Ukraina, Venäjä, EUSA, Nato ja Suomi

Vladimir Putin sai järjestää olympialaisensa Sotšissa 7.-23.2.2014, mutta heti kisojen päätyttyä Ukrainan aikapommi muutti maailmanpolitiikan tilanteen, mahdollisesti hyvinkin pitkäksi aikaa. Marraskuussa 2013 Kiovassa alkaneet protestit yltyivät sopivasti siihen mittaan, että Venäjän tukema oligarkki lähti lipettiin ja maassa suoritettiin sisäinen vallankaappaus, jonka seurauksena valtaan nousi EU-myönteinen juntta. Tämän vallankaappauksen eräänä seurauksena Venäjä otti takaisin Nikita  Hruštšovin päähänpiston seurauksena Ukrainaan liitetyn Krimin niemimaan. Siitä lähtien propagandasota onkin riehunut kovemmin kuin todelliset väkivaltaisuudet, joita niitäkin on riittänyt.

Totuus tapahtumien kulusta ja mukana häärineistä puuhamiehistä luetaan joskus 20-30 vuoden kuluttua, jos silloinkaan. Mediat ovat sakeanaan väitteitä ja vastaväitteitä, joiden totuudellisuutta on mahdoton kenenkään ulkopuolisen tietää. Silti asenteet ovat olleet alusta lähtien hyvin jyrkkiä ja rajalinjat kireitä. Niin jyrkkiä, etteivät selity ainakaan Ukrainalla itsellään.

* * *

Eräs käynnissä olevan propagandasodan yllättävimpiä ilmiöitä on ollut se erittäin nopeasti rakennettu Venäjän vastaisuus, russofobia, josta ei ollut olympialaisten aikaan tietoakaan, vaikka niille vessoille naureskeltiinkin. Muutamassa viikossa Putinin Venäjästä tehtiin "lännen" vihollinen nro 1, kansojen orjuuttaja tai ties mitä. Ei siitä kuitenkaan ole pitkä aika, kun Putin oli monien "lännen" johtajien hyvä ystävä, ei vain Berlusconin.

Krimin niemimaa ei tilannetta voi mitenkään selittää, vaikka sitä koko ajan tyrkytetäänkin paremman puutteessa todisteeksi Venäjän sotaisista aikeista. Vaikka sieltä löytyisi öljyä merenpohjasta, alue on maailmanpoliittisesti aina ollut Venäjän reviiriä, eikä Yhdysvallat ole tehnyt asiasta isoa numeroa ennenkään.

Ukrainasta itsestäänkään tuskin on pohjimmiltaan kysymys. Maa on iso ja väkeä on paljon, mutta niin on ongelmiakin. On vaikea pitää uskottavana ajatusta, että EU olisi ollut valmis ottamaan aseellisen selkkauksen riskin vain saadakseen Ukrainen solmimaan kanssaan sopimuksen, joka päästää eurooppalaiset suuryritykset maahan ja tarjoaa läntiseen Eurooppaan miljoonittain alhaiseen tulotasoon tottuneita ukrainalaisia. Varovaisten arvioiden mukaan EU:n täytyisi pumpata Ukrainaan satoja miljardeja euroja ennen kuin voidaan kohtuudella ruveta odottamaan jotain tuottojakin. Ei, Ukraina ei näytä erityisen hyvältä sijoituskohteelta.

* * *

Asiat näyttävät kuitenkin ihan toiselta, kun niitä tarkastelee Yhdysvaltain hallinnon, sotateollisuuden ja muiden suuryritysten näkökulmasta. Näille kelpaa jossain muualla maailmassa käyty rajoitettu sota milloin vain. Aina kun soditaan, teollisuus saa tilauksia ja kaaoksen keskellä uusia omistuksia ovat usein yllättävän halpaa hankkia.

Yhdysvaltain pidemmän aikavälin tavoite kiistattomasta maailmanherruudesta ovat epäilemättä myös mukana. Kun Kiinaa on pakko sietää (koska kiinalaiset sijoittajat omistavat pelottavan suuren osan yhdysvaltalaisista osakkeista), huomio kiinnittyy muihin potentiaalisiin kilpailijoihin. EU pysyy varsin hyvin ruodussa, kun on ne "yhteiset arvot" ja Nato. Mutta Venäjän painaminen polvilleen on aina tavoite, jota voi yrittää, sillä kylmän sodan lämmittäminen on Yhdysvalloissa helppoa.

Näyttääkin vahvasti siltä, että Yhdysvalloissa on päätetty poistaa maailmanpolitiikan näyttämöltä yksi iso toimija eli Venäjä. Tavoitteeseen pyritään montaa eri tietä, joista Ukraina on ollut keskeinen niin propagandan kuin käytännön toimienkin osalta. Mutta miksi juuri Ukraina? Karttaa katsomalla ymmärtää, miksi Yhdsyvallat haluaa Nato-renkaaseensa mukaan juuri Ukrainan, joka työntyy syvälle Venäjän ydinalueiden lähelle. Luultavasti strategisesta suunnittelusta vastaavat kenraalit ovat Pentagonissa ovat olleet asiassa aktiivisia, elleivät suorastaan hyperaktiivisia.

Avointa sotaa suurvaltojen välillä ei halua kukaan. Mutta ei sellaista tarvitakaan, jos "länsimaat" saadaan yhteiseen rintamaan taloudellisiin painostustoimiin ja samalla pidetään huolta siitä, että raskaan sarjan propaganda vyöryy aamusta iltaan kautta maailman. Venäjän solmima kaasusopimus Kiinan kanssa tuli Yhdysvalloille ikävänä takaiskuna, mutta eipä siitä tänä päivänä tarvitse välittää.

* * *

Ukrainalaisilla itsellään on vain huonoja vaihtoehtoja. EUSA valitsi maan uudeksi presidentiksi vanhan oligarkin, joka on sitoutunut noudattamaan hänelle annettuja ohjeita. Siinä ei nyrkkeilymenestys auttanut, kun iso raha puhui. Maassa on käynnissä katkera sisällissota (kaikki sisällissodat ovat katkeria), jota pitävät yllä sekä Venäjä että Yhdysvallat, vaikkakin eri syistä. Venäjä tarvitsisi rauhaisan Ukrainan, mutta ei EUSA:n talutusnuorassa kävelevää kiukuttelevaa naapuria. Yhdysvalloille on yksi lysti, mitä Ukrainassa tapahtuu, kunhan maa saadaan liitettyä Naton täysjäseneksi. Mitä pidempään aseellinen selkkaus jatkuu, sen parempi aseteollisuudelle ja toisaalta Yhdysvaltain pyrkimykselle todistaa Venäjä syylliseksi suunnilleen kaikkeen.

Ukrainalaisilta itseltään ei ole kysytty eikä tulla kysymään mitään. Kun etukäteen tiedetään, että maa on jakautunut ainakin kahtia, ei kansalaisilla tule olemaan mahdollisuutta valita tulevaisuuttaan vapailla vaaleilla. Varmaan eduskuntavaalitkin joskus järjestetään, mutta luultavasti samalla lailla lopputulos kontrolloiden kuin presidentinvaaleissakin. EU on sitonut arvovaltansa siihen, että Ukraina tekee kuten länsi käskee. Ei siinä voi päästää kansalaisia äänestämään toista näkemystä valtaan.

* * *

Suomessa Ukrainan tapahtumien saldona on ollut ennen muuta jotenkin aisoissa pysyneen russofobian suunnaton räjähdys. Kun ulkopolitiikan kurssia on käännetty vähintään 180 astetta, jokainen vuoden 1944 rajoihin tyytymätön on päässyt ilmaisemaan tuntemuksensa vapaasti ja ns. valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Mitään väliä ei ole sillä, että Putin edustaa aatteellisesti lähinnä oikeistolaista ryöstökapitalismia. Ryssäviha on taas sallittua ja osa kansalaisista ottaa tilanteesta kaiken irti.

Varsinainen tavoite on luonnollisesti Suomen liittäminen Naton täysjäseneksi "Ukrainan kriisin" varjolla. Propaganda "epäluotettavasta" ja "laajentumishaluisesta" Venäjästä lyö meteliä viikosta toiseen täysin tosiasioista piittaamatta. Kun vielä Sauli Niinistö on saanut toisen kautensa varmistettua, alkaa silläkin rintamalla tapahtua.