Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Herravihasta ja vallankumouksesta

Tämänaamuisessa Metrossa toimittaja Laura Halminen kiukuttelee "herravihaajille" tekstillä, josta oli äkkiseltään vaikea tietää, oliko se tosissaan vai rankalla sarkasmilla kirjoitettu. Mutta kyllä Halminen valitettavasti ihan vakavissaan taitaa olla.

Kolumnistia kiukuttaa, kun "herravihaiset" vain riekkuvat milloin missäkin asussa, mutta eivät saa mitään aikaan. Halminenkin on seuraillut tapahtumia jo kaksi vuosikymmentä, mutta "kunnon muutosta" tämä kaikenvastustajien joukko ei ole saanut aikaan. Hän on pettynyt, koska "Ehkä Suomi tarvitsee vallankumouksen yhtä lailla kuin 1990-luvullakin".

Selityksenä Halmisen kolumnin missaneille voi todeta, että hän kertoo itsekin seisseensä mellakkapoliisin rivistöä vastassa ja huutaneensa, että Suomi tarvitsee vallankumouksen. Tämä järisyttävä hetki lienee ollut sitä 1990-lukua. Kolumnisti nimittäin tervehtyi pikaisesti luettuaan Stalinin ja Castron "elämäkerrat" (oletettavasti Radzinskin ja Raffyn kohdettaan vihaavat opukset) ja muutaman "sotateoksen".

Halmisen herravihaajiin kuuluvat niin monet, että on liki pakko olettaa kolumnistin siirtyneen mellakkapoliisin ja poliittisen historian pikakurssin jälkeen suoraan Kansallisen Kokoomuksen riveihin (myös Vihreiden oikea laita voisi olla sopiva koti). Sellaista tietenkin sattuu ja sattuu varmaan myöhemminkin.

Silti sitä jää ihmettelemään, voiko toimittajaksi päästä näin vähällä yhteiskunnallisella ymmärryksellä ja suomalaisen poliittisen historian tuntemuksella? Halminen ei nimittäin ole ollenkaan ymmärtänyt, mitä hänen taajaan käyttämänsä termi "herraviha" on meillä tarkoittanut ja mistä se kumpuaa.

Nuori kolumnisti arvelee löytäneensä inhoamistaan aikaansaamattomista rettelöitsijöistä edes yhden yhteisen nimittäjän, mutta aika huonosti tuo herraviha sellaiseksi sopii. Otetaan selkeyden vuoksi listaus kaikista niistä, jotko ovat Halmisen hermoa niin ärsyttäneet, että ovat saaneet maininnan kolumnissa (ei, kiakkovieraita siellä ei jostain syystä mainita):

* anarkistinainen (se Stubbia porvarikapitalistiksi haukkunut)
* Nyt saa riiittää -mielenosoittajat (kaikki)
* Anonymous-naamarit
* itsenäisyyspuolue
* foliohatut
* vasemmistonuoret
* oikeistopopulistien äärilaita
* Suur-Venäjä -aatteet ihailijat
* kannabiksen laillistajat
* korpikommunismin kuolemaan pettyneet kansallisvaltion puolustajat
* tanssiva city-vasemmisto


Millä metodilla näiden ryhmien edustajien yhteinen agenda saadaan kasaan, on minulle arvoitus. Halminen kuitenkin moittii "herravihaisia" siitä, että niillä on pakka levällään ja rahkeita ei riitä edes päätöksentekoon osallistumiseen saati tuon koneiston jyräämiseen. Ehkä on siis jokin tarkemmin määrittelemätön ja ehdottomasti salainen "vallankumous", jota Halminenkin salaa toivoo tapahtuvaksi, mutta on niin pahuksen turhautunut, kun omat eivät ole siitä kiinnostuneita ja nämä "herravihaajat" ovat niin rahkeettomia.

Herravihaa Suomessa on kovin vähän jäljellä, mutta talouden ja politiikan eliitin näkökulmasta se vähäkin on selvä kauneusvirhe. Suomessahan on tehty vain onnistuneita ellei suorastaan fantastisia talouspoliittisia päätöksiä, joten närisijät ovat määritelmän mukaan väärässä - tai "herravihaisia", ihan miten vain. Kun politiikan teko on pelkistetty eliitin vaihtoehdottomaksi ainoan oikean tien kulkemiseksi, niitä kansalaisia, joiden näkemyksiin tämä ei sovi, alkaa löytyä yllättävän paljon.

Siitä on kolumnistin kanssa oltava samaa mieltä, että koti- ja ulkomaisen eliitin vastaiset toimet ovat olleet aika hentoisia. Eivät kuitenkaan aivan mitättömiä, jos niistä sentään joku hermostuu. Mutta se varmaan kannattaa miettiä pidemmän kaavan pohjalta, millaista yhteiskuntaa oikein haluaa. Mitään tekemättä on tarjolla ehtaa 2000-lukulaista finanssikeinottelijoiden vedättämää mättökapitalismia, jossa voitot ovat yksityisiä, riskit yhteisiä.

Jos taas on sitä mieltä, ettei tällainen kapitalismi ole meille kaikille hyväksi, jotain muuta on yritettävä. Laura Halmisen mielestä "herravihaajat" eivät osaa. Siksi on pakko kysyä, osaisiko Laura Halminen paremmin ja mitä hän ehdottaisi tehtäväksi?

__________________________

(Kolumnin yhteydessä julkaistun sähköpostiosoitteen perusteella Laura Halminen on Helsingin Sanomat -nimisen sanomalehden palveluksessa. Helsingin Sanomat osa osa Sanoma-konsernia, joka on Pohjoismaiden toiseksi suurin viestintäyhtymä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.