Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

torstai 13. marraskuuta 2014

Valkoisen rahan suojelijat

Selén, Kari
Suojeluskuntien rahat : Suojeluskuntaomaisuuden mutkikkaat järjestelyt 1944-1958. – Docendo 2014. – ISBN 978-952-291-079-0

Merkitykseensä nähden suomalaisesta suojeluskunta-ilmiöstä on kirjoitettu melko vähän ja asialla ovat yleensä olleet myötäsukaiset tutkijat. Niin nytkin. Suojeluskuntien rahat kertoo kyllä siitä mistä otsikko lupaa, mutta on suorastaan häkellyttävää, kuinka vähämerkityksiseksi asian voi oletettavasti harkituilla ratkaisuilla tehdä.

Selén tuntee varmasti aiheen, koska ei ole ensimmäistä kertaa suojeluskuntajärjestön vaiheiden kimpussa ja koska hänellä on selvästikin ollut pääsy vähän pengottuun aineistoon, myös tämä kirja dokumentoi suuren määrän oikeudellisia ja hallinnollisia tapahtumia tarkasti. Lukija on kuitenkin tyytymätön, koska nykypäivänä odottaa – tai toivoo – saavansa lukea yhteiskunnallis-historiallista analyysiä.

Sitä Kari Selén ei tarjoa juuri ollenkaan, jos sellaiseksi ei lasketa erittäin huonosti peiteltyä poliittista asenteellisuutta, jolla kirjoittaja määrittelee ”laitavasemmistolle” kaapin paikan sekä suhteessa suojeluskuntiin että yhteiskunnassa yleisemminkin. Selén onnistuu jotenkin kirjoittamaan niin, että vain vasemmiston pyrkimykset näyttäytyvät poliittisina tai ideologisina, kun taas oikeiston pyrkimykset ja aikomukset jäävät erittelemättä tai ne kuitataan ilmaisuilla tyyliin ”luotettava mies”. Tämähän ei sinänsä ole uutta, oikeistolaiset ovat historiallisesti määritelleet oman ideologiansa "oikeaksi", muut poliittisiksi.

Lakkautettujen järjestöjen omaisuuden siirtoprosessi ei ole vailla mielenkiintoa, koska se tarjoaa yhden ikkunan sodanjälkeiseen välienselvittelyyn hegemoniansa menettäneen porvariston ja laillistetun aseman saavuttaneen vasemmiston välillä. Koska Selén ei ole kuitenkaan ollut halukas pohtimaan tarkemmin porvarillisen aatemaailman pidemmän tähtäimen suunnitelmia, lopputulos vaikuttaa enemmän tai vähemmän sattumanvaraiselta. Porvarillinen Suomi taipui siihen, mikä oli aivan pakko tehdä (lakkauttaa joukko järjestöjä), mutta kaikki sen yli menevä onnistuttiin kuitenkin joko selkein päätöksin tai vitkuttelemalla järjestelemään tavalla, joka jätti lakkautettujen järjestöjen omaisuuden käytännössä samojen tai ainakin samanhenkisten ihmisten hallintaan.

Kirjan ajallinen rajaus jättää ulkopuolelle mielenkiintoisen ja Selénin jäljiltä jokseenkin koskemattoman kysymyksen siitä, mitä näitten ”mutkikkaitten järjestelyjen” tuloksena olleilla omaisuuksilla loppujen lopuksi tehtiin ja tehdään edelleen. Kirjoittaja voi ajallisen rajauksensa takia perustella vastaamattomuuden, mutta kyllä juuri se olisi tehnyt kirjasta historian isoja kysymyksiä raottavan.

Koska ainakin joidenkin suojelukuntarahan perijöiden toiminta on ollut demokraattisen yhteiskunnan periaatteiden näkökulmasta vähintäänkin arveluttavaa (Urlus-säätiön* nimi on esiintynyt vuosikymmenten aikana usein tilanteissa, joissa on tarvittu rahallista tukea ”isänmaallisiin” eli oikeistolaisiin tarpeisiin), Selénin ratkaisu näyttää tarkoituksenmukaisuuden sanelemalta. Hallinnollis-juridinen selonteko ei vastaa arkoihin kysymyksiin, joihin laajempi analyysi olisi pakottanut.



* Urlus-Säätiön säännöissä on edelleen seuraava tarkoituspykälä: ”Säätiön tarkoituksena on käytettävissä olevilla varoilla tukea maan ja etenkin Helsingin kaupungin liikuntakasvatus- ja urheiluelämää, niin myös muulla laillisella tavalla edistää maanpuolustuksellista ja muuta maan itsenäisyyttä tukevaa toimintaa.”

Säätiön asioita hoitaa ja sen päätöksistä vastaa hallitus, johon kuuluu seitsemän jäsentä. Säätiön puheenjohtajana on Peter Fagernäs ja varapuheenjohtajana Mikko Koskimies. Muita jäseniä ovat Heikki Kapanen, Niklas Savander, Kari Tarkiainen, Eero Lavonen ja Arto Räty. Hallituksen jäsenistä kaksi viimeksi mainittua ovat Puolustusministeriön nimeämiä. Heidän toimikautensa on viisi vuotta. Hallituksen muiden jäsenten toimikausi on kolme vuotta. Hallitus kokoontuu vuosittain 5-6 kertaa.

Säätiön omaisuuden peruspääoma on säädekirjassa mainittu 50.000 markkaa. Tällä pääomalla ja pankkilainalla hankittiin Helsingin Suojeluskuntapiirin kiinteistö osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 15. Helsinki (niin kutsuttu Motin talo). Tässä kiinteistössä toimivat nykyisin reserviläisjärjestöt ja maanpuolustuskoulutusyhdistys. Myös Helsingin Suojeluskuntapiirin perinnetila sijaitsee kiinteistössä. Muita vuokralaisia ovat esim. erilaiset järjestöt, asianajotoimistot, kuntosali ja ravintolat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti