Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Marvelin puolilinkola kierteellä ja kerien

Kävin katsomassa sarjakuvaimperiumi Marvelin tuoreimman elokuvatuotteen Avengers: Infinity War (2018), koska arvelin sen toimivan elokuvateatterin isolla ruudulla paremmin kuin jälkikäteen pikkuruudulta. Olin unohtanut vakituiset leffaystäväni eli korvatulpat kotiin, joten jouduin improvisoimaan korvikkeet paperinenäliinan tupoista. Mainitsen asian, koska elokuva oli järkyttävän kovaääninen (muutamissa kohdissa tosin myös perustellusti, yleensä vähemmän). Elokuva tarjosi loputtoman räiskeen lisäksi normaalin annoksen äijähuumoria, joka hetkittäin nauratti myös minua (yleisön enemmistönä olleet teinit nauroivat osittain eri asioille ja kyllä minäkin huomasin ajoittain odottavani Deadpool 2:n näkemistä) ja yllättävän ison annoksen synkkyyttä ja surumielisyyttä.

Jos et halua spoilauksia, lopeta tähän ja palaa asiaan, kun olet itse nähnyt elokuvan. Toisin kuin tällaisissa elokuvissa yleensä, "hyvikset" kyllä yrittävät kovasti, mutta loppujen lopuksi huonolla menestyksellä. Elokuvan pääpahis Thanos antaa toistuvasti ärhäkän hyvisjoukon melkein voittaa eli draaman kaari taipuu kuten pitääkin. Paitsi että tilanteet, jossa Thanos melkein kukistetaan, ovat niin naurettavaa sähläystä, että käsikirjoituksen jokainen mutka paistaa läpi. Miksi ihmeessä kukaan ei posauta isokokoista pahista päähän esimerkiksi singolla tilanteessa, jossa maalitaulu on paikallaan ja hyvisten ympäröimänä voimattomana? Miksi hyvikset keskittyvät kiskomaan Thanoksen mahtavuuden takaavaa rukkasta tämän kädestä sen sijaan että yksinkertaisesti leikkaisivat käden poikki? Thanos itse ihmettelee Thorin typeryyttä, kun tämä iskee moukarinsa ikävästi, mutta turvallisesti Thanoksen rintakehään, ei päähän tai siihen rukkaskäteen. Ja miksi ylipäätään tuhovoimaiset päähenkilöt aina vain viskelevät toisiaan päin kalusteita?

Tiedämme tietenkin, miksi Hollywood harrastaa tällaisia typeryyksiä. Thanosta ei voi kukistaa, koska tässä elokuvassa hyvikset jäävätkin tappiolle ja pahis istuskelee elokuvan lopussa tyytyväisenä kesämökkinsä kuistilla ja nauttii ilta-auringosta muutettuaan puolet eliöistä - ja Avengereista - hiutaleiksi (sivumennen sanoen tämä Thanosin tekniikka näytti erittäin viehättävältä tavalta kuolla ja tuloksena näytti olevan kätevästi suoraan maahan sekoitettavaa lannoitetta). Valitettavasti Hollywood ei voi lopettaa oikeasti pahiksen voittoon. Jo vuonna 2019 on luvassa jatko-osa, jossa Thanos - nyt ilman rukkastaan, joka temput tehtyään katosi ties minne - jatkanee kavereitaan kaipaavien kostajien kanssa nahinointiaan.

* * *

Yllätin itseni pohdiskelemasta jälkeenpäin elokuvan moraalisia kysymyksiä. Thanos, jonka historia Marvel-maailmassa on huomattavasti tätä elokuvaa monimutkaisempi ja erilaisten ylösnousemusten kirjoma, käyttäytyy kuten muutkin psykopaattiset pahikset eli hävittää ja tuhoaa tunnonvaivoitta, mutta osoittaa pakko-ottotyttäriään kohtaan vahvoja isukin tunteita ja perustelee maailmankaikkeuden toisen elollisen puoliskon tuhoamisen puolittaisella linkolalaisuuteen taipuvalla malthusilaisuudella. Puolittaisella siksi, että vaikka Thanos haluaa laittaa ylikansoituksen avaruudessa kuriin (epäselväksi jää, kuinka objektiivinen tämä Thanosin arvio on vai onko kyseessä pelkästään sairaalloinen pakkomielle), hän tekee sen jotta se toinen puolisko voisi kukoistaa. Siinä missä aito Linkola toivottaa koko ihmislajin kadotukseen, jotta ihanat linnut saisivat vapaasti olla, Thanos jää puolitiehen ja sallii pienemmän määrän ihmisiä ja kaikenlaisia muitakin olioita jatkaa eloaan avaruuden eri nurkissa.

Marvelin elokuvan Thanos on tunnoton massamurhaaja, maailmojentuhoaja ja sadistinen narsisti, mutta myös ylikansoituksen kaltaista todellista ongelmaa pohtiva ajattelija. Thanoksen tapa ratkaista asia - hankkiutua omnipotentiksi jumalaksi ja panna toimeksi - on tietysti epämiellyttävä, mutta ainakin se on tehokas. Näin ajattelee myös Thanos itse, jolla ei varmaan tunnonvaivoja sinänsä ole, mutta joka silti tietää tekevänsä asioita, jotka eivät ole mukavia muitten mielestä. Tässä suhteessa Thanos näytetään elokuvassa päätä muita pidempänä filosofina (sekä konkreettisesti että kuvainnollisesti). Avengerit ovat pikkusieluisia, pompöösejä ja vanhanaikaisen herrasmiesmäisiä (Dr. Strange luovuttaa Thanokselle ratkaisevan, aikaa hallitsevan vihreän kiven vain saadakseen pidettyä Tony Starkin hengissä, vaikka oli vähää aikaisemmin julistanut, että kiven suojelu menee kaiken muun edellen). Katsojan sympatia valuu Thanosin puolelle - tai ainakaan sitä ei Avengereillekaan oikein riitä, niin typerästi siellä toimitaan.

Moni Hollywood-elokuvien tuntija varmaan hymähtelee tällaiselle pohdiskelulle. Kannattaako ottaa vakavasti käsikirjoitukseen upotettua kyökkifilosofointia, kun kuitenkin jo seuraavassa leffassa kaikki voi kääntyä toisinpäin. Tämä on hyvä kysymys, johon vastaan toteamalla, että minä reagoin vain tämän yhden elokuvan synnyttämiin ajatuksiin, kun en tiedä, miten tuottajat haluavat tarinan jatkuvan. Tyhmempikin ymmärtää, että taistelu jatkuu, kun Thanos jättää kohteliaasti henkiin keskeiset Avenger-hahmot, vaikka muutamat jo tutuksi tulleet hahmot muuttuvatkin maanparannusaineeksi. Mutta minkäs ajatuksilleen voi. Thanos on kirjoitettu ristiriitaiseksi hahmoksi ja se on hyvä asia. Mikään ei Hollywood-tuotantojen tylsyyttä kuvaa paremmin kuin hahmojen mustavalkoisuus tai henkinen yksiuloitteisuus.

* * *

En ole jaksanut ottaa selvää, onko Thanosin malthusilaisuus ollut maailmalla laajemmin pohdinnan kohteena. Ainakin Robert Malthusista kertovassa Wikipedian artikkelissa on selvä toteamus tästä yhteydestä: "In Marvel's film Avengers: Infinity War, the main villain called Thanos appears to be motivated by Malthusian views about population growth". Ajatusta hillitsemättömän väestönkasvun seurauksista on hyödynnetty paljon populaarikulttuurissa, mutta onhan se edelleen yksi keskeinen Maan kestokykyä oikeasti uhkaavista ilmiöistä, vaikka näyttää myös siltä, että elintason nousu ja koulutustason kasvu yhdessä johtavat väestönkasvun pysähtymiseen. Ongelma on siinä, että vaikka väkiluku ei ns. kehittyneissä maissa enää kasva, muutos ei ole ulottunut kaikkialle maailmaan ja esimerkiksi Afrikka tuottaa edelleen valtavasti uusia ihmisiä, joille ei ole kunnolla elinmahdollisuuksia. Globaaliin siirtolaisuuteen on muitakin syitä, mutta esimerkiksi Afrikasta Eurooppaan kulkeva virta on pääosin taloudellisen epätoivon synnyttämä (epätoivon synnyttää kolonialistinen perintö, jonka takia rikkaat maat kohtelevat edelleen köyhempiä epäreilusti ja julmasti).

Avengeres : Infinity War jättää loppukuvissaan auki kysymyksen siitä, onko Thanoksen sormiennapsautuksella toteuttama väkiluvun puolitus aito ratkaisu ja huono vain tuottamansa suunnattoman surun määrän takia. Thanos itse on silmin nähden tyytyväinen, suorastaan euforisen onnellinen, vaikka elokuva näyttää varmuuden vuoksi hänen rukkasettoman kätensä eikä päästä meitä Thanoksen päähän tutkimaan, ikävöikö hän edelleen pakolla adoptoimaa tytärtään Gamoraa. Oletettavasti jatko-osan tapahtuvat sijoittuvat maailmaan, josta toinen puoli porukasta on kadonnut ja ehkä dramatiikkaa saadaan aikaan siitä, ketkä kuolivat ja ketkä säästyivät. Ihmissuhdeongelmiinhan ei tarvita kauhean montaa eloonjäänyttä. Jäi myös sellainen mielikuva, että Thanos ei tuhonnut tässä vaiheessa enää kokonaisia planeettoja (hän oli saanut haluamansa kivet), vaan tyytyi elollisten olioiden määrän puolittamiseen (hiukan epäselväksi tosin jäi, koskiko tämä myös torakoita, tiikereitä ja kaskelotteja).

Voisin kuvitella, että todellisen elämän Pentti Linkola pitäisi Thanoksen toimia - vaikka ei ehkä menetelmiä - kannatettavina, ainakin jos se puolitus ei koskenut lintuja, mutta mahdollisesti myös puolitiehen jääneinä. Väkiluvun puolitus kun on vain tilapäinen ratkaisu. Eikö Thanos tullut ajatelleeksi, ettei olemassaolevien yksilöiden kansanmurha estä malthusilaisen ongelman rakentumista uudelleen? Jos se omnipotenttisuuden takaava rukkanen katosi pysyvästi, millä Thanos ratkaisee tilanteen, kun väkiluku palaa inhottavan ylikansoitetulle tasolleen? (Tässä oletan, että Thanos on pitkäikäinen, muutamassa vuodessahan ylikansoitus ei synny, vaikka ei se loputtomiinkaan kestä). Voisiko olla, että Thanos-jumala oli loppujen lopuksi yhtä lyhytnäköinen kuin muutkin ihmisen kuvittelemat jumalat, joiden luomistyön punainen lanka näyttää olevan harmien ja ratkaisemattomien ongelmien tuottaminen, vaikka vaihtoehtona olisi tietysti kaikkivaltiaalle myös paratiisi saman tien?


PS. Tässä poseeraa Thanos yksin, koska karu totuus on, että kaikki muut hahmot ovat elokuvassa ryntäileviä statisteja, joille on varattu muutama hetki keskiössä ja sitten tylysti syrjään. Yksikään apukonnista ei ehdi kasvaa persoonaksi, ei edes kiehtovasti mateleva Maw, jonka kohtaloksi koituu viittaus populaarikulttuuriin (jätän tämän löydettäväksi niille, jotka eivät elokuvaa ole vielä nähneet ja jostain syystä ovat silti tulleet tänne asti).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti