Kansan tahto ja ääni

Kun mikään määrä Nato-myönteistä propagandaa ja yksisuuntaista mielipidevaikutusta ei ole saanut edes Kokoomuksen kannattajien enemmistöä myönteiseksi Natoon liittymiselle, Yhdysvaltain persiinnuoluporukka on ottanut pääkohteekseen vaatimuksen kansanäänestyksen torjumisesta. Tätä onkin kiinnostavampaa pohtia kuin itse Natoa, josta ei yhtään tuoretta ajatusta ole esitetty vuosikausiin.

Kuten olen aiemminkin jankuttanut, ajatus kansanäänestyksestä on eliitille aina silkka kauhistus. Tämän aamun Hesarissa tätä kauhistusta edusti Espoon Rotaryklubin entinen presidentti, fysiatrian ja reumasairauksien erikoislääkäri Risto Isomeri, jonka mielipidekirjoitus oli nostettu ykköspaikalle ja myös nettilehteen otsikolla "Kansanäänestys Natosta olisi uhka Suomen turvallisuudelle".  Vaikka tällaisen kirjoituksen voi aina kuitata gallup-lukujen taas kerran tuottaman syvän pettymyksen kompensaatioksi, kannattaa Isomeren perusteluihin hetkeksi pysähtyä.

Isomeri sanoaa suoraan, että kansa lausukoon näkemyksensä kieltolain kaltaisista asioista, koska "Sen kaltaisen päätöksen voi keskivertokansalainen tehdä hyvin tunnepohjalta." Aivan toinen tilanne on Nato-päätöksessä, joka edellyttää Isomeren mukaan "paljon enemmän tietämystä koskien Suomen turvallisuus- ja geopoliittista asemaa, Suomen sotilaallista kykyä puolustaa itseään Venäjää vastaan joko itsenäisesti tai Natoon liittoutuneena, Naton antamaa turvatakuuta sekä jäsenyyden mukanaan tuomia velvoitteita." 

* * *

Isomeri ei ehkä ole tajunnut näin kirjoittaessaan sitä, että toisin kuin asiaa kiertelevät poliitikot, hän tulee myöntäneeksi tärkeimmän syyn Nato-kiimaan eli oletuksen Venäjän hyökkäämisestä sotilaallisesti Suomen kimppuun. Tämä on valitettavasti Isomeren kirjoituksen ainoa myönteinen anti. Pääosan runsaasta palstatilastaan hän käyttää sen todisteluun, että äänestäjät ovat liian tietämättömiä tai suoraan sanoen typeriä olemaan mitään mieltä Natosta ja Suomen puolustuspolitiikasta.

"Kansalaisten tietämystä Natoon liittymisen vaikutuksista tulisi lisätä merkittävästi, jotta mahdollinen neuvoa antava kansanäänestys olisi edes jotenkin perusteltavissa. Vastuu tiedon lisäämisestä kuuluu ensisijaisesti niille, jotka kansaäänestystä vaativat." Näinkin armollisesti Isomeri suhtautuu typeriin suomalaisiin siis vain siinä tapauksessa, että kansanäänestystä edeltää "oikean" lopputuloksen varmistava aivopesukierros, jonka Nato-kriittiset vielä itse organisoivat ja kustantavat.

Kun Isomeri ei - todennäköisesti - kuulu todelliseen Suomen asioista päättävään eliittiin, hän vaatii kansanedustajia tekemään päätöksen Nato-jäsenyyden hakemisesta. Tosin "haitaksi ei olisi, jos heidän tietämystään aiheesta vielä lisättäisiin". Toisin sanoen koska valitettavasti demokratiaksi kutsutussa hallintotavassa tyhmillä kansalaisilla on äänioikeus ja heitä edustamaan äänestetyt voivat pahimmillaan olla yhtä typeriä kuin äänestäjätkin, täytyy tietysti varmistaa ennen eduskuntakäsittelyä, että riittävä enemmistö tietää, mitä nappia täytyy painaa. Sen Isomeri varmaan on valmis heille kertomaan ilman eri korvausta.

* * *

Ehkä tragikoomisinta myös Risto Isomeren väittämissä on lause "pidän mahdollista Natoon liittymistä koskevaa neuvoa antavaakin kansanäänestystä suurena riskinä Suomen turvallisuudelle". Suomeksi tulkittuna tämä lause tarkoittaa, että Nato-jäsenyyden torjuva kansanäänestys on riski eliitin pyrkimyksille nuolla Yhdysvaltain hallinnon takapuolta nyt ja tulevaisuudessa. Millään logiikalla kansanäänestys ei tietysti voi olla turvallisuusuhka, koska Naton torjuva kansanäänestyshän vain vahvistaisi nykytilanteen, jossa Suomi on Natossa olematta muodollisesti Naton jäsenmaa.

Isomeren kaltaiset oikeistolaiset Venäjän vihaajat eivät kerta kaikkiaan tajua, että Nato-jäsenyyden torjuva suomalaisten pysyvä enemmistö ei halua sitoa rakasta isänmaataan palvelemaan maailman asioita väkivaltaisella kädellä päsmäävän Yhdysvaltain hallinnon tarpeita. Täytyy olla ideologisesti äärimmäisen sokea kuvitellakseen Yhdysvaltain käyttävän Natoa muista kuin itsekkäistä syistä. Siitä, että Baltian pienet maat haluavat uskoa tällaisiin satuihin, ei tarvitse seurata, että Suomen täytyy olla yhtä lapsellinen ja sokea.

Epäilemättä Nato on tärkeä väline jokaiselle, joka haluaa edistää Yhdysvaltain taloutta taistelussa Venäjää, Kiinaa ja muita sen ylivaltaa uhkaavia valtioita vastaan. Mutta täytyy myös olla aika epäisänmaallinen, jos on valmis sotkemaan keskenään Yhdysvaltain itsekkään edun ja Suomen puolustukselliset tarpeet. Siksi minä ja enemmistö suomalaisista emme anna Risto Isomerelle ja hänen kaltaisilleen valtuuksia tehdä Suomesta sotilassuurvallan liittolaista vastoin kansan tahtoa.

Eliittiin kuuluvat tai itsensä siihen henkisesti mieltävät halveksivat rutiininomaisesta jokaista, joka ei ole valmis alistumaan eliitin kulloisiinkin vaatimuksiin. Kansanäänestyksen puolesta johdonmukaisesti puhunutta presidentti Sauli Niinistöä (joka ei kuitenkaan ole Naton vastainen) eliitti ei tämän suuren kansansuosion takia voi suoraan haukkua, joten jonkun Nils Torvaldsin asemoituminen presidentinvaalitaistelussa edustamaan sitä ainoaa oikeata suhtautumista Natoon on korvike, johon täytyy näissä oloissa tyytyä. Se voi olla aika turhauttavaa.

* * *

Kun Helsingin Sanomat ei noin yleisesti ottaen koskaan julkaise yhteiskunnallisia kannanottojani, tiivistän tähän loppuun sen, mitä olisin kirjoittanut vastineeksi Isomeren kirjoitukseen.

Kun maamme oikeistolainen eliitti on saanut Suomen kammettua Naton kylkeen kiinni pikkuhiljaa hivuttamalla ja vastoin kansalaisten enemmistön toistuvasti mitattua tahtoa, tyytyköön se nyt tähän tilanteeseen, niin vältytään täysjäsenyyden aiheuttamalta Venäjän-suhteiden radikaalilta heikentymiseltä. Natossa ollaan mutta Natoon ei ole kuitenkaan pakko kuulua. Asiaa kannattaa harkita seuraavan kerran sitten, kun myös Venäjä on liittynyt Naton jäseneksi.

Suomen oikeisto ei ole koskaan arvostanut itsenäisyyttä sinä riippumattomuutena, joka kansalaisten enemmistölle on itsenäisyyden olennainen sisältö. Nato-oikeisto ei ymmärrä - tai ei halua uskoa -, että torjunta nousee haluttomuudesta sitoutua millekään puolelle. Suomi selvisi onnekkaasti edellisestä sitoutumisesta taisteluun Venäjän tuhoamiseksi (silloin Hitlerin Saksan kanssa). Sitä seuraavaa kertaa ei enemmistö halua koskaan tulevan. Yrittäkää nyt uskoa tämä yksinkertainen tosiasia, me emme halua sotaan Venäjää vastaan Yhdysvaltain etujen hyväksi.