Voiko mamu olla rasisti?

Kysymys on tietysti typerä ja turha, ellei satu olemaan poliittisen korrektiuden syövän pahasti riuduttama ihminen. Totta kai mamu voi olla rasisti siinä missä kuka tahansa meistä. Muun uskominen olisi kovin rasistista.

Silti otsikko tuli mieleeni, kun luin Pajtim Statovcin kirjaa Kissani Jugoslavia (Otava 2014). Siinä aikuinen Kosovon albaani, pakolla Suomeen pakoon tullut, esittelee avoimesti syitä, joiden takia hän inhoaa ja halveksii suomalaisia. Siitä huolimatta, että hän on saanut täältä kaukaa turvapaikan, kun kotipuolessa olisi mennyt henki.

Statovcin kuvaaman maahanmuuttajan tuntemukset voi toki selittää pakolaisen ikuisella toiseuden tunteella tai jollain muulla hienolta kuulostavalta idealta, joka lauhduttaa mamun vihan joksikin helpommin hyväksyttäväksi. Minusta se ei vaan kuulostaa riittävältä selitykseltä sille pahoinvoinnille, josta niin moni maahanmuuttaja tuntuu kärsivän – ei siis vain Suomessa tai juuri Suomessa, vaan ihan missä tahansa. Eikä sille, että kaikki eivät täällä kärsi ja ole katkeria. Minäkin tunnen kosovolaisen. Hän on yksi hienoimmista koskaan tapaamistani miehistä.

En luultavasti ymmärtänyt Statovcin kehutun ja palkitun kirjan kaikkia hienouksia, vaan juutuin miettimään meitä ihmisiä lähtökohtaisesti herkästi rasistisiin yleistyksiin taipuvaisina olioina. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että meissä jokaisessa piilevän rasismin kiistäminen ja kieltäminen on paitsi typerää, myös lyhytnäköistä. Viisaampaa on kaivaa se asia näkösälle, käännellä ja väännellä, tutkia ja hutkia. Yritän siis olla hiukan viisaampi.

* * *

Useimmat meistä kasvatetaan epäilemään outoa ja vierasta. Minua on lapsena innostettu tottelemaan uhkauksella, että muuten ”ukkomustilainen tulee ja vie”. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mikä tai kuka tämä ukkomustilainen oli, mutta pelottavaa se oli ja minäkin ymmärsin, että tutun ulkopuolella olevaa on syytä epäillä. Eikä tämä tietysti ollut ainoa opetus lajissaan.

Geneettisesti niin samanlaiset ihmiset ovat maailmalle levittyään kehitelleet hyvin erilaisia tapoja ja käyttäytymismalleja. Niin erilaisia, etteivät ne mitenkään ole kaikkien mieleen, kun nokan alle tuodaan ja käsketään toimia sen mukaan. Siinä on jo mahtava rasismin lähde; kuinka kukaan voi tehdä mitään noin outoa ja typerää!

Tiedän kyllä, että sanalla rasismi voidaan nykyään leimata mikä tahansa ”vääräksi”, mutta minun kielenkäytössäni se tarkoittaa kanssaihmisen tuomitsemista itseä huonommaksi sillä perusteella, että tämä kanssaihminen on erilainen millä tavalla tahansa. Tuomitsemisessa on tietysti eroja, eikä finnjäveleiden ja svedupellejen keskinäisiä herjanheittoja voi mitenkään pitää samantasoisena ongelmana kuin kansanmurhaan johtavaa valehtelua ja kansankiihotusta.

Pohjimmiltaan rasismi kuitenkin on aina erilaisuuden tuomitsemista, omien tapojen ja ominaisuuksien näkemistä toisen tapoja ja ominaisuuksia parempina. Pienessä mittakaavassa sellaiseen syyllistymme varmasti kaikki uudestaan ja uudestaan, kun esimerkiksi piikittelemme jonkun kansakunnan edustajia kuluneitten stereotypioiden ja muiden kestämättömien yleistysten avulla. Asia muuttuu vakavaksi, kun tällaisesta tulee vallitseva ajattelutapa ja asenne. Kun jokaisessa meissä piilevä rasismi muuttuu rasistiksi.

* * *

Mikään omaksuttu rooli ei todellisuudessa pelasta meitä rasistisen reagoinnin uhalta. Ainoa keino on miettiä asia läpikotaisin ja todeta, että rasistiset perustelut eivät kerta kaikkiaan toimi, että rasisti on aina väärässä. Rasistinen käytös voi toki heijastaa jotain todellista ongelmaa, mutta keinona se pohjautuu tiedon ja ymmärryksen puutteeseen. Me olemme kaikki pohjimmiltaan samanlaisia ja samanarvoisia ihmisiä, olivat tapamme kuinka erilaisia tahansa.

Mutta ei kaikki erilaisten tapojen kritisoiminen ole rasismia. Lasten silpominen jonkin vanhan tavan vuoksi on julmaa lasten silpomista, jota täytyy jaksaa kritisoida ja vastustaa rasistileimaamisesta piittaamatta. Mikään perinnäistapa ei oikeuta ihmisten huonoon kohteluun, ei mikään. Vielä vähemmän sellaiseen oikeuttaa vetoaminen jonkun jumalan määräyksiin. Ne määräykset ovat kaikki pahojen ihmisten muille keksimiä kärsimyksiä ja sellaisina niitä tulee käsitellä.

Huonoa käytöstä ei myöskään tarvitse hyväksyä ja sietää vain siksi, ettei leimautuisi rasistiksi. Jos mamu käyttäytyy huonosti, se on yhtä vähän hyväksyttävää kuin kantasuomalaisen huono käytös. Joka ei tätä ymmärrä ja hyväksy, joutuu elämässään pettymään uudelleen ja uudelleen. Mikään ihonväri ei tee ihmistä hyväksi, eikä mikään ihonväri tee ihmistä pahaksi. Jokainen pelaa saamillaan korteilla.

* * *

Kerran töistä tullessa neljä 10-vuotiasta poikaa istui koulun pihan penkeillä reput selässä. Ohittaessani yksi sanoi provosoiden kovalla äänellä ”toi ja minä ollaan neekereitä”. Viesti oli minulle tarkoitettu, kaveri halusi nähdä, miten reagoin. Pysähdyin ja totesin, että minä näen edessäni neljä suomalaista koulupoikaa, en mitään muuta. Porukan ainoa vähän muita tummempi-ihoinen ilahtui silminnähden vastauksestani ja osoitteli sormella kaveriaan. Provosoija ei oikein keksinyt jatkosanoja. Hän oli ilmeisesti odottanut jotain ihan muuta. Oli ihan oikein, että hän ei saanut odottamaansa.