Hyvä paha some

Helsingin Sanomat on juhlistanut yhdysvaltalaisen suuryrityksen Facebookin 10-vuotista taivalta Suomessa (itse firma perustettiin jo 2004) näyttävästi, vaikka ei ihan pelkästään myötäkarvaan silittäen. Itse en voi analysoida kyseisen ohjelmiston hyviä ja huonoja puolia, koska en ole edes kohtuukäyttäjä enkä tule koskaan olemaan. Olen kuitenkin seurannut sivusta monen tutun ja sukulaisen suhtautumista ja käyttäytymisen muutosta. Sama tilanne lienee kaikilla, jotka eivät ole antaneet periksi Facebook-pakolle, joka lienee koko internetin historian taitavimpia huijausviestejä. Käyttäjien suuren määrän takia on joka tapauksessa toisarvoista, onko itse käyttäjä vai sivustaseuraaja. Kokonaan pakoon ei Facebookia pääse.

Erilaiset nettipakot ovat sinänsä tuttuja varmasti useimmille. Itse en käytä muita hakupalveluita kuin Googlea, koska olen oppinut tuntemaan sen tavat toimia (ymmärrys voi tietysti olla illuusio, jolle Googlessa naureskellaan tyytyväisinä). En kuitenkaan käytä Googlen Chrome-selainta, koska en pidä siitä ja koska en halua antautua liikaa yhden yrityksen palveluiden käyttäjäksi. Googlen sähköpostipalvelua kuitenkin taas käytän, samoin YouTubea (passiivisesti). Tämä blogitekstikin ilmestyy Googlen omistamalla alustalla. Objektiivisesti mitaten olen siis aika pitkälle Googlen näpeissä, vaikka käytän Twitteriä ja selaan Firefoxilla.

Facebook on käytännössä maailma ainoa Googlen mittaluokan kilpailija. Jälkimmäisen yritys kilpailla suoraan Mark Zuckerbergin Facebookin kanssa (Google+) floppasi perusteellisesti. Googlen etuna on ollut varhaisempi startti ja huomattavan laaja palvelupaletti. Facebookin kasvu taas on perustunut lähes kokonaan yhteen palveluun, joka on vastustamattomalla voimalla osunut johonkin sosiaalisen ihmisen ydintarpeeseen. Molemmat yritykset esiintyvät nykyään kuitenkin hyvin samankaltaisina yrityksinä valloittaa sekä netin kaikki ulottuvuudet saman yrityksen piiriin että haalia käsiinsä kaikki tai ainakin melkein kaikki mainosraha, joka verkkomaailmaan sijoitetaan. Kumpikaan ei näytä saavan nopeasti ylivoimaista niskalenkkiä, mutta netin historia muistuttaa myös siitä, että tänään mahtava voi olla huomenna unohdettu.

* * *

Vaikka some toki on paljon muutakin kuin Facebook, pohdin seuraavassa joitakin näkymiä sen hyvin edustaman psykologisen riippuvuuden lajin kautta. Sillä riippuvuudestahan on suurelta osin kysymys niissä palveluissa, joihin pääosa mainosrahasta uppoaa. Ilman vahvaa riippuvuutta minkä tahansa palvelun arvo mainostajalle voi olla perin lyhytaikainen. Google rikastui ja kasvoi jätiksi siksi, että valtaosa netin käyttäjistä tuli riippuvaiseksi Googlen hakualgoritmeistä. Vaihtoehtoja on aina ollut, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun googlaamisesta tuli verkkotiedonhaun yleistermi, riippuvuuden syvyys oli selvä. Käyttöliittymäjumala Microsoft toi vuonna 2009 tarjolle oman Bing-hakukoneensa. Marraskuussa 2015 sen osuus nettihauista oli Yhdysvalloissa 21 %, kun Google hallitsi 64 5:lla. Edes Bill Gates ei siis ole voinut Googlen ylivaltaa horjuttaa. Facebook ei ole edes yrittänyt ainakaan vielä oman hakukoneen tarjontaa, vaikka sellainen saattaa olla suunnitelmissa.

Facebook-käyttäjiä - tai -riippuvaisia, kuten itse helposti ajattelen - on maailmassa ehkä 1,5 miljardia (vuoden 2015 alussa 1,39 miljardia), joista merkittävä osa elää rikkaan maailman ulkopuolella (vuonna 2014 Intiassa, Brasiliassa, Indonesiassa ja Meksikossa oli yhteensä 285 miljoonaa FB-käyttäjää). Kiina ja Iran ovat katsoneet parhaaksi estää kokonaan kansalaistensa FB-aktiviteetit, koska Zuckerbergia on vaikea suoraan komentaa, ja myös monissa muissa maissa on esiintynyt ajoittaisia vastatoimia. Tyhmempikin valtionjohto kysyy herkästi, onko kansan valtaenemmistön käyttämä verkkopalvelu hyvä vai huono asia. Facebook on sekä suuren kiintymyksen että inhon kohteena, joten sillä täytyy olla paljon vaikutusvaltaa.

Mainosrahan käyttäjiä kiinnostaa eniten se, miten eri ikäluokat käyttävät jotain palvelua. Aikoinaan nuorison palveluksi leimautunut "naamakirja" on todennäköisesti ilman kenenkään tietoista pyrkimystä kuitenkin muuttunut aikuisten ja ehkä siinäkin joukossa vähän vanhempien välineeksi. Tämän päivän teineille FB voi olla yksi väline muiden joukossa, mutta mitään monopolia sillä ei ole eli suora riippuvuus on ohi, toisin kuin ehkä keski-ikäisillä, joille notkea ja joustava siirtyminen ohjelmistosta toiseen on vierasta. Instagram ja Snapchat ovat useimmille nuorille paljon tärkeämpiä kuin Facebook, jota perin nolostuttavasti sekä oma äiti että mummu käyttävät innokkaasti. Mutta ilmeisesti myös äideille ja mummuille kannattaa mainoksia näyttää.

* * *

Facebookin kaltaisen voimakkaasti addiktoivan some-palvelun pitkän aikavälin vaikutuksia voi vain arvailla. Aika yleisesti arvellaan, että Facebook on samaan aikaan pelastanut miljoonia ihmisiä yksinäisyydestä ja korvannut miljoonia fyysisiä ihmissuhteita. Facebook on todennäköisesti edistänyt ratkaisevalla tavalla yhteiskunnallisten valheitten tehokasta levittämistä (ehkä Trump on nyt Yhdysvaltain presidentti FB:n ansiosta?), mutta toisaalta osaltaan tarjonnut kommunikaatioväylän monelle alistetulle ja syrjitylle. Suurempi kysymysmerkki on, onko FB-viestintä muuttanut pysyvästi satojen miljoonien ihmisten sosiaalista ja muuta käyttäytymistä. En tarkoita pakonomaista, addiktioon liittyvää vimmaa tutkia päivitystilannetta muutaman minuutin välein, vaan enemmän sitä, onko Facebookin kaltainen väline vaikuttanut viestintään tai ihmisten psyykeen pysyvällä tavalla.

En osaa vastata. FB on parhaimmillaan tehokas keino viestiä, mutta tuo viestintä rajoittuu nyt ja tulevaisuudessa niihin, jotka ovat FB:n aktiivikäyttäjiä. FB-kuplassa elävän unohtaa helposti, ettei moniakaan FB-viestejä pääse kunnolla lukemaan, jollei ole rekisteröitynyt. Irvokkaalla tavalla esimerkiksi Helmet-kirjasto jakaa käyttäjänsä etuoikeutettuihin ja oikeudettomiin tarjoamalla monella foorumilla kommentoinnin mahdollisuuden vain FB-käyttäjille. Tällaisissa tapauksissa FB-riippuvuus on selvästi sekä tasa-arvon että viestinnän tehokkuuden kannalta este ja haitta, vaikka kuplassa jo olija ei asiaa hahmota.

Vaikka en tiedä tarpeeksi (olen sosiaalisesti liian laiska), olen jossain määrin huolestunut. Minusta voimakkaasti yksityisen informaation hyödyntämiseen perustuva kaupallinen yritys, joka esiintyy somessa jonkinlaisena vilpittömän hyvän edustajana, on aina pelottava ilmiö. Pelottava siksi, että niin monet tuntuvat tosissaan ajattelevan, että Facebook on olemassa jotain muuta kuin vallankäyttöä ja siihen perustuvaa mainosrahojen keräämistä varten. Mikään some-ilmiö ei ole pelkästään hyvä tai pelkästään paha, mutta olen paljon huolestuneempi Googlen ja Facebookin kaltaisista monialajäteistä kuin Twitterin kaltaisesta konkurssin partaalla huojuvasta yhden asian liikkeestä. Liian isot valtakeskittymät ovat paha asia, aina.