Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

tiistai 11. huhtikuuta 2023

Wanna-be-Harari

Harvoin olen lukenut tietokirjaa yhtä ärtyneenä kuin tätä. Kysymys ei ole vain ylenpalttisen runsaista huutomerkeistä, ilmaisun "eKr." käyttämisestä (sitä käyttävät nykyään enää vain hartaat uskovaiset, jollainen kirjoittaja ei taida kuitenkaan olla), termin "sairaalloinen" populistisesta ylikäytöstä, jatkuvasta ideologis-poliittisesta asenteellisuudesta tai edes mielipiteiden esittämistä kiistattomina tosiasioina. Ennen muuta kyse on ylimielisestä suhtautumisesta monimutkaisiin ilmiöihin. Siitä, että halutaan Yuval Noah Hararin tavoin selittää "kaikki" oman älyn ja tietämyksen valossa ottamatta huomioon sellaista mahdollisuutta, ettei kukaan pysty olemaan asiantunteva kaikessa ja sellaisen yritys johtaa helposti epäonnistuneeseen tulokseen. Aivotutkija ja psykologi Lauri Nummenmaa joka kustantajan mainoslauseen mukaan on "maamme johtavia aivotutkijoita" , on kirjoittanut kirjan Pahuus : Ihmisluonnon pimeä puoli (Tammi 2022). Kirja tavoittelee ostajiksi lukijoita, joita kiehtoo ajatus ihmisen "pimeästä" ja "valoisasta" puolesta ainakin silloin, kun moisia käsitteitä kääntelee aivotutkija. Hänenhän oletetaan asian tietävän, kun aivoja työkseen kuvantaa.

Kyllä kirja tätä populaaria dikotomiaa myös hyödyntää, mutta Nummenmaalla lienee ollut paljon kunnianhimoisempia tavoitteita kirjaa kootessaan. Näin voi päätellä jo ennen kirjan lukemista sen lukujen otsikoista: "Syntyneet tappajiksi Rikollinen mieli Murhaaja meissä kaikissa Seksiä vaikka väkisin Tappavat tunteet ja tunteettomat tappajat Perhe on pahin Syyttömät Kosto on suloista Pieniä suuria valheita Järjen naamio Sadistiset nautinnot Kuolema valkokankaalla Laki ja järjestys Luottamusverkosto Väkivaltailluusio Viisaasti kesytetyt Turvassa". Pahuus onkin enemmän yhteiskuntapoliittinen julistus kuin aivotutkijan varovainen pohdiskelu tämän tai tuon epämiellyttävän ilmiön syistä. Nummenmaalla ei ole estoja esiintyä perimmäisen totuuden ja tiedon haltijana. Vaikka kirja vilisee loppuviitteitä, niitä paljon enemmän on itsevarmoja, sen kummemmin perustelemattomia, mutta kiistanalaisia väittämiä.

Nummenmaan tapa nähdä ihmisen "pahuus" liittyy yleisempään vahvaan "edistysuskoon", jonka viitekehyksessä pahuuden määrä on vähentynyt suoraan verrannollisesti "markkinatalouden" etenemisen myötä. Nummenmaa ei suoraan julista mitään ideologista sanomaa, mutta tapa, jolla hän kuvailee asioita, kertoo vahvasta antivasemmistolaisuudesta. Itse asiassa jos ei kirjassa selkeästi kerrottaisi, että sen kirjoittaja on suomalainen tutkija, lukija olettaisi kirjoittajan olevan yhdysvaltalainen best seller -markkinoille tähtäävä popularisoija. Kirjoitustyyli on ajoittain niin kädestä pitäen ohjaavaa, että aikuinen lukija ärtyy ilmoittamaan, ettei ole mistään tietämätön pussinperäläinen. Nummenmaa käyttää karkeasti yleistäviä ja todellisuudessa heikosti perusteltavissa olevia iskusanoja sekä paljon että huolettomasti. Pahuus ei olekaan varsinainen aivotutkijan tietoteos, vaan pyrkimys kirjoittaa suomalaisittain jotain, mitä verrattaisiin Hararin tuotantoon. Minusta Pahuus on enemmän pamfletti kuin tietoteos.

* * *

En väitä, ettei Nummenmaan tekstissä ole myös pätevää asioiden erittelyä ja analyysiä. Lukijan on kuitenkin vaikea ellei mahdotonkin tietää, milloin äänessä on neutraali aivotutkija, milloin voimakkaasti asenteellinen psykologi ja pahuuden popularisoija. Sen seurauksena kirjoitin kymmenen A5-lappusta täyteen ärtyneitä kysymyksiä ja kommentteja lukuprosessin aikana. Jos kävisin kaikki kommenttini läpi, tarvitsisin 3-4 normaaliblogin verran tilaa. Sitä en halua tehdä, sen arvoinen Pahuus ei ole. Mutta nostan seuraavassa esiin joitakin Nummenmaan lausumia, joihin kustannustoimittajan jos Tammella sellaisia vielä on palkkalistoillaan olisi pitänyt puuttua, kun ei kirjoittaja itse ole nähnyt niissä mitään ongelmaa.

* "Vaikka Chávez on edelleen elossa, hänen hirmutekojensa tarkkoja motiiveja on mahdotonta selvittää" (s. 22) Hugo Chávez kuoli jo vuonna 2013 ja varsin laaja kansainvälinen konsensus Yhdysvaltain hallinnon ulkopuolella on siitä, että Chávezin ratkaisuilla oli muiden kuin rikkaimpien kansalaisten kannatus. "Hirmuteot" on poliittista liioittelua ja propagandaa.

* "luonnon julmuus" (s. 26) Luonnon kuvaaminen julmaksi on ihmiskeskeinen käsitys, jolle ei löydy todellista vastinetta luonnosta eikä uskoakseni myöskään tieteellisestä biologiasta.

* "valailla, lepakoilla ja jäniseläimillä ei ole anatomiansa puolesta mahdollisuutta surmata toisiaan" (s. 27) Mikä niiden anatomiassa tällaiseen viittaa, mutta ei ulotu muihin eläinlajeihin? Näin raju väite pitäisi jotenkin perustella. Jokainen, joka on nähnyt kaskelotin purukaluston, jättää ainakin valaat listalta pois. Toisaalta en itse keksi, miten esimerkiksi gnu-antiloopin anatomia olisi jänistä kummoisempi surmaväline.

* "maailmanennätystä synnytettyjen lasten määrässä pitää hallussaan rouva Feodor Vassileyv, joka synnytti yhteensä 69 lasta" (s. 39) Fjodor Vasiljev eli vuosina 1707-1782 ja hänen nimettömäksi jääneen vaimonsa synnyttämien lasten määrä on Wikipedian mukaan vain kuulopuhetta ("is said to have had"). Maailmanennätyksestä puhuminen on tällaisen asian kohdalla tyylillisestikin arveluttavaa.

* "Älykkyys on luotettavasti mitattava henkinen ominaisuus" (s. 49) Onkohan kukaan älyä ammatikseen tutkiva näin suorasukaista mieltä? Pitäisi ainakin puhua "mitattavissa olevasta" ominaisuudesta.

* "Syyt murhiin, itsetehtyihin abortteihin ja lapsensurmiin kumpuavat syvältä aivoistamme." (s. 57) Kuinka moni suomalainen rinnastaa abortin murhaan kristillisdemokraattisten fundamentalistien ulkopuolella? Moniko tutkija uskoo, että murhat "kumpuavat" pelkästään aivoista, eivät mitenkään ympäristötekijöistä?

* "Vallankäyttö tai väkivalta ei ole raiskaajien ensisijainen motiivi. Raiskaaminen perustuu aina seksuaaliseen motivaatioon." (s. 77-78) Nummenmaa kiistää motiivien moninaisuuden, koska on vakuuttunut siitä, että raiskaajan tavoitteena on aina "naisen hedelmöittäminen" (s. 82). Aika vahva väite, jonka todistaminen lienee mahdotonta, kuten kirjan tekstikin osoittaa.

"Terrorismi tarkoittaa jonkun muun ryhmittymän kuin valtion harjoittamaa väkivaltaa" (s. 114) Tämä on omavaltainen rajaus, joka vääristää merkittävästi "terrorismin" analyysiä pelkistäen sen yksilöiden tuottamaksi ongelmaksi. Modernin terrorismin luonne on usein pikemminkin valtiollista kuin yksilöstä kumpuavaa.

* "Kyky liittoutua ja ystävystyä muiden kuin sukulaistemme kanssa tekee ihmisistä ainutlaatuisia." (s. 141) Koko ajan lisääntyvä todistusaineisto kertoo siitä, että monet eläinlajit kykenevät jopa lajienväliseen liittoutumiseen ja ystävyyteen. Muut valaat ovat todistetusti pelastaneet ihmisten lisäksi myös muita eläinlajeja miekkavalaiden hyökkäyksiltä. Ihminen ei ole sosiaalisuudessaan ollenkaan ainutlaatuinen, jos edes mallikappale.

* "Yhdysvaltalaiset sotilaat puolustivat Kuwaitissa Lähi-idän vapautta ja vakautta." (s. 144) Näin uskotaan vain Yhdysvaltain hallinnon virallisessa propagandassa ja sen aivopesemissä piireissä, kaikki muut ymmärtävät, että sotilaat olivat Kuwaitissa turvaamassa öljylähteiden säilymistä Yhdysvaltain hallinnassa.

* "Yhdysvaltain tukemat vapaustaistelijat yrittivät kaataa Fidel Castron hirmuhallinnon ja ottaa Kuuban haltuunsa Sikojenlahden maihinnousussa." (s. 173) Jopa porvarillinen media myöntää nykyään, että kyseessä oli CIA:n kouluttaman palkkasoturijoukon väkivaltainen kaappausyritys eli Nummenmaa toistelee tässäkin vain kritiikittä Yhdysvaltain hallinnon virallista propagandaa.

* "Sadismitutkimus todistaa, että toimettomat kädet ovat paholaisen työkalu." (s. 217) Nummenmaa puhuu muuallakin "paholaisesta" ilman ironian etäisyyttä. Olisiko hänellä sittenkin jonkinlainen uskonnollinen taustakuvio, jota ei vaan kaupallisista syistä ole haluttu avata?

* "Hamasin toiminta perustuu Israelin siviilien tappamiseen." (s. 228) Nummenmaa toistelee Israelin ja Yhdysvaltain hallintojen virallista propagandaa, vaikka on fakta, että Hamas tavoittelee itsenäistä Palestiinaa ja surmatyöt ovat olleet tuon tavoittelun seurausta, eivät itse tavoite. Kansainvälisen oikeuden näkemyksen mukaan Israel miehittää laittomasti suuria osia Palestiinasta.

"Genomi varustaa ihmiset käsittämättömällä pahuudella" (s. 263) Voiko mitään monimutkaista ilmiötä kuvata populistisemmalla ja mutkat suoristavammalla tavalla? Tällaista kieltä käytetään yleensä vain uskonnollisen fanatismin piirissä.

* "Kilteiksi mielletyt vauvat eivät suinkaan ole pelkästään kilttejä, vaan samanaikaisesti he ovat oikeita pikku julmureita." (s. 264) Päästäisitkö tällaisia lauseita kirjoittavan psykologin hoitamaan omaa lastasi? Vauvan reaktioiden kuvaaminen termillä "julmuus" kuulostaa äärimmäisen epäammattimaiselta tai huolimattomalta kirjoittamiselta.

"sosialismin ikeen alla räpiköivä Itä-Saksa" (s. 276) Tätä ei ole kirjoittanut antikommunistinen pamfletisti vuonna 1985, vaan suomalainen aivotutkija vuonna 2022. Asenteellisuutta ei ole piilotettu edes rivien väliin. Nummenmaan parjaaman valtion nimi oli sitä paitsi Saksan demokraattinen tasavalta, piti siitä tai ei.

"ateistit ovat vainonneet uskovia" (s. 277) Nummenmaa ei kerro siitä, millä tavalla uskovat ovat vainonneet ateisteja ja uskonnottomia. Nummenmaa ei ole myöskään oivaltanut, ettei ateismi ole ideologia vaan uskomuksen puutetta.

* * *

Edellinen litania on vain tiivistelmä asioista, jotka minua Nummenmaan kirjassa tökkivät. Vaikka Pahuus analysoi myös "pahuuden" käsitettä ja ilmenemismuotoja, otsikko ei selvästikään vastaa kirjan sisältöä. Kirja tähtää laajempaan maailmankatsomukselliseen julistukseen, jonka olisi voinut myös reilusti myöntää vaikka kirjan alaotsikkoa mietittäessä. Itse suhtaudun hyvin nihkeästi puheeseen inhimillisestä "pahasta" ja "hyvästä" siitä yksinkertaisesta syystä, ettei niissä selvästikään ole kysymys vastakohdista, vaan pitkän ja monitasoisen jatkumon eri kohdista. Nummenmaa tulee asian monta kertaa myöntäneeksi kuvatessaan sitä, miten monet "pahat" piirteet ovat evoluutiossa kehittyneitä ominaisuuksia, jotka hyödyttävät yksilöä tai laajempaa ihmisryhmää taistelussa selviämisestä ja elintilasta. Jos Nummenmaa sanoisi asian suoraan, monet kirjan väittämät asettuisivat ymmärrettävämpään valoon. Mutta halu kehua "hyviksiä" ja haukkua "pahiksia" on ottanut yliotteen ja tuottanut poliittisen pamfletin ja psykologisen tietoteoksen sekasikiön.

Lukija jää myös pohtimaan, miksi Nummenmaa käyttää niin häkellyttävän vähän asiantuntemustaan aivotutkijana ja korvaa sen yleisluontoisella ja omahyväisellä besserwisserismillä. Onko niin, ettei aivojen kuvantamisen ja mallintamisen tutkimus ole edistänyt ymmärrystämme "pahuuden" problematiikan avaamisessa merkittävästi? Vai eikö se antaisi riittävästi tukea näkemyksille, jotka Lauri Nummenmaa on jo omaksunut? Jonkinlainen anomalia tässä kuitenkin on, ellei kyseessä sitten ole lukijan katteettomissa oletuksissa, että aivojen kuvantamisen professori kirjoittaa ihmisen "pahuudesta" lähinnä aivojen kuvantamisen tarjoaman todistusaineiston pohjalta. Niin ei nyt ainakaan näytä tapahtuneen.

On täysin sallittua kirjoittaa populistisesti, asenteellisesti ja omia näkemyksiä painottaen. Itse ahkerana tietokirjojen lukijana arvostaisin kuitenkin sitä, että kirjoja julkaistaisiin omat tavoitteet avoimesti myöntäen, ei sammutetuin lyhdyin. Kaupallinen kustantaja on tietysti vapaa valitsemaan oman linjansa, mutta henkilökohtaisesti en arvosta tällaista lukijan huijaamisen tapaa. Pahuus on osittain tietokirja, mutta ei pelkästään sellainen. Pahuus houkuttelee lukijoita populistisin keinoin, koska sen tavoitteena ei selvästikään ole pelkästään tietämyksen lisääminen vaan myös ihmisen historian ja tulevaisuuden esittäminen tietyssä valossa. En tuota "valoa" tohdi tarkemmin määritellä, mutta sellaiselle lukijalle, joka on kahlannut ahkerasti läpi yhdysvaltalaisia populaaritiedekirjoja, tulee kyllä tuttuuden tunne. Aivan Hararin itsevarman harppailun tasolle Nummenmaa ei ole yltänyt, mutta arvelen, että jonnekin sinne päin on tarkoitus kuitenkin ollut päästä. Myös kustantajalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.