia pakotteita Venäjää vastaan, mutta näkemykset tällaisen toiminnan tehosta ovat ristiriitaisia. Joidenkin mielestä tällainen julkinen nöyryyttäminen kääntyy aina itseään vastaan ja on siis pitkällä tähtäimellä tukea.

Israelin tuotteita on maailmanlaajuisesti boikotoitu vuosikymmeniä. Tunnettuja ja suosittuja Jaffa-merkkisiä appelsiineja on toistuvasti sekä kutsuttu että koristeltu ”veriappelsiineiksi”. Israelilaisiksi tunnettuja tuotemerkkejä ei voi enää naamioida, vahinko on jo tapahtunut. Mutta ilmeisesti boikottihenki on Israelissa tunnistettu, koska monet tuotteet ja yhteydet on pyritty ilmiselvästi naamioimaan ei-israelilaisiksi, kuten tämä Hälsans kök -esimerkki hyvin osoittaa. Ruotsissa asiasta on nostettu selväkielistä meteliä, mutta Suomessa paradoksaalisesti äärikristillisiin kiihkoilijoihin tukeutuva Israel-lobby on onnistunut paremmin ja asiasta puhutaan vain niissä piireissä, joissa tällaisia asioita muutenkin pohditaan.

Jos yritykset ovat valmiita tai suorastaan pakotettuja piilottamaan israelilainen alkuperä, voinee kohtuudella päätellä, ettei ostoboikotti ole ainakaan täysin merkityksetön. Mutta voiko asian mittakaavaa suurentaa rajattomasti? En usko, että voi.

Israel-boikotteja vastustavat kysyvät kärkkäästi, miksi en sitten boikotoi kaikkia Yhdysvalloissa tuotettuja tavaroita, sillä Israelin politiikkahan on mahdollista vain isonveljen tuella. Isoveli on myös itse tunnettu aggressiivisesta ja murhanhimoisesta ulkopolitiikastaan, sivistysvaltiolle sopimattomasta kuolemanrangaistuksesta ja muodollisesti poistetusta, mutta edelleen elinvoimaisesta rasistisesta kulttuuristaan.

Yhdysvallat on yksinkertaisesti liian suuri boikotoitavaksi. Boikotti tehoaa vain, kun se on kohdistettavissa harvoihin tuotemerkkeihin ja kun toiminnan mittakaava ei kestä äkillisiä vastatoimia. Kun mittakaava kasvaa riittävän suureksi, yksittäisen ihmisen tai edes ihmisjoukon toimilla ei ole enää merkitystä. Tämä on valitettava asia, mutta sitä on vaikea kiistää.


1 kommentti:

  1. Hyviä pohdintoja , samankaltaisia keloja ollut itselläkin H-Kökin suhteen. - Lauri

    VastaaPoista