Kaikki musiikki?

Tuoreessa Gramexpress-lehden numerossa 3/2015 toimittaja Heikki Jokinen kirjoittaa otsikolla "Musiikin mahtava virta" suoratoistopalveluiden noususta. Juttu sinänsä on normaalia oikeudenhaltijajärjestön äänenkannattajan tyylistä suitsuttelua ja sitä varten on haastateltu vain kahta IFPI:n palkkarenkiä.

Mutta kaksi mielenkiintoista asiaa pisti silmään. Lopultakin myös alan miehet myöntävät suoraan, että äänilevyalan piratismi on "romahtanut". Myöntämisestä täytyy puhua, koska piratismin olkiukkoa pidettiin niin monta vuotta tikun nokassa todella heppoisin perustein. Enää ei ilmeisesti tarvitse tai edes IFPI:n suunnalla kukaan ei enää ilkiä. Toivottavasti eivät myöskään kuvittele, että näin tapahtui äänilevyteollisuuden vastatoimien takia. iTunes ja Spotify eivät ole teollisuuden omia keksintöjä, kaukana siitä.

Toinen huomion herättäjä on toimittaja Jokisen lause "Palveluiden välinen kilpailu ei enää liity valikoimaan; kaikilla on kohta kaikki musiikki listoillaan." Voin kuvitella, että Jokinen perustelee ilmaisua "kaikki musiikki" sillä, että suoratoistofirmat voivat kehua kymmenillä miljoonilla tarjolla olevilla raidoilla. Kymmenet miljoonat raidat eivät kuitenkaan tee väitteestä totta, se on silti silkkaa pötypuhetta.

* * *

Muustakin kuin päivänpopista kiinnostuneet musiikin harrastajat tietävät erittäin hyvin, etteivät Spotify & Co todellakaan pysty tarjoamaan eivät edes yritä tarjota "kaikkea" musiikkia. Turussa syntyneenä ideana ovat musiikkikirjastonhoitajat Antti Erkkilä, Tuomas Pelttari ja Ilari Reuhkala perustaneet palvelun Näitä levyjä et löydä Spotifysta - Albums you can't find on Spotify. Päivitettävä lista tarjoaa näkymän siihen populaarimusiikkiin, joka täytyy edelleen hankkia jotain muuta kautta. Joukossa on tietysti paljon vähemmän tunnettuja populaariartisteja, mutta edelleen myös merkittäviä nimiä (ja näitä voi tekijänoikeussyistä ilmaantua milloin tahansa lisää, kuten Neil Young ja Taylor Swift ovat osoittaneet):  The Beatles, Wendy Carlos, Julian Cope, Def Leppard, Einstürzende Neubauten, Peter Gabriel, George Harrison, King Crimson, Loreena McKennitt, Mikko Perkoila pääosin, Pekka Pohjola, Prince, Procol Harumin varhaistuotanto, SIG, Taylor Swift, Liisa Tavi ja Neil Young pääosin.Kokonaisia levy-yhtiöitä puuttuu suoratoistopalveluista, tunnetuimpana varmaan ECM Records, jonka valtava katalogi ei ehkä sitten ole IFPI:n näkökulmasta musiikkia.

Suomalaisen äänilevytutkimuksen Grand Old Man Pekka Gronow on vastikään arvioinut, että maailmalla runsaan sadan vuoden aikana tehdyistä äänilevyistä on verkossa ehkä 10%. Se on aika kaukana käsitteestä "kaikki musiikki".

Toki ymmärrämme, että musiikkiteollisuuden näkökulmasta "musiikki" ei tarkoita samaa kuin harrastajalle, vaan heille se on "voitolla myytävissä oleva musiikki". Kyllähän verkossa on jo paljon arkistojen aarteitakin, mutta on aika epäuskottavaa odottaa saati toivoa, että tuo Gronowin mainitsema 10% kasvaisi lähellekään esimerkiksi 50 prosenttia. Miljoonia raitoja kyllä tulee koko ajan lisää, mutta kukaan ei siirrä vanhaa tuotantoa verkkoon systemaattisesti.

* * *

Äänilevyteollisuuden näkökulmasta vähemmän ilahduttava piirre on suoratoistopalveluissa yleistyvä julkaiseminen ilman levy-yhtiön myötävaikutusta (ja taloudellista välistävetoa). Monet suurelle yleisölle tuntemattomat artistit ovat sijoittaneet Spotify-palveluun omaa tuotantoaan roskapostituksen perusidealla: tavaraa on niin paljon, että rahaa tuovia klikkauksia syntyy silkasta tarjonnan määrästä. Eräs tällainen toimija on ranskalainen kitaristi Noël Akchoté. En jaksanut ruveta laskemaan hänen Spotify-tarjontansa täsmällistä määrää, mutta Wikipedian mukaan vuonna 2014 Akchoté julkaisi vuonna 2014 suoraan verkossa noin 30 albumia (vanhaa musiikkia, jazzia, kokeellista), vuonna 2013 20 albumia ja sitä edeltävinä vuosina yhteensä yli 30 albumia. Albumeja, joilla hän on mukana, on saman verran lisää.

Paitsi että tällainen julkaiseminen suoraan suoratoistona ohittaa todennäköisesti levyteollisuuden tilastot, se osoittaa kouriintuntuvasti, miksi verkkomaailma on levyteollisuudelle kaksipiippuista nuorallakävelyä. En tiedä Akchotén Spotify-tulojen määrää, mutta alan teollisuudelle siitä ei tule mitään. On turha odottaa, että Gramexpress puhuisi näin ikävästä mahdollisuudesta ääneen. Olemassa se silti on.

Jos olisin näkyvyyttä jo saanut musiikintekijä, kysyisin kyllä itseltäni muutamankin kerran, mitä lisäarvoa artistille syntyy siitä, että verkkojakelu on jonkun muun omistaman levy-yhtiön hallussa. Se tiedetään, että Spotifyn osakkeita omistavien levyfirmojen osuudet ovat paljon suuremmat kuin artistien norot. Miksi musiikintekijät eivät ottaisi tuotakin osuutta itselleen?