En minä sotaisa ollut armeijaan mennessänikään, mutta 11 kuukauden kuluttua minusta oli tullut taisteluhaluton reservin vänrikki. Opin tuona aikana paljon aseista, mutta vielä enemmän siitä tunkkaisesta maailmankuvasta, jota armeijan kaltainen pakkolaitos aina edustaa maassa kuin maassa. Oli järkyttävää tajuta, että meitä koulutettiin vastoin todellisen maailman realiteetteja uuteen talvisotaan, jossa vihollinen - aina idästä, poikkeuksetta, vaikka nimeltä mainitsematta - köröttelee panssarivaunuillaan kahtakymppiä kohti Helsinkiä.
Varusmieskoulutuksen sotilaallinen älyttömyys ja armeijan organisatorinen lapsellisuus tekivät minusta aloittelevan pasifistin, rauhanmarssien vakio-osallistujan ja militaristisen intoilun vannoutuneen vastustajan. 1970-luvulla jouduin vielä kysymään itseltäni, eikö kuitenkin ole hyvä, etteivät vain oikeistolaiset hanki sotilaskoulutusta. No tavallaan, mutta jos niin pitkälle joudutaan, että punaisella viivalla armeijan kortistossa merkatulle reservin luutnantille annettaisiin turvasäilön sijasta ase kouraan, maailma olisi jo menossa kohti tuhoaan.
* * *
Henkilökohtainen sotilaallinen urani on tässä kuitenkin täydellinen sivuseikka. Varsinainen asia on se sotilaallinen propaganda, jota Suomessa tyrkytetään kansalaisille päivästä toiseen. Enkä tarkoita vain sitä Ilta-Sanomien aivotonta mättöä, jonka toisella linjalla "tyrmäävät" bikiniasut kuohuttavat maailmaa ja toisella yllytetään vihaamaan Venäjää ja Putinia milloin milläkin kohusyyllä. Tarkoitan ennen muuta esimerkiksi Helsingin Sanomien johdonmukaista ja salakavalaa toimituksellista linjaa, jonka avulla sotaan valmistautuminen on saatu näyttämään normaalilta elämänmenolta.
Kysymys ei ole siitä, etteikö maailmassa olisi koko ajan käynnissä sotaisia konflikteja, joissa kuolee valtavat määrät ihmisiä, vielä suuremmalta määrältä tuhotaan elämisen edellytykset ja traumatisoidaan miljoonien lasten loppuelämä. Sota ja sotaisuus vyöryy kaikkialla tuhoa tuoden ja tuhoa luoden. Kysymys on Suomessa kuitenkin siitä, että myös täällä yllytetään mieliä varautumaan sotatilaan ikään kuin ensimmäistä ja toista maailmansotaa ei olisi koskaan käyty. Kaikki ulkopoliittiset viisaudet on lukittu jonnekin UM:n holveihin, eikä niistä saa Erkkikään ääneen puhua. Suomea ajetaan sotapsykoosiin.
Mutta ei siksi, että Suomea nyt oikeasti uhkaisi joutuminen sotaan. Meitä ajetaan sotapsykoosiin, jotta Suomi saataisiin liitettyä Naton täysjäseneksi, koska sen jälkeen meillä voisi jo olla jotain mahdollisuuksia joutua tekemisiin oikean sotimisen kanssa, ei pelkästään rauhanturvatehtävissä grillaantuvien muutamien kymmenien eliittiupseereiden voimin, vaan koko kansan ponnisteluin ja uhrauksin. Ateenalaisten marssia harjoitellaan jo.
* * *
Suomen poliittisesta elämästä ja ulkopolitiikasta on 2000-luvun oikeistolaistumisen aikana kadonnut kokonaan pyrkimys rauhaan. Sodanvastaisuudesta on tehty vanhanaikaista, nyt pitää oppositiossakin olla innostunut vertailemaan miljardeja maksavien lentokoneiden teknisiä ominaisuuksia, punnita Nato-yhteensopivuuden eri puolia ja ennen kaikkea opetella taas vihaamaan venäläisiä täydestä sydämestä. Sillä se rooli meille on Natossa varattu balttien rinnalla. Ensimmäisinä uhrattavat vimmaiset naapurit.
Kun kuuntelee tämän päivän poliitikkojen puhetta sodasta ja rauhasta (tai siis käytännössä vain sodasta), tajuaa nopeasti sen täydellisen historiattomuuden, jonka vallassa eliitti tällä hetkellä on. Hivuttamalla saavutettu Nato-yhteensopivuus kuvitellaan jonkinlaiseksi Teräsmiehen viitaksi, joka suojelee Suomea maailman pahuudelta. Todellisuudessa Nato on osallisena jokseenkin kaikissa maailman sotaisissa konflikteissa, jos ei muuten, niin Yhdysvaltojen kautta. Siihen Suomen eliitti haluaisi meidät sitoa, uhrautumaan jossain järjettömässä konfliktissa Yhdysvaltain taloudellisten etujen puolesta.
Joka päivä lisääntyy niiden joukko, jotka tulevat jälkeenpäin selittelemään, etteivät he tietenkään sotaa halunneet. Miksi ei lisäänny päättäjien joukossa se joukko, joka valitsee kaikissa tilanteissa sodan sijasta rauhan, neuvottelut, keskustelut vaikka kuinka pitkään? Suomalaisten selkeä enemmistö ei halua sotilaallista liittolaisuutta eli lisätä sotaan joutumisen riskiä, mutta eliitti haluaa. Miksi se sitä haluaa? Kuvitteleeko se jotenkin pysyttelevänsä sodan ulkopuolella? Vastuuttomat houkat!
* * *
Ihmiskunnalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tavoitella rauhaa sodan sijasta, aina ja kaikkialla. Se alkaa siitä, että lopetetaan myös virallinen vihapuhe, ei pelkästään heilutella sormea nettikiihkoilijoille. Lopetetaan varustautuminen seuraavaan sotaan ja aloitetaan valmistautuminen rauhaan koko maapallolla. Se ei ole yksin suomalaisten vastuulla, mutta myös meidän. Voisimme näyttää esimerkkiä ja demilitarisoida koko Suomen. Rajavartiolaitos riittää mainiosti käytännön tarpeisiin. Armeijastamme ei ole kuitenkaan tositoimiin ja nykyisenkaltaisena demona se vain tuhlaa voimavaroja ja pitää yllä militaristista itsepetoksen henkeä.
Ihmiskuntaa ei pelasta asevarustelu, vaan siitä luopuminen. Ei riitä, että ydinaseita vähennetään. Myös tavanomaisen aseistuksen määrää täytyy vähentää, ei kasvattaa. Suurin vastuu on tietenkin suurvalloilla, molemmilla ja kaikilla niiden innokkailla apureilla ja liittolaisilla. Mutta ennen kaikkea muuta, lopettakaa se vastuuton sotapropagandan levittäminen! Lopettakaa virallinen vihapuhe, opetelkaa uudelleen perinteisen diplomatian hyvät tavat. Yhtään mikään ei ole maailmansotimisen arvoista. Ei ollut 1914, ei ollut 1939, ei ole 2016.
Onko yleinen asevelvollisuus se hinta, jota yhä maksamme talvisodasta?
VastaaPoistaKyllä se taitaa sitäkin olla. Kun seuraa sitä, millä lailla Yhdysvallat nykyään sotii, aika kaukana talvisodan taktiikoista ollaan. Miehittämätön Predator kun rupeaa lähentelemään, koulutuksesta ei ole tietenkään mitään hyötyä. Kun moderni armeija pyrkii minimoimaan omat miehistötappionsa, se tarkoittaa yleensä täsmentämätöntä yleistuhoa vastustajan puolella. Goljat ei tule esille pippuroitavaksi, vaan se tapaa Davidin kaukaa ja huomaamatta.
PoistaYhdysvallat lakkautti asevelvollisuuden 1973. Näetkö mitään perustetta sille, että meillä Suomessa yleinen asevelvollisuus on demokratian tae, esimerkiksi siksi, että niin kauan kuin valtaosa upseerikoulutuksen saaneista on siviilejä, ei sotilasvallankaappausta tarvitse pelätä? Jos meillä olisi ammattiarmeija, ryhtyisikö se rakentamaan itsestään uutta aatelia?
PoistaVarusmiesten riippumattomuus ammattisotilaista ei nykysysteemissä sido heitä sokeaan tottelevaisuuteen, vaan he tietävät muun yhteiskunnan tukevan heitä laittomien käskyjen noudattamatta jättämisessä.
PoistaEn ole ammattiarmeijan kannattaja. Jos kirjoituksestani syntyi sellainen mielikuva, olen kirjoittanut epäselvästi. Jos yhteiskunnallinen ilmapiiri on rauhanomainen, asevelvollisten armeija on ilman muuta pienempi paha ja tulee halvemmaksikin.
PoistaEn toisaalta pysty ajattelemaan, että yleinen asevelvollisuus on demokratian tae. Julkisuudelta piilossa on olemassa ideologisesti ei-vasemmistolaisten miesten liikekannallepanon järjestelmä, joka ei tule kysymään demokraattisesti lupaa toimia. Se ei perustu rahalliseen korvaukseen, mutta on silti eliitin tukena tarvittaessa. Varusmiehet ovat käytännössä täysin riippuvaisia ammattisotilaisen tai heidän valtuuttamiensa miesten toimista ja määräyksistä. "Laittoman käskyn" tunnistaminen ei olisi välttämättä yksinkertaista.
Ammattilaisten armeijalle ei Suomessa ole historiallisista syistä suotuisia olosuhteita. Vuoden 1918 sisällissodan synnyttämä valkoinen armeija onnistuttiin talvisodassa muuttamaan sinivalkoiseksi, eivätkä ainakaan poliitikot näytä halukkailta ottamaan riskiä selkeästi vallankäyttäjän oman palkkajoukon muodostamisesta. Myös palkka-armeijan kustannukset pelottavat päättäjiä, vaikka epäilemättä osa ammattisotilaista menisi mielellään siihen suuntaan. Kyllähän he näkevät, millainen "taistelukyky" varusmiehillä on.
En itse pelkää ensi sijassa sotilasvallankaappausta, se ei ole Suomessa onnistunut paljon kireämmissäkään yhteiskunnallisissa olosuhteissa. pelkään ihmisten tottumista siihen, että sotimiseen täytyy koko ajan varautua ja valmistautua. Sotapsykoosi kuulostaa kovalta ilmaisulta, mutta sellainen koettiin ympäri Eurooppaa sata vuotta sitten ja sellaisen uhka on nytkin ilmassa.
Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki tänä vuonna ennätysmäärä, yhteensä 842 naista. Mitä ajattelet tästä? Onko naisten armeijainto kiihtymässä?
PoistaIhan lonkalta arvelisin, että naisten armeijainto liittyy enemmän siihen, että aina olemassa ollut piilevä potentiaali nyt vain purkautuu. Osa naisista haluaa perinteisiin miesten hommiin, luultavasti sen ihmeellisemmästä ei ole kysymys. Naisten pakollinen asevelvollisuus ei ole edennyt, vaikka jotkut radikaalit miesjärjestöt ovat moittineet nykytilanteen olevan sukupuolten tasa-arvoisuuden vastainen.
PoistaOsa vapaaehtoisista naisista näkee ehkä armeijan jopa tasa-arvokysymyksenä, ehkä se on joillekin myös ideologinen valinta eli aktiivista tukea ns. maanpuolustusaatteelle. Sen verran pienistä ihmismääristä silti puhutaan, etten kykene olemaan siitä erikseen huolissani.
En silti voi sanoa olevani innoissani siitä, että naisiakin värvätään sotilaalliseen järjestelmään. Marginaalisuudestaan huolimatta sekin viestittää, että sotilaallinen varustautuminen on luonnollista, niin luonnollista, että naisetkin ovat siinä mukana vapaaehtoisesti...
Kieltämättä sotapsykoosi on voimakas ilmaisu, mutta kyllähän meno Suomessa alkaa olla jo hyvin lähellä sitä.
PoistaEsko Seppänen kirjoittaa uusimmassa kirjassaan Mistä Suomi vaikenee? Suomen ja Naton isäntämaasopimuksesta, jonka Suomen puolesta allekirjoitti puolustusvoimien komentaja, kenraali Jarmo Lindberg.
"Tarkasti ottaen kysymyksessä ei virallisesti ole sopimus vaan "yhteisymmärryspöytäkirja". Ja kun se ei ole sopimus vaan poliittinen asiakirja, hallituksen ei tarvinnut viedä sitä eduskuntaan, mikä tarkoittaa, että hallitus ei halunnut viedä tätä Suomen kannalta käänteentekevää asiaa eduskuntaan. (Ruotsissa sama asia sen sijaan tulee valtiopäivien käsittelyyn vuonna 2016.)"
"On siis olemassa politiikkaa, josta päättämistä ei anneta eduskunnan käsittelyyn ja jota pannaan toimeen niin että poliittisia asiakirjoja allekirjoittelevat valtion nimissä vastuullisten ministereiden sijasta sotilaat."
Suomea on viety Natoon kaikessa hiljaisuudessa ja ilman sitä ratkaisevaa päätöstä koko 2000-luvun ajan. Näyttää kuitenkin siltä, että kansan vastutuksen takia sitä viimeistä askelta ei uskalleta ottaa (muut puolueet kuin Kokoomus eivät ota vaalitappion riskiä). Siksi tätä militaristista propagandaa koko ajan suolletaan, pyritään luomaan mielikuva, että se täysäsenyyshän on enää muodollisuus. Nämä isäntämaasopimukset ja vastaavat ovat osa taktiikkaa. Sitä samaahan sovellettiin jo eurosta päätettäessä. Kansan mielipidettä ei tarvinnut eliitin mielestä kysyä, kun se - tietämättään - oli luvan jo EU-jäsenyyden myötä muka antanut.
VastaaPoistaTällä hetkellä on vaikea tietää, onko Keskustapuolueessakaan enää jäljellä perinteisen sotilaallisen liittoutumattomuuden kannatusta. Ei välttämättä.
Sinä menit vapaaehtoisena varusmiespalvelukseen kesäkuussa 1968.
PoistaVuosina 1959-1969 aseista kieltäytyi 1 400 henkilöä, joista 30 siveellisistä (eettisistä) syistä). Pääesikunnan mukaan syksyllä 1969 koko 45 000 asevelvollisen joukosta vain 236 ilmoitti kieltäytyvänsä aseellisesta palveluksesta, valtaosa eli 201 uskonnollisista syistä. Tuolloin oli myös yli 10 000 nuoren miehen joukko, joka hakeutui vapaaehtoisesti aseelliseen palvelukseen, monet heistä vailla vakinaista työtä. Puolustusvoimat tarjosi siis tehtävän niille, joilla yhteiskunnassa ei sillä hetkellä ollut järkevää tekemistä.
Miten sinä suhtaudut aseistakieltäytymiseen?
1968 en edes harkinnut aseistakieltäytymistä, se oli siihen aikaan vielä varsin äärimmäinen toimi. Laki aseettomasta siivilipalvelusta säädettiin 1969. En todennäköisesti edes tiennyt aseistakieltäytymisen mahdollisuudesta. En tiennyt monesta muustakaan asiasta.
PoistaOn varmasti totta, että vielä 1960-luvulla varusmiespalvelus tarjosi keinon lykätä muita elämänvalintoja, mutta kokemusperäisesti sanoisin, että suurin osa tuli pelkästään siksi, että oli pakko tulla. Kohtasin vänrikkiaikanakin oikeastaan vain yhden intoilijan, joka halusi ns. kesävänrikiksi ja sen päälle alalle. Muut halusivat kotiin.
Minusta aseistakieltäytyminen on lähtökohtaisesti hyvä teko. Sen motiivit voivat tietenkin olla vähemmän moraalisia, kuten sivarivihamielisessä propagandassa asia mielellään nähdään. Olen itse kirjastossa toiminut parinkymmenen sivarin valitsijana ja esimiehenä. Sillä perusteella uskallan sanoa, että selvän enemmistön muodostavat fiksut nuoret miehet, joiden mielestä melkein mikä tahansa on mielekkäämpää kuin varusmiespalvelus.
Aseistakieltäytymisen eetos - henkilökohtainen ratkaisu olla tarttumatta aseisiin - on minusta yleisesti ottaen aina järkevä ratkaisu kenelle tahansa. Ymmärrän silti myös niitä, jotka ajattelevat, ettei armeijaa saa jättää vain niille, jotka ovat sotimisesta innostuneita. Varusmiehenä on kuitenkin liki mahdotonta vaikuttaa yhtään mihinkään. Sivarius sinänsä ei armeijoita kaada, mutta jos sivareita olisi riittävän paljon, maailma kyllä mullistuisi ainakin ns. demokraattisissa maissa.