Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

maanantai 21. syyskuuta 2015

Suomen ja kapitalistin etu

Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Nina Pärssinen haukkui vastikään (HS 20.9.2015) toimintapäivän lakkoilijoita kohtuuttomiksi: "Kohtuuden rajat ylittänyt poliittinen lakko vahingoitti yhteisen työn tuloksia.". Varmemmaksi vakuudeksi hän herutteli näin: "Toivottavasti vastedes Suomen etu olisi kaikilla johtava ajatus päätöksenteossa."

Kukaan tuskin odotti, että metsäteollisuuden äänitorvi suhtautuisi ymmärryksellä saati mielihyvällä siihen, että työläiset puolustavat oikeuksiaan. Suomalainen suurpääoma on kautta koko historiansa pyrkinyt estämään lakkoilun leimaamalla se milloin miksikin, mutta ainakin "epäisänmaalliseksi". Kuulijan pitäisi siis ymmärtää, että asettuminen työnantajan etuja vastaan on automaattisesti epäisänmaallinen - ja toimintapäivän tapauksessa myös kohtuuton - ele.

On ymmärrettävää, ettei työnantajapuolen retoriseen propagandaan sisälly sen faktan myöntäminen, ettei pääomalla ole koskaan isänmaata ja että mitä suuremmista pääomista puhutaan, sitä vähemmän niillä on tekemistä kansallisvaltioiden kanssa. Silti särähtää aina pahasti, kun kapitalistit innostuvat puhumaan "meistä" tai "Suomen edusta", jolla tietysti tarkoitetaan kapitalistin omaa etua (myös silloin, kun äänessä on "meistä" puhuva pankinjohtaja Björn Wahlroos).

Sellaista asiaa kuin "Suomen etu" ei ole olemassa. Ei ole koskaan ollut eikä tule todennäköisesti koskaan olemaankaan, ellei kapitalistisesta talousjärjestelmästä päästä eroon. "Suomen etu" on häikäilemätöntä huijausta, jolla täysin epäisänmaallinen pääoma yrittää vedota kansalaisten luonnolliseen isänmaanrakkauteen ja nujertaa vähäisenkin vastarinnan.

* * *

Kukaan tuskin odottaa kapitalistien tai heidän puolestaan puhuvien pärssisten puhuvan totta tai edes sinne päin. Olemme tottuneet ja turtuneet siihen, että voittonsa veroparatiiseihin nopeasti piilottava suuryrittäjä teeskentelee piittaavansa jollain lailla "Suomesta". Emme jaksa enää muistuttaa ääneen siitä, että kapitalistin ainoa pyrkimys on maksimoida omat tulonsa ja minimoida kulunsa, aivan erityisesti ne kulut, joita valtio on perinteisesti perinyt verojen nimellä siitä hyvästä, että kapitalisti saa toimia vakaissa olosuhteissa hyvin koulutettujen työntekijöiden riistäjänä.

Vaikka onhan Björn Wahlroos toisaalta koko ajan muistuttanut, ettei yrityksillä ole omaatuntoa eikä niiltä pidä odottaa yhteiskunnallista vastuunkantoa, koska yritysjohdon ainoa tehtävä on maksimoida osakkeenomistajille valuva voitto. Syynä siihen, että Wahlroos näyttää ajatuksineen olevan kovin yksinäinen, on kuitenkin vain muiden tottumus sosiaaliseen valehteluun. Suomessa osa yhteiskuntarauhasta perustuu molemminpuoliseen teeskentelyyn. Rehellisesti puhuminen uhkaa yhteiskunnallista vakautta.

Nyt, kun vastakkainasettelun aika on taas virallisestikin täällä (eikä se toki koskaan mihinkään kadonnutkaan, keksittiin mainostoimistoissa kuinka lennokkaita iskulauseita hyvänsä), puhe "Suomen edusta" havaitaan herkemmin siksi mitä se onkin eli pötypuheeksi. Oikeiston laajahko kannatus kielii kuitenkin siitä, että oikeasti rikkaiden lisäksi meillä on joukko ihmisiä, jotka haluavat teeskennellä kuuluvansa kapitalistien laivan matkustajiin, vaikka ovat todellisuudessa vain puosuja ja keittiöapulaisia.

* * *

Mitä väliä on valheella, jonka kaikki tolkut ihmiset tietävät valheeksi? Nina Pärssisen kaltaisen leipäpapin valheilla on painoa, koska ne pääsevät aina esiin. Kapitalistin sananvapaus ei ole uhattuna, mutta sen kritiikki jää helposti tällaisen tuuleen huutelun tasolle. Kapitalisti voi rauhassa valehdella ja huiputtaa, koska tietää hallitsevansa merkittävää julkisuutta lähes kuten tahtoo.

Tuo "lähes" johtuu vain siitä, että kapitalistit kilpailevat myös keskenään ja monopoliasemaan pyrkiessään niidenkin puolustukseen aukeaa kritiikinmentäviä halkeamia. Kapitalistit sanovat julkisuudessa yhteen ääneen "Suomen etu", mutta todellisuudessa ne taistelevat keskenään, koska se on kapitalismin sisäinen pakko, josta ei ole poispääsyä.

Meidän huijauksen ja kuppauksen kohteiden kannattaa suhtautua ninapärssisiin kuten Odysseus seireenien tappavaan lauluun eli tunkemalla korviin tulpat. Mitä tahansa maailmassa tapahtuukin, kapitalistin etu ei koskaan ole tavallisen kuolevaisen etu. Kun kapitalisti puhuu "Suomesta", hän puhuu omasta pankkitilistään. Aina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.