Miksi en ole vegaani, vaikka voisin ihan hyvin ollakin

Lähimmäisissäni on useita kasvissyöjiä eli vegetaristeja ja muutamia vegaaneja eli kaiken eläinperäisen aineksen torjujia. Kun itsekin suhtaudun eläinten hyvinvointiin vakavasti, olen joutunut useita kertoja elämässäni pohtimaan suhtautumistani tähän asiaan.

Eläinperäisen ravinnon torjumiseen on tarjolla monenlaisia perusteluja, joista osa on rationaalisia, osa ei. Uskon laskelmiin, joiden mukaan ihmiskunnan siirtyminen pääosin kasvispohjaiseen ruokavalioon olisi ekologisesti viisasta, myös ihmisen itsensä tulevaisuuden kannalta. Luotan myös niihin tutkimustuloksiin, joiden mukaan monet ns. elintasosairaudet ovat kytköksissä lihan syöntiin, varsinkin paistetun. Ja varsinkin nitraattipitoisen makkaran.

Ymmärrän myös monia ei-rationaalisia eli eettisiä perusteluita. En minäkään pistäisi suuhuni koiran lihaa ja tuskin saisin nieltyä vasikan tai karitsan lihaa. Teollinen eläinten kasvattaminen ja teurastaminen ovat täynnä jättimäisiä eettisiä ongelmia, vaikka hypättäisiin yli sen peruskysymyksen, onko ylipäätään moraalisesti oikein syödä viattoman eläimen lihaa.

Vähiten näkemykseeni vaikuttavat uskonnolliset ja vastaavat normit, joiden monimutkaisuus ja usein naurettavaksi äityvä epäjohdonmukaisuus eivät yksinkertaisesti vakuuta. Täysin vegaania uskonnollista näkemystä ei taida olla olemassakaan. Sitä paitsi uskonnollisilla ruokakielloilla ei tähdätä eläimen hyvään vaan maallisen vallan vahvistamiseen. Ei kiinnosta.

* * *

Omaa ajatteluani rajaa voimakkaasti se, että näen sekä ihmisen että eläimet ja muut eliöt suuren biologisen kokonaisuuden osina. Biologisen järjestelmän moralisointi ei onnistu millään konstilla, koska se ei piittaa siitä, mitä me ihmiset ajattelemme tai teemme. Tai emme tee. Elollinen luonto rakentuu toisten eliöiden syömisen ja muun hyväksikäytön varaan. Se on fakta, joka ei filosofoinneilla miksikään muutu. Luonto ei ole huomaavainen.

Mutta vaikka luonnossa esiintyy vain evoluution tuottamaa kasvissyöntiä, ymmärrän ihmisen kykenevän ainakin johonkin rajaan saakka irrottautumaan biologisesta väistämättömyydestä. Teoriassa kaikki maailman ihmiset voitaisiin pakottaa kasvissyöjiksi ilman että siitä seuraisi mitään muuta kuin pahaa mieltä lihasta pitävien joukossa ja ehkä hiukan maltillisempia urheilutuloksia voimalajeissa. Suuri osa Intiaa elää koko ajan tällaisessa maailmassa.

Koska arvelen rationaalisesti kasvissyönnin olevan ekologisesti eli globaalisti lihansyöntiä parempi vaihtoehto, arvostan ja kunnioitan lähimmäisteni ratkaisuja ryhtyä kasvissyöjäksi. Omassa taloudessanikin syödään enemmän kasvis- kuin lihapohjaisia aterioita. Se on terveellistäkin. En silti itse aio ryhtyä vegaaniksi, en edes oikeaksi vegetaristiksi.

* * *

Olen kohtuuteen pyrkivä sekasyöjä, koska se on näkemykseni mukaan biologisesti ja ekologisesti mielekäs ratkaisu siinä maailmassa, jossa ihminen nyt elää (se ei ole ihanteellinen). Vältän käytännössä naudanlihaa, jonka ekologinen jalanjälki on kaikkein raskain, enkä missään tapauksessa suostu syömään vasikkaa tai karitsaa. Mutta en pysty perustelemaan itselleni, miksi elämänsä jo elänyttä eläintä ja sen biomassaa ei kuoleman jälkeen käytettäisi elävien hyväksi. Hyvän elämän elänyt sika sopii elämänsä ehtoolla valmistaa halukkaille ravinnoksi oikein mainiosti kuten myös kutemaan ehtinyt vapaa kala.

Olen sekasyöjä myös sen takia, etten pysty tekemään aatteellisten vegaanien lailla tiukkaa eroa eläinten ja muiden eliöiden välillä. Vegaaninkin jokainen suupala sisältää hyvin pienikokoisia eläimiä, niitä ei voi noukkia erilleen pinseteilläkään. Vielä vaikeampaa minun olisi torjua eläinperäisiä, mutta tappamatta saatavia hyödykkeitä kuten hunajaa tai juustoa. Haluaisin toki, että jokainen vasikka saisi lutkuttaa äitinsä maidon, mutta kun näin ei kuitenkaan tapahdu vain siksi, että jätän juustoni ostamatta, en pysty kokemaan lypsetystä maidosta valmistettua ruokaa eettisenä ongelmana.

Sitäkin jaksan pohtia, miksi eläin- ja kasvikunnan rajan eri puolilla vallitsee ihmisen näkökulmasta eri etiikka. Nyt on jo todistettu, että taskuravut kokevat kipua. Entä jos myös kasvit kuitenkin kokevat kipua tai ainakin stressiä, kun ihminen nostaa ne maasta juurineen tai silpaisee terävällä veitsellä halki. Kasveilla ei ole surullista ilmettä senkään vertaa kuin taskuravuilla, mutta mitä me loppujen lopuksi tiedämme kasvien tuntemuksista. Ne kuitenkin kykenevät aistimaan monia asioita. Entä jos se porkkana kuitenkin stressaantuu, kun tyytyväinen vegaani pureskelee sen mahaansa?