Rakastetun runoilijan elämästä hienosti ja huonosti

Runoilija J. H. Erkon elämäkertaa onkin kaivattu - ainakin minä olen. Työni suomalaisten säveltäjien teosluetteloiden parissa on ollut myös työtä Erkon runojen parissa, niin suosittua hänen lyyrinen sanontansa on ollut säveltäjien keskuudessa. Marjo Kuulan kirjoittama elämäkerta Sydämeen luettavaksi (Tuusulan museo 2018) täyttää itse elämäkerralle asetettavat perusvaatimukset ja koska kirjaan on koottu paljon muutakin, yleisarvosanaksi tulisi helposti kiitettävä. Tulisi, koska julkaisussa on myös kaksi merkittävää puutetta, joiden takia kokonaisarvosana jää kiitettävästä. Haukuista lisää tuonnempana.

On hienoa, että Tuusulan museo on voinut kunnan tuella sekä Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoilla tuottaa näyttävän, upeasti kuvitetun ja huolella taitetun (Maria Appelberg) teoksen, jota on miellyttävä lukea ja selailla, kunhan on ensin jaksanut kantaa sen lukupöydälle (laatupaperilla on hintansa ja painonsa). Kerrankin vanhat valokuvat, kortit ja kirjeet on saatu painopinnalla toistumaan täysin autenttisen näköisinä. Värierottelu ja muu kuvankäsittely ansaitsee täyden kympin. Tätä lähemmäs originaaliaineistoa on vaikea päästä, varsinkin tällaisessa B5-koossa. Päätekstin väliin sijoitettuja tietoiskuja on tosin niin paljon, että ainakin itseäni ne jo häiritsivät - siis sijoittelullaan, eivät sisällöillään.

Elämäkerran jatkoksi on - ehkä julkaisun "arvokkuuden" lisäämiseksi - otettu neljä erillisartikkelia. Juhani Niemi erittelee pätevästi Erkkoa runoilijana ja näytelmäkirjailijana, Päivi Ahdeoja-Määttä esittelee Erkon julkaisujen grafiikkaa todella kiinnostavasti ja Antti Blåfield laajentaa lukijan huomion muihin tunnettuihin Erkkoihin, mikä ei ole lainkaan huono ajatus, kun nämä suhteet eivät kaikille ole niin tuttuja ja kun monet tuntuvat luulevan, että Erkot ovat syntymärikkaita. Martti Turtolan aikakauden politiikkaa ja kulttuurihistoriallista kehystä taustoittava teksti ei sisällä juurikaan uusia ajatuksia, mutta puoltaa sekin paikkaansa, kun Marjo Kuula ei siihen puoleen ole juurikaan puuttunut.

* * *

Marjo Kuulan elämäkerta on suppeahko, mutta lähdeaineiston perusteella kattava kuvaus Erkon elämänvaiheista. Kuulan tyylissä on ehkä hiukan turhan paljon juhlakirjan sävyjä, enkä itse ole koskaan pitänyt siitä, että elämäkerturi käyttää kohteestaan tuttavallisesti etunimeä ("Heikki" tai "Henrik"). Tiedän toki, mitä sillä tavoitellaan ja mihin yleensä päästäänkin, mutta minusta "Erkko" olisi toiminut mainiosti, koska muitten Erkkojen kohdalla olisi voinut luontevasti käyttää etunimiä. Kuula ei syvenny Erkon varsinaiseen runoilijantyöhön, mutta kertoo kuitenkin mielenkiintoisella tavalla monen tutun runon taustoista.

Kuulan elämäkerrallinen ote on myötäsukainen, mutta ei räikeästi kaunisteleva. Varsinaisia "paljastuksia" on turha etsiä, ellei sellaisena pidetä Erkon elinikäistä kiinnostusta nuoriin naisiin. Kuula kuvaa lukemattomia lyhyitä ja vielä lyhyempiä romansseja neutraalisti, vaikka antaa joidenkin aikalaisten kritisoida Erkon kyvyttömyyttä tajuta, miksi tunnettuun runoilijaan ihastuminen ei vielä tarkoita, että nuori tyttö haluaisi sitoa elämänsä itseään 20-30 vuotta vanhempaa mieheen. Kuula kuvaa varsin uskottavasti, että vaikka Erkko oli joissain suhteissa ahdistunut ja kompleksinen luonne, hän suhtautui kanssaeläjiinsä ystävällisesti ja oli yleisesti ottaen varsin pidetty ihminen. Hänellä oli myös useita avokätisiä mesenaatteja varsinkin elämänsä loppusuoralla, kuten Juho Lallukka.

Kuula kuvaa Erkon urakehitystä - jos sellaisesta voi edes puhua - ja terveyden jatkuvia ongelmia asiallisesti liioittelematta tai suuremmin peittelemättä. Kuula antaa kuitenkin ymmärtää, että Erkon terveydentilalla oli todellisten sairauksien (varsinkin keuhkot) ohella myös psykosomaattinen puolensa eli Erkko vetosi herkästi terveydellisiin ongelmiin, jotka sitten poistuivatkin itse ikävän asian myötä. Erkko ei kuitenkaan näytä olleen ympäristön kannalta ollenkaan hankala tyyppi, vaan hänellä oli pysyvästi isohko hyvin ystävien joukko, johon kuuluivat mm. Juhani Aho ja Pekka Halonen. Erkon suhdetta muihin aikakauden runoilijoihin Kuula ei valitettavasti suuremmin erittele. Ehkä lähdeaineisto ei anna siihen mahdollisuuksia.

* * *

Lopuksi niihin moitteisiin. Ensimmäinen on valitettavan tavallinen nykyään muuten laadukkaissakin tietokirjoissa eli hakemiston puute. Kun kirjan tekemisessä ei selvästikään ole tarvinnut säästellä jokaista mahdollista euroa, hakemistojen puute lankeaa kokonaan toimittajan eli Marjo Kuulan vastuulle. Sydämeen luettavaksi on juuri niitä kirjoja, joista saa täyden hyödyn vain hakemiston kanssa. Kirja vilisee henkilöhahmoja, joista monet esiintyvät siellä sun täällä, jotkut vain kerran. Mutta miten selvittää, onko kirjassa käsitelty Erkon ja henkilö X:n suhdetta? Ainoa keino on lukea kirja läpi hitaasti ja muistiinpanoja koko ajan tehden. Se ei ole nykyaikaa, se on iso moka. Jos kirjasta joskus otetaan uusi painos, toivoisi hartaasti tämän ongelman poistamista.

Sama koskee toista todella harmillista puutetta. Kirjassa on sivulla 345 otsikon "J. H. Erkon tuotanto" alla lueteltu runokokoelmat, näytelmät ja "muita teoksia" kuin suoraan Wikipediasta kopioituna. Julkaisuvuosi on mainittu, julkaisijaa tai painopaikkaa ei. Emme tiedä, onko teosluettelo täydellinen, koska kommentaareja ei ole, mutta kirjan lukemalla tietää, ettei todellakaan ole, koska siitä puuttuvat esimerkiksi muihin julkaisuihin sisältyvät runot. Masentavinta kuitenkin on se, ettei tähän ensimmäiseen Erkko-elämäkertaan ole vaivauduttu tekemään sitä, minkä sieltä ilman muuta olettaisi löytyvän eli runojen luetteloa ja runohakemistoa. Edelleenkään emme saa tietää, mitkä runot Erkon tuotantoon sisältyvät, mitä runoja missäkin kokoelmassa on ja mistä löytyvät ne julkaistut runot, jotka on julkaistu muissa yhteyksissä.

Tämä ei ole merkityksetöntä pikkutietoa, tämä on ydintietoa runoilijasta puhuttaessa. Miksi on niin vaikea käsittää, että suositun runoilijan suosio nousee juuri niistä runoista (ja niistä tehdyistä lauluista), ei julkaisujen nimistä? Arvaan toki, että Erkon omiin kokoelmiin sisältymättömän tuotannon erittely olisi vaatinut työtä (kokoelmien avaamiseen olisi mennyt vajaa tunti, rauhallisesti kirjoittaen). Mutta mikä olisi luontevampi yhteys tuon työn tekemiselle kuin elämäkerta, johon on koottu niin paljon muuta hyödyllistä! Olen itse niin pettynyt, etten tiedä, miten asian ilmaisisin kohteliain sanankääntein. Siksi tuo rujo otsikkokin, se kun on valitettavasti tämän takia ihan totta.