Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Alibi itsekkyydelle?

En ole lukenut Ayn Randin alkuperäisiä tekstejä, olen tyytynyt teksteihin, joissa niitä arvioidaan. Itse asiassa minulla ei ole mitään halua esitellä hänen maailmankuvaansa, joten en sitä tee. Sen sijaan Helsingin Sanomien Randille uhraama palstatila sai minut pohtimaan, miksi tällainen kaikesta päätellen varsin sekavista aineksista koostettu ristiriitainen "ideologia", joka on kaiken kukkuraksi uskontojen vastainen, on julkisuudessa esillä erityisesti yhdysvaltalaisen oikeistolaisuuden muusana. Oma tulkintani on, että yhtä hyvin Björn Wahlroos kuin Atlantin takaiset kovan oikeistolaisuuden edustajat viittaavat Ayn Randiin lähinnä siksi, että on niin vaikea löytää vakavasti otettavaa filosofia tai muuta ajattelijaa, joka ylistäisi riittävällä tavalla itsekkyyttä kestävänä ja moraalisesti oikeutettuna elämänasenteena.

Ayn Randiin viitataan, koska parempaakaan ei ole tarjolla. Ainakin Yhdysvalloissa moni äärioikealla vaihtaisi Randin tietysti ilomielin kehen tahansa jumaluskoiseen, mutta joutuvat nyt nielemään kitkerää kalkkia, koska kapitalismi itse on markkinan voimalla todennut, että Ayn Rand on parasta, mitä itsekkyyden puolestapuhujilla on saatavana. Kun ei kukaan oikea filosofi suostu tukemaan itsekkyyttä, otetaan se, joka tukee. Oli hän muuten mitä tahansa. Kunhan saadaan alibi omalle itsekkyydelle ja ahneudelle. "Enhän se minä tätä ole keksinyt, vaan sovellan maailmankuulun kirjailijan ja ajattelijan näkemyksiä. Hän on niin suosittu, ettei hän mitenkään voi olla väärässä."

Yritin muistella, eikö maailmanhistorian filosofien joukosta tosiaankaan löydy painavaa itsekkyyden moraalisen ylemmyyden julistajaa. Yllättävän hankalaa se on, altruismin kannatus tuntuu olevan kovin laajalle levinnyttä. Eettisen egoismin puolesta ja esirandilaisittain kirjoitti sentään jo vuonna 1723 hollantilainen Bernard de Mandeville ("Tukahduttakaa tai rajoittakaa egoismia, turhamaisuutta, kaikkia moraalia hävittäviä tunteita, niin samalla vahingoitatte teollisuutta ja kauppaa, joitten vaikuttimia ne ovat."), mutta vasta Friedrich Nietzsche alkoi suoraan puhua herra- ja orjamoraalista (Nietzsche nojautui Max Stirnerin 1844 julkaisemiin ajatuksiin "voimamoraalista). Nietzscheläisyys liittyi silti ehkä talousteorioita enemmän väärin tulkittuun evoluution "todistukseen", jonka mukaan vain voimakkaimmat pärjäävät. Todellisuudessahan evoluutio suosii muuttuviin luonnonolosuhteisiin "sopivia" piirteitä. Ei Tyrannosaurus rex ole nykyään maanpäällistä elävää hallitseva laji.

* * *

Olisiko todella niin,  että joku Björn Wahlroosin kaltainen muitten mielipiteistä riippumaton ja normaalisti myös piittaamaton toimija aidosti on löytänyt Randin ajatuksista jotain uutta, vai onko hänkin vain kylmästi tarttunut sopivaan nimeen ja ylentänyt tämän "kotijumalakseen"? Jos Ayn Randin suosio on huippukapitalistien salajuoni itsekkään ahneuden moraalisen oikeutuksen saamiseksi, ei se nyt mitenkään valtavan hyvin näytä kuitenkaan sujuvan. Rand myy hyvin, mutta mistä me tiedämme, luetaanko häntä oikeasti paljon tai luetaanko ajatuksella ja harkituin päännyökkäyksin?

Voihan niin ollakin. Aina on kysyntää "filosofialle", joka antaa alibin ja synninpäästön itsekkyydelle, jonka toiminnan useimmat uskonnotkin - ainakin puheen tasolla - tuomitsevat. Kun altruismi näyttää olevan ihmiselle biologinen lajiominaisuus, tarvitaan tietysti näin vaarallisen piirteen vastustamiseen kaikki mahdollinen aseistus, myös Ayn Randin mustavalkoinen maailma. Yhdysvaltalaisille roomalaiskatolisille oikeistolaisille paavi olisi luonnollisin esikuva, mutta mitä tehdä, kun tämä nykyinenkin saarnaa koko ajan vaatimattomuuden puolesta, tukistaa tuhlailevia ja omaa etuaan tavoittelevia kardinaaleja ja antaa jopa ymmärtää - mikä tietysti on kaikista kauhein asia - että köyhät ja alistetutkin ovat paavin jumalan silmissä arvokkaita (ehkä eivät  sentään kommunistit, mutta melkein kaikki muut).

Minusta jatkuva viittaaminen Randiin on ilmiönä mielenkiintoisempi kuin sinänsä ikiaikainen itsekkyyden sanoma. Mikä tässä ajassamme saa kylmäkiskoiset pankkiherrat tuntemaan tarvetta vedota johonkin sekavaan ajattelijaan, kun käytössä on sellaisia käteviä yleisfilosofioita kuten "yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa osakkeenomistajille voittoa", jota Wahlrooskin on ahkerasti takonut ymmärtämättömien suomalaistollojen kalloon. Tai miksi eri maiden wahlroosit eivät liity suoraan uusnatsien rinnalle vaatimaan herrakansan (itsekkäät kapitalistit) vapauttamista demokratiasta puhuvasta saastasta (kaikki ne, joista itsekäs ei voi suoraan hyötyä)? Onko kuitenkin wahlrooseillakin jokin yhteiskunnallinen hävyn tunne, joka saa valitsemaan mieluummin Ayn Randin kuin Adolf Hitlerin?


* * *

Elämme myös kapitalistisen itsekkyyden ja ahneuden osalta ristiriitaisia aikoja. Maailmanhistorian suurimmat omaisuudet kasaantuvat veroparatiiseihin kansallisten hallitusten ulottumattomiin, mutta samaan aikaan kun pankkiherrat ja vanhan kapitaalin perijät kilvan keksivät keinoja välttää mitättömänkin veron maksaminen sille orjaporukalle, osa rikkaista hylkää julkisesti eettisen egoismin ja julistaa yhteisvastuuta maksamalla vapaaehtoisesti maksimaaliset verot. Suomalaisen Supercellin perustajat Mikko Kodisoja ja Ilkka Paananen ovat näyttäneet wahlrooseille hyvin isoa keskisormea sekä maksamalla muhkeita yhteisöveroja että merkittävän suurilla hyväntekeväisyyssummilla. Mikä pahinta, he ovat myös ääneen sanoneet, että he haluavat maksaa heidän varakkuutensa mahdollistaneelle yhteiskunnalle. Miten puistattavaa nöyristelyä herramoraalin näkökulmasta.

En ihmettelisi, vaikka randilaisissa piireissä harkittaisiin Supercellin tyyppien vaientamista. Sen vielä kestää, että rikkaista rikkaimmat kuten Bill Gates tai Warren Buffett harjoittavat hyväntekeväisyyttä. Sehän ei ole itsekkäältäkään kiellettyä, kunhan kohteet ovat ideologisesti kelvollisia kuten syöpäpotilaat (syöpä uhkaa itsekkäitäkin ainakin vielä toistaiseksi) ja isänmaallisuus (tuo ihana tekosyy puolustaa omaa omaisuuttaan). Mutta kun rikas jakaa omastaan selvästi altruistisin tunnuksin, sehän on silkkaa sodanjulistusta. 

Kuten edeltä voi päätellä, en pidä tätä randilaisuutta erityisen aitona tai uskottavana liikkeenä. Itsekäs ahneus on epäilemättä todellisuutta siellä, missä olisi teknisesti mahdollista olla epäitsekäs (vaikka köyhä antaa roponsa, hän ei voi lahjoittaa Uudelle Lastensairaalalle 3,4 miljoonaa euroa, vaikka kuinka haluaisi). Mutta kyllä tämä Ayn Randiin vetoaminen taitaa olla pelkkää orjien vedättämistä. Eihän Rand itsekkyyttä ole keksinyt tai synnyttänyt, hän vaan sepitti sen ympärille sopivan viihteelliset perustelut. Mutta jos tämän maailman wahlroosit ovat kaivanneet Ayn Randin kaltaisen häpyliinan turvakseen, ehkä se on merkki siitä, että se biologinen altruismi tuikkii jossain syvällä näissäkin miehissä ja naisissa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti