Mieli sekaisin

Käsitteillä "psykedelia" ja "psykedeelinen" ei ole yksiselitteisiä määritelmiä, vaan niitä käytetään tarkoitushakuisesti. Itse käytän niitä vain puhuessani eräistä 1960-luvun lopun musiikillisista ilmiöistä ja niihin usein liittyneistä visuaalisista keksinnöistä, joilla molemmilla avarrettiin taiteellista ilmaisua. Kun jyväskyläläinen Kari Saaristo kirjoitti kirjan Mielen aika : Psykedeelisen kulttuurin historia ja visio (Basam Books 2022), hän käytti taiteilijanimeä "Kari Kosmos" ja käsitteli pääosin ihmisen psyykeen vaikuttavien kemiallisten aineiden ympärillä ja myös voimalla pyörineitä, pääosin yhdysvaltalaisia kultteja. Sanon suoraan, etten ole henkilökohtaisesti tästä osakulttuurista kiinnostunut. Minulle Kari Kosmoksen vyöryttämä kulttuurihistoria voisi yhtä hyvin olla puhdasta fiktiota, josta en löydä tolkun hiventäkään. Mutta koska näillä asioilla on jonkin verran yleistä kiinnostusta ja koska Mielen ajan ytimessä olevilla kemiallisilla yhdisteillä voi olla tulevaisuudessa merkitystä sekä mielen että ruumiin terveyden edistämisessä, päätin kahlata tämän melkein 500-sivuisen järkäleen läpi.

Kirjan julkaisuhistoria on niin erikoinen, että se on syytä tässä lyhyesti kuvata. Mielen aika on kirjoitettu kirjaimellisesti kuoleman kolkuttaessa ovelle parantumattoman sairauden muodossa. Kari Saaristolle tuli niin kiire, että hän julkaisi kirjansa ensimmäinen laitoksen omakustanteena - mutta myös taitollisesti ja tekstillisesti niin keskeneräisenä, että painos vedettiin pois. Olin itse asiassa tehnyt kirjasta hankintaehdotuksen kirjastoon heti, kun olin huomannut Kari Saariston kuolinuutisen, jossa kirja mainittiin. Kirjasto ei sitä versiota ehtinyt hankkia, mutta yllätyksekseni tuli tarjolle tämä uusi laitos, jonka jälkisanoissa Kari Saariston elämäntoveri Helena Saaristo kertoo näin: "Tässä Basam Booksin julkaisemassa kirjassa aiemman version virheet on korjattu. Tekstin luettavuus on merkittävästi parantunut, ja teoksen sisältö pääsee paremmin esille. Myös Kosmoksen alun perin kirjaan tarkoittamat kuvat ovat nyt mukana." (s. 477)

Varmaan on, kuten Helena Saaristo kertoo, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että kyllä kirjaa olisi postuumisti voitu toimittaa vielä vähän enemmän. Kari Kosmos kirjoittaa asiantuntevasti, mutta myös melko huolettomasti ja taakse katsomatta. Postuumin julkaisun yhteydessä on varmaan korjattu paljon, mutta ei kaikkea. Omaan silmääni kävivät mm. ilmaisut "cinemaattinen" (po. sinemaattinen), "biljoona", jota Kosmos käyttää selvästi yhdysvaltalaisittain eli miljardia tarkoittaen, "tajuste" (on käytössä, mutta ei yleinen eikä Kosmoskaan sitä täsmennä), "defaultti" (eli oletusarvo) ja "Appe Vanas" (po. Appe Vanajas).  Pikkujuttuja sinänsä, mutta kun Kosmos ei muutenkaan pyri terminologiseen johdonmukaisuuteen (hamppu, kannabis ja hasis ovat kirjassa sekaisin käytettyjä synonyymejä, vaikka jokaisella on oma semanttinen merkityksensä), psykedelian lukemattomiin kulttuurisiin vivahteisiin huonommin perehtynyt lukija on kyllä välillä aika ulalla.

* * *

Mielen aika on joka tapauksessa varsin kattavalta vaikuttava katsaus lähinnä yhdysvaltalaisen psykedeliakulttuurin ilmiöihin, keskeisiin henkilöhahmoihin ja tunnetuimpiin "tajuntaa laajentaviin" kemiallisiin yhdisteisiin. Oma penseyteni alaa kohtaan on subjektiivinen tulkinta, kuten on myös Kosmoksen asiallisuuteen pyrkivä, mutta pohjimmaisen hengenheimolaisuuden vivahteen sisältävä näkemys. Minusta kirjassa esitellyt alan miehet ja naiset ovat järjestään lähinnä eri tavoin kahjoja ja useimmiten pseudosyvällisyyksiä latelevia hedonisteja. Kosmos jättää varsinaiset arviot pääosin tekemättä, mutta tekstistä huokuu ainakin jonkinasteinen arvostus, vaikka ei aina täysi yhteisymmärrys. Epäselväksi ei kuitenkaan jää, että Mielen aika on psykedeelisestä kulttuurista innostuneen ja siihen myönteisesti suhtautuvan kronikoitsijan kirja. Kaltaiseni penseän tarkkailijan kannalta on suuri helpotus, että Kosmos pitää koko ajan jonkinlaista etäisyyttä myös niihin ilmiöihin, joita selvästi arvostaa. En rupea kirjan sisältöä tämän tarkemmin erittelemään, jätän lukijan oman arvion varaan, tuottaako kirja mielekästä tai peräti hyödyllistä informaatiota käsittelemistään aiheista, joista suurin osa ei jaksanut omaa mielenkiintoani pitää yllä.

Haluan kuitenkin kehua kirjan Suomea koskevaa osuutta, joka kertoo täkäläisten toimijoiden psykedeelisten päihteiden käytöstä valaisevasti ja avoimesti henkilöiden ja heidän nauttimiensa aineitten nimiä salaamatta. Tämä jakso jää suppeaksi, koska loppujen lopuksi piiri oli kukkeimmillaankin varsin pieni, eikä meille syntynyt tulkintani mukaan ainuttakaan kultiksi nimitettävissä olevaa psykedeliakulttuurin ilmiötä. Rivien välistä voinee myös lukea, etteivät suomalaiset ole koskaan ottaneet kirjainyhdistelmillä tunnettuja aineita kuten LSD, MDA, DMT jne. yhtä vakavasti kuin valtavien yhteiskunnallisten ongelmien ja paineitten alaiset Yhdysvaltain asukkaat. Myös psykedeelistä musiikkia koskeva osio on pääosin antoisa ja asiallinen, joskaan ei järin syvälle menevä. En tosin itse innostu väitteestä, että Claude Debussyn orkesteriteos La Mer sisältäisi jotain kosmisia viestejä, mutta siitä Kari Kosmos saa pisteet, että hän jättää Frank Zappan pois listalta, joka luettelee varhaisia psykedeelisen rockin toimijoita. Zappahan suhtautui happopäihin hyvin torjuvasti ja lähinnä pilkkasi niin hippejä kuin rockin muoti-ilmiöitä muutenkin.

Kirjan liitteeksi kasattu "ajatuskartta" kirjan keskeisistä teemoista ei mielestäni ainakaan selvennä yhtään mitään, kuten Helena Saaristo toivoo. Tämä aukeamalle taitettu fläppitaulu kertoo kuitenkin karusti siitä, miten hurjiin älyttömyyksin vahvojen huumeiden käyttäjät ajautuvat (en tosin ole varma siitä, kumpi on syy, kumpi seuraus). Seuraavien sitaattien tarkoitus ei ole pilkata, vaan kuvata maailmaa, johon Mielen ajan toimijat suhtautuvat tosissaan: "korkeampien värähtelyjen todellisuustaso", "sykkivä, värähtelevä, tosi", "ulkoavaruuden entiteetit", "myyttisten toteemien hajoaminen, muuttuminen", "ihmisen sisäisten energioiden kartta, energian pyörittäminen", "non-dual", "visionaari tajunta" ja niin edespäin. Kirjan toimijat ovat taipuvaisia uskomaan jumaliin (laajasti ymmärtäen), ufoihin, salattuun viisauteen, ns. luonnonkansojen viisauteen ja luonnossa syntyneiden kemiallisten yhdisteiden tarkoitukselliseen olemassaoloon. Vastaavasti kirjan toimijat suhtautuvat (luonnon)tieteisiin joko nihkeästi tai vihamielisesti. On ihmisiä, joiden mielestä tämä on hieno juttu. Minun mielestäni tämä on lähinnä surullinen tarina.

* * *

Vaikka suhtaudun henkilökohtaisesti psykedeelisten kemikaalien nauttimiseen missä tahansa tarkoituksessa päätäni puistellen, pidän mielekkäänä, ettei ihmisen tajuntaa vahvasti myllääviin aineisiin suhtauduta moralisoiden, vaan rationaalisesti niiden mahdolliset vaarattomat hyödyt tutkien ja hyödyntäen. En ikinä söisi psilosybiiniä silkasta uteliaisuudesta, mutta jos sen osoitetaan olevan käyttökelpoinen mielenterveyttä tukeva aine, sitä täytyy voida vapaasti tutkia. Sama koskee esimerkiksi lääkekannabista, johon Suomen viranomaiset suhtautuvat lähinnä hysteerisesti. Kun joku vuosi sitten kysyin viattomasti lääkäriltäni, olisiko mahdollista kokeilla, vaimentaisiko lääkekannabis jalkojani vaivaavia neuropaattisia kipuja, hän katsoi minuun ehkä hiukan säälien ja totesi, että Suomessa laillinen resepti on kirjoitettu muutamalle terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle eli unohda koko juttu.

Vaikka unohdettaisiin psykonauttien hourupäisyydet psykedeelien avaamista yhteyksistä maailmankaikkeuden kaikkiin osiin, on kiistatonta, että Maan evoluution tuottama elonkirjo tarjoaa valtavan määrän erilaisia kemiallisia yhdisteitä, joista ihmisen tiede tuntee luultavasti vasta pienen murto-osan. Minusta on kiehtova ajatus, että kaoottisten happotrippien sijasta ryhdyttäisiin selvittämään, millä kaikilla tavoilla eri yhdisteet vaikuttavat aivoihin ja mitkä yhdisteet ja käyttötavat voisivat tarjota terveydellistä apua ihmiselle. Avulla en tarkoita eskapistista pään sekoittamista millä tahansa, vaan tarkkaan kohdistettua kemiallista vaikuttamista, jossa vain hyödynnetään eliöiden kehityksessä syntyneitä yhdisteitä. Tällainen tutkimus edellyttää riittävien resurssien lisäksi sellaista juridista ja kulttuurista ilmapiiriä, jossa huumaaviakin aineita voidaan tutkia tieteellisesti ilman konservatiivien hälytyshuutoja ja poliisin järjestämiä koeviljelmien ratsioita.

Tarvitsemme epäilemättä uutta suhtautumista kemialliseen aivoihin vaikuttamiseen. Mikään ei luonnonvoimaisesti pakota suhtautumaan psykedeeleihin mustavalkoisen tylysti. Jos niin tehdään, se on poliittinen valinta, josta pitää joutua vastuuseen. Suomen pelkurimaisten kansanedustajien selänkääntö kannabiksen käytön dekriminalisoinnille ei ole huono juttu vain niille, jotka haluavat tuprutella kannabista mielihyvää tavoitellen, vaan myös kaikille niille, jotka voisivat saada siitä helpotusta kipuihin, joihin mikään muu ei tunnu tehoavan. Mikään kemiallinen yhdiste ei ole "paha" tai "hyvä", niillä on vain erilaisia vaikutuksia eliöiden hermostoon. Jos emme tutki niitä avoimin silmin ja mielin, suljemme uuden tiedon mahdollisuuden ihan itse ja omaksi tappioksemme. Moralismi ei ole koskaan hyödyllinen asenne, psykedeelien kohdalla moraalinen paniikki saattaa merkitä koko ihmiskunnan kannalta tärkeiden keksintöjen toteutumattomuutta. Tajuntaa ei tarvitse "laajentaa" kemiallisesti sen tajuamiseksi, että vain (tieteellinen) tieto vapauttaa ihmisen lajina ja yksilöinä.