Me onnistuneen propagandan uhrit

Termi "propaganda" ei ole ikiaikainen. Sen taustalla on kyllä latinan verbi propagare eli levittää. Muoto "propaganda" otettiin kuitenkin käyttöön vasta vuonna 1622, kun katolinen kirkko perusti - oletettavasti ennen muuta torjumaan protestanttisten vääräoppisten teologisia tulkintoja erityisesti uusissa siirtomaissaan - organisaation Sacra Congregatio de Propaganda Fide ("Uskon levittämisen pyhä järjestö"). Semanttiset mielleyhtymät ovat eläneet vuosisatojen ajan, mutta Wikipedian mukaan propagandasta tuli kielteisesti latautunut sana vasta ensimmäisen maailmansodan kansallismielisten kampanjoiden myötä. Ei voi kuitenkaan todeta, että sanaa olisi senkään jälkeen käytetty automaattisesti kielteisesti värittyneesti, vaan esimerkiksi Neuvostoliitossa termiä käytettiin myös teknisenä ilmaisuna agitaatiotoiminnan rinnalla. Perinteisesti on puhuttu myös myönteisestä, valkeasta propagandasta, joka ei tukeudu valehtelemiseen, vaan keskittyy kehumaan jotain ilmiötä. Osa mainoksista kuuluu selkeästi tähän ryhmään, eivät kaikki niiden väitteet ole valheita. Useimmille propaganda tarkoittaa kuitenkin "mustaa" eli kielteistä toimintaa, jossa väitteitä ei edes yritetä perustella eikä niille aseteta oikeellisuuden tavoitetta. Modernissa kielenkäytössä puhutaan usein suoraan disinformaatiota eli informaatiosta, jonka levittäjä tietää harkituksi valheeksi, mustamaalaukseksi.

Arjen puheessa propagandalla tarkoitetaan jokseenkin aina sellaista informaatiovaikuttamista, johon oletetaan turvauduttavan, kun totuudella ei päästä toivottuun tulokseen. Kun toteamme, että tämä tai tuo on propagandaan, tarkoitamme viestinnän olevan vähintäänkin puolueellista, yksipuolista, liioittelevaa, vääristelevää ja tarkoitushakuista. Kun puhumme ajatellun vastapuolen propagandasta, lähdemme siitä, että sen viestintä on aina valheellista ja pahantahtoista, oman näkemyksemme kumoamiseen tähtäävää toimintaa. Ääneen lausumaton tausta-ajatus on, että vastapuoli syyllistyy propagandan levittämiseen, itse harrastetaan jotenkin reilumpaa viestintä. Tässä suhteessa arkipuhe ei välttämättä tee selvää eroa yksilöiden ja yhteisöjen, erityisesti valtiovallan välillä, vaikka lienee ilmeistä, että yksilön harrastamalla propagandalla on ratkaisevasti vähäisempi vaikutus kuin valtiollisella tai valtauskonnon taustalla olevan organisaation viestinnällä.

Vaikuttaa siltä, että propagandaa käytetään vaikuttamisen välineenä joko rutiininomaisesti tai vasta sitten, kun totuudellinen viestintä ei tuota toivottua vaikutusta. Todennäköisesti oletamme, ettei "demokraattinen valtio" harrasta propagandaa ainakaan omaa kansaansa kohtaan, vaikka samaan aikaan saatamme olettaa, että esimerkiksi poliittiset puolueet ja eri alojen etujärjestöt hoitavat viestintäänsä aina propagandan avulla. Kun poliitikko puhuu kauniisti ilmastonmuutoksen ja luontokadon estämisen puolesta, mutta kieltäytyy kaikista konkreettisista toimista, toteamme rutiininomaisesti hänen valehtelevan propagandistisista syistä. Valtion virkamiehen ei sen sijaan oleteta koskaan levittävän propagandaa, ei myöskään jotain "instituuttia" edustavan tutkijan titteliä käyttävän.

* * *

Ihminen ei ole tyhmä, mutta taitavan propagandan edessä hän on aika aseeton. Taitavin propaganda ei edes etäisesti muistuta mielikuvaamme propagandasta. Ajattoman kaskun mukaan venäläinen ja yhdysvaltalainen joutuivat lentokoneessa vierustovereiksi. Venäläinen kertoo olevansa Kremlin propagandaosaston työntekijä ja olevansa matkalla tutkimaan alan edistyneintä propagandaa Yhdysvaltoihin. Vierustoveri ihmettelee, mitä ihmeen propagandaa? Olemmekin siirtyneet räikeästä karikatyyripropagandasta vaikuttamiseen, jota ei tunnisteta ja jota ei myönnetä, vaikka kuinka osoittaisi tuon propagandan muodot, menetelmät ja logiikan. Teoreettisesti ajatellen onnistunein propaganda onkin sellaista, jota juuri kukaan ei tunnista propagandaksi. Tässä suhteessa ei ole merkityksellistä, kuinka suuria valheita meidät saadaan pitämään täytenä tosiasiana. Merkityksellistä on se, että kansalaisten suuri enemmistö ei usko elävänsä propagandistisen vaikuttamisen ja viestinnän alaisena.

Eikö demokraattinen, avoin yhteiskunta ja vapaa, riippumaton media takaa, että propaganda voi onnistua vain hetkellisesti ja vain rajoitetusti? Tällaisen mielikuvan hienostunein propaganda todellakin synnyttää eikä pelkästään synnytä, vaan myös pitää pystyssä koko ajan muuttuvissa olosuhteissa. Suomalaisilla on luultavasti sellainen käsitys, että meillä on maailman vähäisin korruptio, olematon määrä julkista propagandaa ja fiksun kansan lisäksi myös vastuuntuntoinen media, joka omistajien tahdosta piittaamatta tavoittelee aina perimmäistä totuutta. Tällaiseen mielikuvaan propagandistinen viestintä myös pyrkii, koska vaikutus on tehokkaimmillaan, kun vaikuttamisen kohteet kieltäytyvät ottamasta vastaan informaatiota, joka on vähänkin ristiriidassa kollektiivisen mielikuvan ja illusorisen itsekuvan kanssa. Vastaavasti propaganda on epäonnistunutta, kun sitä kutsutaan propagandaksi ilman merkittävää kieltävää reaktiota.

Ei ole perustetta uskotella, että moderni ammattilaisten tuottama propaganda näyttää selkeästi propagandalta. Voimme naureskella poliitikkojen vaalipuheille tai mainostajien härskille liioittelulle ja valheellisille mielikuville. Naureskeluun ei ehkä ole kuitenkaan syytä, sillä kaikkein taitavin propaganda saa meidät keskittymään vaarattomille asioille naureskeluun sen sijaan että pyrkisimme erittelemään propagandistisen vaikuttamisen koko kuvan ja tunnistamaan sen keinot ja muodot. Vaikka hekottelemme mainosten väitteille naisen ihon luonnollisen ikääntymisen ihmeenomaisesta torjumisesta, suurten kosmetiikka-alan yritysten vuotuinen liikevaihto on jättimäisen suurta (L'Oreal vuonna 2014 yli 20 miljardia euroa, Procter & Gamble yli 75 miljardia). Sähköautoja myydään ja ostetaan "vihreinä ekotekoina", vaikka sähköauto on ekoteko pelkästään verrattuna fossiilisia polttoaineista käyttäviin autoihin. Peilistä katsoo propagandistiseen vaikuttamiseen täydellisesti mukautunut kansalainen.

* * *

Propagandaa on aina harrastettu, mutta koskaan sen vaikutus ei ole ollut yhtä globaali ja kaikki maailman ihmiset tavoittava kuin internetin aikana. Ennen internetin aikaa propagandistista viestintää suunnittelevan suurin haaste oli saada ihmiset vaikutukselle alttiiksi eli lukemaan, kuuntelemaan ja katsomaan propagandaa niin, ettei välitön hylkimisreaktio katkaise vaikuttamista heti alkuunsa. Internet ja ennen muuta ihmisen taskussa mukana kulkeva puhelin on ollut propagandisteille uskomaton onnenpotku: ihmiset pitävät vapaaehtoisesti mukanaan teknistä välinettä, jonka kautta voidaan tuottaa katkeamatonta propagandan sadetta ajasta, paikasta ja rahasta piittaamatta. Ihmiset eivät pelkästään ole mukautuivaisia, vaan he tekevät merkittävän osan propagandan levittämisestä ihan itse. On varmasti ollut hienoa päästä propagandistiksi juuri meidän aikanamme. 

Epäilijä voi kysyä, eikö internet toisaalta tarjoa myös vastapropagandalle täsmälleen yhtä suuria etuja, jolloin lopputuloksena kukaan ei voi hyötyä yksipuolisesti? Teoriassa näin voisi olla, mutta ei käytännössä, koska internetin tai somen tasa-arvoisuus on valhetta ja harhaa. Suurin osa internetin viestinnästä on yksityisomistuksessa olevien "alustojen" hallussa. Vaikka vasta Elon Muskin Twitterin osto on osoittanut miljoonille sen mielivallan, johon yksityinen omistaja voi riehaantua, on yleisesti tiedossa esimerkiksi Mark Zuckerbergin Facebookin harrastaneen jo pitkään omistajan mieltymyksistä kumpuavaa sensuuria, joka estää esimerkiksi tehokkaan Israelin apartheid-hallinnon kritiikin levittämisen. Myöskään valtiolliset viestintäkanavat eivät tietenkään tarjoa tasapuolista mahdollisuutta erilaisten näkemysten esittämiselle. Kun valtio on sitoutunut tiettyyn ulkopolitiikkaan, sen kriittiseen arviointiin ei tarjota minkäänlaista kaistanleveyttä. Mitäs valitatte, joka neljäs tai kuudes vuosi on vaalit.

Kun olen fiksuillekin ihmisille sanonut, että kaikki esimerkiksi Ukrainan sotaan liittyvä informaatio on jonkin osapuolen propagandaa, saa nopeasti "Putinin kätyri" -katseita. On vaikea myöntää, että meidät on kesytetty ja huijattu lukemaan valtamedian uutisia jotenkin neutraaleina tosiasioina, vaikka esimerkiksi Ukrainassa kuolleiden määrästä on olemassa vain hyvin karkeita, toisistaan jyrkästi eroavia arvioita ja Ukraina on järjestelmällisesti kieltäytynyt antamasta mitään sellaisia tietoja. Yhtä vaikeaa on myöntää, että kun samaiseen sotaan liittyviä asioita kommentomaan valitaan aina vain valtiojohdon myötäilemää viestiä tukevia "asiantuntijoita", kysymys ei ole sattumasta vaan propagandakoneiston normaalista toiminnasta, jonka olennainen osa on kritiikin hiljentäminen. Läntisen median täydellinen vaikeneminen NordStream 2:n räjäyttämisestä on sekin harkittua propagandaa, emme vaan osaa enää ihmetellä valikoitua tiedonvälitystä. Sekin on selkeä todiste toimivasta propagandasta. Sieltä peilistä katsoo edelleen onnistuneen propagandan uhri.