Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Talvisota 2.0

Kun lukee nykyään Helsingin Sanomia ja sen anonyymikeskustelijoita,  tuntee joutuneensa sotahullujen joukkoon. Perinteisestä vapaamielisen oikeistolaisesta ykköslehdestä on tullut jyrkän oikeistolainen aviisi, jonka toimittajat selvästi kilpailevat venäjänvastaisimman tittelistä.

Lehti ei myöskään näytä piittaavan keskustelupalstoilla melskaavien sapelinkalistajien loputtomasta riehumisesta ja eri lailla ajattelevien haukkumisesta. Sen sijaan lehden linjaa kritisoivat kirjoitukset jätetään herkästi julkaisematta. Esimerkiksi seuraavaa kommenttia toimittaja Sami Sillanpään hyvin asenteelliseen kolumniin ei moderaattori päästänyt lukijoiden silmille:

"Kyllä, Ukrainassa soditaan, mutta se kuvaavin sana tuolle sodalle on sisällissota. Vaikka läntiset russofobit kuinka toivoisivat, Venäjä on tuossa konfliktissa vain sivullinen, vaikkei osaton. Sisällissodasta on puhuttava, kun hallituksen joukot surmaavat säälimättä oman maan kansalaisia, jotka hallinto on määritellyt 'terroristeiksi'.

Ukrainan vallankaappauksen jälkeinen, demokraattisissa vaaleissa puntaroimaton hallinto on päättänyt yrittää sotilaallista ratkaisua itäisen Ukrainan asukkaiden erimielisyyteen. Sotilaallisella ratkaisulla täytyy olla EU:n ja Yhdysvaltain johdon siunaus, koska Ukraina on nyt taloudellisesti täysin riippuvainen läntisistä miljardeista.

Venäjä tukee itäisen Ukrainan alueitten vastarintaa, koska se ei halua Ukrainan liittyvän Natoon eikä kiinnittyvän EU:n talousjärjestelmään. Venäjällä on suurvallan intressit, mutta niin on myös EU:lla ja Yhdysvalloilla. Jos Helsingin Sanomat ei suostu myöntämään, että ne ovat Ukrainan sisällissodan osapuolia siinä missä Venäjäkin, se tekee historiallisen virheen, joka ei unohdu."

Hesarin moderaattorit ovat harrastaneet myös sellaista, että kun yksi on vahingossa päästänyt ei-halutun mielipiteen näkyviin ja joku riehuva nimimerkki on siihen ehtinyt tarttua, asioista paremmin perillä ollut toinen moderaattori on tullut ja napannut alkuperäisen kirjoitukseni pois, jonka jälkeen näkyvät vain vastakommentit. Se lienee uuden päätoimittajan näkemys modernista journalismista.

* * *

Vuoden 1939 syksyllä Neuvostoliitto alkoi varustautua tulevaa Saksan hyökkäystä varten ja ehdotti Suomelle rajansiirtoja, jotka olisi toteutettu alueiden vaihdoilla. Kuten tiedämme, Suomen poliittinen johto ei suostunut mihinkään vedoten aivopestyn kansan vastustukseen ja syksyn jänkkäämisen tuloksena oli Neuvostoliiton hyökkäys, jonka lopputulos muutti aluevaihdot aluemenetyksiksi. Raja siirtyi sinne minne suurvalta sen katsoi välttämättömäksi haluta. Jatkosodassa pelattiin taas häviävän hevosen kanssa ja taas siirtyi raja, vaikkakin aika vähän siihen nähden, että Suomi miehitti isot alueet Neuvostoliittoa.

Suomen Nato-kiihkoilijat haluavat nyt revanssia, Talvisota kakkosta, joka käytäisiin koko Naton hyökkäysvoimalla, mutta suomalaiset urhot tietenkin kärjessä varmistamassa, etteivät Nato-joukot mokaa koko juttua. Näille pässinpäille on mm. Hesarin kirjoittelun ansiosta syntynyt harhakuva siitä, että Venäjä voidaan nyt painaa polvilleen, vaikka Neuvostoliittoa ei voitu. Että Naton täysjäsenyys tarkoittaa lupaa ottaa takaisin menetetyt alueet ja paljon muutakin.

Valtionjohto ei tietenkään ajattele kuten nämä pässinpäät. Mutta täydellinen sitoutuminen EU-eliitin valitsemaan rähinälinjaan on antanut pässinpäille heidän kaipaamansa tukea russofobialle, jolla ei ole enää mitään tekemistä modernin yhteiskunnallisen ajattelun kanssa. Tässä russofobian lietsonnassa (motiivina luonnollisesti kansan Nato-vastaisen mielipiteen kääntäminen) Helsingin Sanomat on kunnostautunut tavalla, joka tuskin olisi ollut mahdollinen Virkkusen päätoimittajakaudella tai Aatos Erkon eläessä.

Ensimmäinen talvisota syttyi, koska Suomen kansa oli saatu uskomaan, ettei Suomen tarvitse kuunnella suurvaltanaapuria puhumattakaan siitä, että olisi annettu tuumaakaan periksi periviholliseksi nimetylle naapurimaalle. Uskon itse vielä siihen, ettei Talvisota 2.0 ole väistämätön, että se voidaan pitää kiihkoilevien pässinpäiden märkänä unelmana. Se kuitenkin edellyttää, että järjissään olevat ihmiset kysyvät itseltään, onko Naton täysjäsenyys siitä seuraavien valtavien riskien arvoinen.

Itäisessä suurvaltanaapurissamme on nyt vallassa kansallisoikeistolainen oligarkkius. Putinin puolueen sisarpuolue Suomessa taitaa olla Kansallinen Kokoomus. Tuo hallinto ei ole Venäjä. Venäjä on se, jota ei voi sotimalla voittaa vaan jonka kanssa täytyy taas opetella elämään rauhassa, kauppaa käyden, kulttuuria ja kokemuksia vaihtaen. Talvisota 2.0 ei toteudu, jos Suomen eliitti palaa ulkopoliittisen realismin tielle. Mutta sille tielle täytyy ensin palata ja myös Helsingin Sanomien täytyy lopettaa tuon realismin pilkka ja syrjintä, vaikka ei sitä voisi hyväksyä. Yllyttäjä ottaa vastuun yllytetyn älyttömyyksistä.

7 kommenttia:

  1. Toivoisin oman itseni takia, että joskus vielä ymmärtäisin sen mekanismin, jolla vasemmistolaiset, jotka neukkuaikoina tunsivat syvää sympatiaa Neuvostoliittoa kohtaan (johon joukkoon itsekin tuolloin kuuluin, ja tänä päivänäkin ns. arvoni ovat vasemmistolaiset), yhä edelleen järkkymättömästi joko asettuvat Venäjän puolelle konflikteissa tai ainakin ymmärtävät Venäjää lämpimästi samalla kun Venäjää vastaan pyristelevät entiset itäblokin alistetut osapuolet saavat heiltä kylmän silmäyksen ilman ymmärryksen häivääkään. Minulle Venäjä näyttäytyy imperialistis-militaristisena, pelottavana hyökkääjänä, ja kauhistun vanhojen aatetovereiden sokeata kaiken hyväksyvää uskollisuutta: Venäjä saa vaikka lapsensa teurastaa, ja sitä ymmärretään.

    Venäjällä ja vasemmistolaisilla arvoilla ei ole mitään yhteistä. Ei ollut edes Neuvostoliitolla.

    VastaaPoista
  2. "Venäjän ymmärtäminen" on aivan eri asia kuin sen kulloisenkin hallinnon päätösten hyväksyminen. Se on myös aivan eri asia kuin "vasemmistolaiset arvot", mitä ne sitten itse kullekin sisältävät (eivät varmasti ole identtisiä monellakaan).

    Minä tarkastelen Venäjää Suomen suurvaltanaapurina, jonka toimia ja käyttäytymistä ei edes kannata yrittää analysoida joittenkin yksilöllisten arvojen näkökulmasta (yhtä turhaa se on Yhdysvaltojen tai Kiinan kohdalla). Tarkastelen Venäjää myös poliittisen historian näkökulmasta, koska se on ollut yksi omista opiskelu- ja kiinnostussuuntauksistani. Näillä tarkastelukulmilla ei ole mitään tekemistä minkään "lämpimän ymmärtämisen" kanssa, vain "ymmärtämisen" (toivottavasti) kanssa.

    En valitettavasti kykene näkemään Ukrainan tilannetta niin sinisilmäisen yksinkertaisena kuin Anna-Liisa sen näkee. Yksi elementti toki on se, että Ukrainassa osa ihmisistä pyrkii mahdollisimman riippumattomaksi Venäjästä. Mutta näin ei ole kaikkialla Ukrainassa. Maan itäosissa on paljon ihmisiä, joille Venäjä on myönteinen asia maailmassa ja johon he tuntevat yhteenkuuluvuutta. Tämän kieltäminen johtaa juuri siihen yksisilmäisyyteen, joka kaikkea "läntistä" kirjoittelua puolen vuoden ajan on ohjannut.

    En itse koe tuntevani vähäisintäkään "uskollisuutta" Venäjää kohtaan, mutta en myöskään suostu yhtymään sokeana huutavaan kuoroon, joka näkee Venäjän vain pahana, kaikkeen syyllisenä ja aina epäiltävänä. Minusta sellainen olisi lapsellista ja typerää, ellei se olisi myös hyvin vaarallista. Tästä tullaan kirjoitukseni otsikkoon. Minä pelkään aivan oikeasti, että Suomea väännetään nyt väkisin Venäjän vihollisten joukkoon. Siitä ei voi seurata mitään hyvää, oli Venäjällä vallassa kuka tai mikä tahansa.

    Minä en ole tässä Ukraina-konfliktissa minkään osapuolen "puolella", koska minua kiinnostaa pelkästään sotimisen ja alistamisen lopettaminen. Se ei tiedossani olevien tosiasioiden ja ilmeisten, loogisten oletusten perusteella kuitenkaan ole kiinni vain Venäjästä, vaan yhtä paljon tai enemmänkin kiinni siitä, mitä Yhdysvallat ja EU tekevät tai ovat tekemättä. Myös Ukrainan omilla kansalaisilla ja varsinkin nykyisillä vallankäyttäjillä on oma vastuunsa.

    Minusta kirjoittelu Ukrainan tilanteesta on Suomessa ollut äärimmäisen asenteellista, mustavalkoista, propagandistista ja ennen muuta russofobiaan eli yleiseen venäläisvastaisuuteen yllyttävää. Minusta sellaista ei voi koskaan hyväksyä. En hyväksyisi sitä myöskään Yhdysvaltoihin tai mihinkään muuhun valtioon ja kansaan kohdistettuna (vaikka vaaraa siitä tuskin on).

    Propagandavyöryssä on toki vaikeaa erottaa tosiasioita ja päätellä vain niiden pohjalta. Hiukan laajemmin asioita poliittis-historiallisesti katsoen monet kummallisuudet muuttuvat kuitenkin ymmärrettäviksi (mikä ei taaskaan ole sama asia kuin hyväksyminen). Kliseen mukaan isotkin asiat vain tapahtuvat, mutta kyllä ison rahan tuhlaamiseen on aina painavia syitä. Eivät EU & Yhdysvallat syydä miljardeja Ukrainaan mistään yleisestä ihmisrakkaudesta (jos sellaista esiintyisi päättäjillä, eläisimme jo paratiisissa) vaan siksi, että ne tavoittelevat itselleen tärkeitä asioita (Yhdysvallat Ukrainan Nato-jäsenyyttä ja EU Ukrainan markkinoita & hyvää viljelymaata).

    Vasemmistolaisilla arvoilla (mitä ne sitten ovatkin) ei ole koskaan ollut eikä koskaan voi olla mitään yhteistä valtioiden tai edes hallintojen kanssa, vain ihmisyksilöillä on arvoja. Itse pidän edelleen järkevinä ja eettisesti kestävinä kommunistisessa manifestissa julistettuja periaatteita. Ihan siitä riippumatta, kuka sattuu olemaan Venäjällä tai jossain muualla vallassa. Arvot eivät vaihtele suhdanteiden mukaan.

    VastaaPoista
  3. Ukrainan sodasta irrallisena syrjähyppynä esitän Heikille toiveen: lukaise pari Neuvosto-Virossa eläneiden ihmisten kirjaa tuolloisesta arkielämästään ja kommentoi niitä! Luuletko heidän valehtelevan, oikeasti? Tai muistavan ihan väärin?

    Absurdin suurvalta : elämää neuvostojärjestelmässä / Lauri Vahtre
    http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1963265__Sabsurdin%20suurvalta__Orightresult__X7?lang=fin&suite=cobalt

    Neuvosto-Viron arkipäivää
    http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1766159__Sneuvosto-viron%20arkip%C3%A4iv%C3%A4%C3%A4__Orightresult__X6?lang=fin&suite=cobalt

    VastaaPoista
  4. En tiedä kirjoittaneeni mitään Neuvosto-Eestistä, vielä vähemmän väittäneeni jonkun niistä kirjoittaneen valehtelevan. Olen riittävän tietoinen Neuvostoliittoon kehittyneen järjestelmän aiheuttamista ongelmista, vaikka en jokaista muistelmateosta olisikaan lukenut. Mihin tarpeeseen minun siis pitäisi kommentoida?

    VastaaPoista
  5. Et olekaan kirjoittanut Virosta, mutta eivät nuo kirjat erityisesti Viron kohtaan syvenny, vaan kertovat yleensä elämästä Neukkulassa. Tässä on se harras dialogin toive, joka minulla on: haluaisin lukea mitä minkä tahansa ideologian tai palavan aatteen omaksuneet sanovat sellaisista ao. aatetta vastaan esitetyistä asioista, jotka vaikuttavat raudanlujilta faktoilta eivätkä pelkältä aatteelliselta puultaheinältä. Tähän liittyy myös ensimmäisen kommenttini kysymys.

    Mutta tämä blogimerkintösi on tietenkin toisesta aiheesta. Tämä keskustelu sopii paremminkin kirjoitukseesi Miksi olla antikommunisti. Olen vasta vastikään huomannut tämän blogisi ja hämmentynyt siitä, että kirjastoasioissa olen lähestulkoon kaikessa aivan samalla kannalla kanssasi, mutta politiikassa yleensä taas... Se viesti, tai sanoma, minkä sinun ja seuraamieni muiden kommunistien kirjoituksista saa, on edelleenkin se minkä lausuin ensimmäisessä kommentissani yllä. Tämä hämmentää minua aivan erityisesti lukiessani noiden kahden kirjan tapaisia muisteluita.

    VastaaPoista
  6. Vielä harhailen aiheesta syrjäpoluilla. Minulla olisi hyvä havaintoesimerkki dialogista, mutta se on Facebookissa julkaisemani pitkä kirjoitus, jonka näkee vain fb:hen kirjautumalla. Siellä se kyllä on ihan julkinen, ei tarvitse olla "kaverini" sen nähdäkseen.

    Kirjoituksessa käyn läpi pakkoruotsiväittämiä. Vapaan kielivalinnan kannattajat (ts. pakkoruotsin vastustajat, joihin itsekin kuulun) vastaavat yleensä pakkoruotsiväittämiin vain kieltämällä ne tyyliin "ei pidä paikkaansa", vaikka niissä on ihan oikeata asiaakin mikä PITÄÄ paikkansa.

    Vain kieltämällä vastapuolen väittämät ei käydä dialogia. Dialogia käydään tarkastelemalla väittämien tosia aspekteja ja osoittamalla, että ne eivät riitä. Näin väitän tekeväni tuossa fb-kirjoituksessani.

    Harkitsen blogin avaamista. Silloin voisin antaa linkin kirjoitukseeni.

    VastaaPoista
  7. Anna-Liisa hyvä, olet rakentanut mielikuvan "kommunistista", joka ei yksinkertaisesti pidä kaikkaansa ainakaan minun tapauksessani. Oletat, että kiistän tosiasioita, oletat että minun maailmankatsomukseni - jota en ole julkisesti sen kummemmin tai varsinkaan täsmällisesti eritellyt - on jonkin ennakkokuvitelman kaltainen. Kumpikaan ei pidä paikkaansa.

    Suhtaudun erittäin kriittisesti kaikkiin niihin ihmisoikeuksien loukkauksiin, joita "kommunismin" nimissä on tehty. En yritä kaunistella mitään, minulle faktat ovat faktoja. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ei-kommunisteille kelpaa vain täydellinen takinkääntö a la Yrjö Rautio. Sellaista on kuitenkin turhaa ja kohtuutonta odottaa meiltä, joille kommunistinen maailmankatsomus on mietitty asia eikä mikään päivänpoliittinen juttu.

    Tässä ei ole mahdollista asiaa kunnolla eritellä, mutta tiivistän muutamaan ranskikseen.
    * Neuvostoliitossa toteutettu yhteiskunnallinen kokeilu ei ollut kommunismia, hädin tuskin edes "sosialismia". Stalinin otettu vallan käsiinsä Neuvostoliitosta tuli yksiselitteisesti totalitäärinen diktatuuri. Kaikki asiat eivät olleet huonosti, mutta liian monet asiat olivat. Erityisesti ihmisoikeuksien tila oli surkea.
    * Kommunistinen yhteiskuntamalli (jokaiselle tarpeidensa mukaan, jokaiselta kykyjensä mukaan) on ideaali, johon mielestäni on järkevää yrittää päästä, mutta en pidä todennäköisenä, että se on mahdolllista vielä satoihin vuosiin. 1900-luvun teoreetikot ja toimeenpanijat yksinkertaisesti yliarvioivat karkeasti ihmisen kyvyn toimia järkevästi.
    * Yksilötasolla jokainen kommunistina itseään pitävä on erilainen. Se lattea irvikuva, jolla oikeistolainen propaganda on jo yli sadan vuoden ajan pyrkinyt antikapitalistisia aatteita vastaan (hyvällä menestyksellä) taistelemaan, ei vastaa todellisuutta. Useimmat tuntemani kommunistit ovat fiksuja, tasapainoisia ja hyviä ihmisiä, jotka ovat omistautuneet jonkin ihmisille tärkeän asian hoitamiseen yhteiskunnassa. Jotkut eivät ole fiksuja, jotkut ovat epämiellyttäviä paskiaisia. "Kommunisti" on aikojen saatossa rakennettu olkiukko, joka vain harvoin vastaa todellisuutta.
    * Me emme yksilöinä voi olla vastuussa jonkin ideologian nimissä tehdyistä rikoksista. Jyrkinkään oikeistolainen ei ole valmis lähtemään raastupaan George W. Bushin sotarikosten takia, enkä minä Stalinin & Co takia. Jos ei kykene arvioimaan ihmistä hänen omien tekojensa perusteella, vaan näkee vain sen olkiukon, on dialogi luonnollisesti mahdoton.

    Voit Anna-Liisa esittää minulle minkä tahansa kysymyksen ja lupaan vastata siihen kiertelemättä. Minä en ole Stalin, mutta en myöskään Yrjö Rautio.

    VastaaPoista