USA:n vakoilupropagandaa

En yritä kaunistella asiaa. Brittiläinen BBC:n toimittaja Gordon Corera on kirjoittanut yksisilmäisen vakoilukirjan, jonka Atena on arvioinut mielekkääksi käännättää suomeksi (Mari Janatuinen) ja julkaista nimellä Vakoojajahti : Putinin salaiset agentit ja heidän jäljittäjänsä (Atena 2022).. Alkuteos on vuodelta 2020 eli kirjan tapahtumat eivät yllä tälle vuosikymmenelle saati Ukrainan sotaan, josta Coreralla olisi saattanut olla jotain kerrottavaa, tai sitten ei. Kirjan varsinaisena aiheena ovat ns. uinuvat agentit eli väärän henkilöllisyyden turvin kohdemaahan soluttautuneet vakoojat. Aiheesta ei olisi saanut kovinkaan hyvin mielenkiintoa yllä pitävää populaarikirjaa, joten Corera käyttää paljon tilaa Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton/Venäjän keskinäisen vakoilun vaiheiden esittelyyn. Tätä muuta on niin paljon, että lukija unohtaa helposti, minkä piti olla se pääasia.

Corera on vuonna 1974 syntynyt kirjailija ja toimittaja, ei tutkija. Kirja on täynnä viitteellisiä ja viitteettömiä väitteitä, joiden uskominen tai epäily on täysin lukijan vastuulla. Näin on erityisesti siksi, että useimmat lähdeviitteetkin ovat täysin epäluotettavia eli asianosaisia eli yhdysvaltalaisia tiedustelualan lähteitä. Joku lukija voi tietysti olla niin vahvassa uskossa, että uskoo "oman puolen" vakoilijoitten väittämät silmiä räpäyttämättä. Itse kannustan lukijaa epäilemään jokseenkin kaikkea kirjassa esitettyä. Ei siksi, ettei kuvattuja asioita ja ilmiöitä olisi ollut tai tapahtunut, vaan koska kaikkea katsotaan ja arvioidaan yksipuolisesti Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten näkökulmasta. Arkikielessä tällaista kutsutaan joko naiiviksi propagandaksi tai vaihtoehtoisesti härskisti muokatuksi todellisuudeksi.

Vaikka kirja on hyvin asenteellinen ja lähtee ääneen lausumattomasta oletuksesta, että Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat hyviä, venäläiset pahoja, Corera antaa välillä myös tunnustusta venäläisten tiedustelutaidoille ja onnistuneille operaatioille. Hän voi tehdä näin, koska pääkertomus on FBI:n ja CIA:n riemuvoitto, mikä tietenkin on kirjan pääviesti. Sivujuonteena on Vladimir Putinin ponteva demonisointi, joka menee monin paikoin avoimen parjaamisen puolelle. Ei siinä mitään, mutta tämä on kirjan ja sen tapahtumien näkökulmasta täysin epäolennaista ja mukana selvästi vain siksi, että kirjaa voidaan myydä vannoutuneille anti-putinisteille (Corera on ottanut tämän huomioon kirjan alanimekettä myöten). Todellisuudessa kirjassa ei kyetä mitenkään osoittamaan, että Putinilla olisi ollut oikeastaan minkään kuvatun tapahtuman suhteen jotain erityistä roolia.

* * *

Propaganda on harvoin riemukasta luettavaa. Sitä se ei ole myöskään Coreran tapauksessa. Kirja on pitkäveteinen, keinotekoisesti pitkitetty (ehkä siinä toivossa, että jokin suoratoistopalvelu tekee siitä kahdeksanosaisen sarjan) ja tyylillisesti tasapaksu. Vaikka kuulun potentiaalisesti uteliaiden lukijoiden joukkoon, jouduin tuon tuostakin harppomaan nopeasti, koska Corera ei kerta kaikkiaan ole osannut tai halunnut tiivistää draaman kannalta joutavanpäiväistä silppua pois. Toki "illegaalina" (kirjassa käytetty termi uinuvista vakoilijoista) toiminen on teoriassa sosiologisesti ja psykologisesti kiinnostavaa, mutta tässä tapauksessa selostuksen ovat aika tylsiä. Hiukan eloa tekstiin tulee vain, kun Corera pääsee esittämään analyysejään hyvistä ja vähemmän hyvistä venäläisistä vkoilijoista. Kirjan luettavuutta parantaa se, ettei itse vakoilijoita ole Putinin tavoin demonisoitu, vaan heidätkin nähdään lähes ihmisen kaltaisina olentoina. Väärän valtion tukijoina, mutta silti ihmisinä.

Lukijan on mahdoton tietää, kuinka vahvasti Corera itse luottaa välittämäänsä informaatioon asioitten kulusta. Tässä yhteydessä onkin pakko kysyä, millä perusteella mikään vakoilukirja, joka ei suhtaudu ankaran kriittisesti kaikkiin toimijaosapuoliin voi edes teoriassa väittää välittävänsä tosiasioita eikä propagandaa. Hyvä esimerkki on Sergei Skripalin myrkytysjuttu, jota Isossa-Britanniassa käytettiin muutama tunti julkistamisen jälkeen Venäjän vastaiseen sanalliseen hyökkäykseen ja jota Corera esittelee täysin selvitettynä ja vastuun osalta ongelmattomana esimerkkinä venäläisten tiedustelupalveluiden keskinäisen taistelun esimerkkinä (tässä tapauksessa sotilastiedustelu GRU:n epäonnistumisena). Todellisuudessa mitään avointa ja riippumatonta tutkintaa ei ole tehty tai julkistettu, vaan koko operaatio hoidettiin syytösten ja epäilyjen - ja niiden torjumisen - muodossa. Brittien konservatiivijohto pääsi näyttämöllä moralistisella asenteella ja Yhdysvallat sai taas kerran heikennettyä Venäjän mainetta. Sitä, miksi venäläiset olisivat valinneet kaikista murhakeinoista sen ainoan, joka voitaisiin suoraan yhdistää Venäjän valtioon, kukaan ei ole edes yrittänyt selittää.

Ei ole mitään väärää siinä, että vakoilukirjan kirjoittava käyttää lähteenään CIA:n johtajan kaltaisia toimijoita. Mutta jos kirjoittaja ei ymmärrä tämän puhuvan puolueellisesti, ollaan propagandan äärellä. Corera näyttää lähteneen siitä, että läntiset tiedustelumiehet kertovat aina totuuden, kun taas venäläisten puheet ovat valhetta ja propagandaa - tai jotain vielä pahempaa. Kun sama asenne toistuu koko paksun kirjan ajan, lukijan on vaikea uskoa Coreran vilpittömyyteen. Jos hän toimii BBC:n turvallisuusasioiden kirjeenvaihtajana, kai siinä tehtävässä ensimmäisellä oppitunnilla on korostettu, etteivät tiedustelumiehet koskaan kerro totuutta saati koko totuutta, vaan tarinan, joka on sovitettu haastattelijan tarpeisiin. Kutsun kirjaa propagandaksi, koska en usko Coreran olevan tietämätön typerys, vaan ideologisesti motivoinut propagandisti.

* * *

Tiukasti karsimalla Vakoojajahdista olisi saanut mielenkiintoisen 200-sivuisen tarinan siitä, miten Neuvostoliitto lähetti Yhdysvaltoihin kymmeniä ihmisiä väärän henkilöllisyyden avulla siltä varalta, että heistä voisi olla hyötyä käytännön tiedustelutehtävissä. Vielä mielenkiintoisemman kirjasta olisi saanut, kun rinnalle olisi kerrottu tarina niistä väärän henkilöllisyyden varassa toimineista Yhdysvaltain agenteista, joilla on ollut Venäjällä sama tehtävä. Mutta jotenkin kirjassa sattuu nyt vaan niin, että pelkästään Venäjä tekee tällaista. Olisiko voinut käydä niin, että se mukava CIA:n pomo unohti kertoa oman järjestönsä moninaisista operaatioista ulkomailla?  Toisaalta on selvää, että jos Corera olisi yrittänyt löytää sellaiselle kirjalle kustantajaa Yhdysvalloista tai Isosta-Britanniasta, olisi tulos voinut olla nihkeä.

Jos unohdetaan Coreran kirjan Putin-demonisointi, kuvaukset venäläisistä uinuvista agenteista ovat varsin asiallisia, eikä esimerkiksi heidän isänmaallisuuttaan pilkata. Siksi onkin tylsää todeta, ettei tämä ymmärrys ulotu Venäjän valtion suhtautumiseen niihin entisiin venäläisiin vakoilijoihin, jotka pettivät isänmaansa ja loikkasivat vastustajan puolella. Corera ei näitä pettureita sinänsä ihaile, mutta tuntuu jotenkin moittivan sitä, että virallinen Venäjä suhtautuu esimerkiksi tiedustelu-upseeri Sergei Skripaliin vähemmän rakastavasti. Näissä tilanteissa Coreran yksisilmäisyys on huonoimmillaan, kun hän ei näytä tajuavan oman tekstinsä puolueellisuutta. Täytyyhän asioihin perehtyneen toimittajan ymmärtää, etteivät vakoilijat ole mitään esimerkkikansalaisia, vaan väkivaltakoneiston osia isänmaastaan riippumatta.

Sitä 200-sivuista tiivistelmää olisin voinut varauksin suositella maailmanpolitiikasta kiinnostuneille, tätä tupla-annosta vain pinttyneille Yhdysvaltain ihailijoille. Muille kirjan propagandistisuus aiheuttanee ainakin lievää epämukavuutta, mutta jos piittaa Coreran ilmeisestä epäkriittisyydestä ja hänen väitteidensä uskottavuuspulasta, lievää pahempaakin. Putinin inhoajille tämä kaikki varmasti maistuu, vaikka Corera maalaileekin hänen roolinsa epäuskottavan isoksi. Epäilemättä Putin on valtakaudellaan voinut määrätä isoista asioista, mutta kyllä hänkin on joutunut delegoimaan valtaosan asioista alaisilleen, oli se sitten onnistunut ratkaisu tai ei. Mutta kirjassa käsitellyt "illegaalit" eivät olleet vain Putinin idea, vaikka hän lienee ajatusta pitänyt edelleen lämpimänä. Vakoilijoiden maailmassa mikään ei pääty koskaan lopullisesti, paitsi tietysti vakoilijan oma elämä. Mutta uusia tulee tilalle, kun vallasta taistellaan.