Äly, tekoäly, älyttömyys

Äly on kiehtonut minua koko elämäni ajan sekä ilmiönä että ominaisuutena. Olisin halunnut olla tosi älykäs jo pikkupoikana, kun hurmaannuin Sherlock Holmesin terävyydestä ja ongelmanratkaisukyvystä. Valitettavasti älykkyyttä on ihmisellä vain sen verran kuin sitä geneettisen korttipelin myötä on sattunut saamaan. Älyään voi sparrata eli oppia osuuttaan käyttämään, mutta varsinainen lisääminen ei taida onnistua.

Unelmaa silti tavoitellaan. Ns. tekoälytutkimus tavoittelee - ainakin virallisesti, meille tavallisille ihmisille julkisilta osiltaan - keinotekoista älyä, joka voisi auttaa ihmistä tilanteissa, joissa oma äly ei riitä. Skeptikko tietenkin arvelee, että tutkimuksella tavoitellaan myös sellaista ylivertaista välinettä, jota voisi käyttää vallan saavuttamiseksi tai säilyttämiseksi. Onneksi tai ei, tulokset eivät ole olleet aivan sitä, mitä innokkaimmat ovat lupailleet tai toivoneet.

Osa tekoälytutkimuksen tulosten vaatimattomuudesta - mitenkään väheksymättä shakkitietokoneiden saavutuksia - voi johtua siitä yksinkertaisesta syystä, että inhimillisen älyn terävimmätkään edustajat eivät ole riittävän älykkäitä rakentamaan teoriassa ja käytännössä itseään älykkäämpiä ohjelmia tai laitteita. Olemme tunkeutuneet syvälle kosmokseen ja kvanttien maailmaan, mutta emme osaa edelleenkään luoda keinotekoista elämää. Älyllisestä elämästä puhumattakaan.

* * *

Älyä paitsi ihaillaan ja himoitaan, myös pelätään ja inhotaan. Useimmat testeissä korkeita älykkyysosamäärälukuja saaneet eivät tiedolla leveile, ihan kokemuksen opastamana. Ihminen, jonka oma luku on keskimääräinen tai sen alle, ei halua kuulla asiasta yhtään mitään. Ja kaikkihan me tiedämme, miten siinä käy, kun tietokoneelle annetaan liikaa älyä. Ainakin avaruudessa siitä seuraa vain ongelmia.

Älykkyyden merkityksestä ihmiselle voidaankin olla montaa mieltä. Älykkyys ei selvästikään takaa ihmiselle onnea elämässä, vaikka voi sinänsä avata ovet vaurauteen, menestykseen ja valtaan. Toisaalta tiedämme, että näihin kaikkiin pääsee käsiksi myös silkalla röyhkeydellä ja sitkeydellä, sanoivat Mensan mittarit mitä hyvänsä. Eivät kaikki ravintoketjun yläpäässä olevat ole älykköjä.

Silti lienee kiistatonta, että ihminen biologisena lajina on hyötynyt siitä, että joillakin yksilöillä on älykkyydeksi kutsuttuja ominaisuuksia keskimääräistä enemmän. Älyn avulla on kautta historian ratkaistu sekä käytännöllisiä että teoreettisia ongelmia niin, että seuraukset ovat muuttaneet ihmisen olemassaolon ehtoja, usein paremmiksikin. Sattumallakin on voinut olla paljon merkitystä, mutta useimmat niin kutsutun hyvinvoinnin osatekijöistä ovat inhimillisen älyn tuotteita ja ilman älyä olisimme niitä vailla.

* * *

Äly voi olla sosiaalista valuuttaa, mutta myös älyttömyys (tai ääliömäisyys) näyttelee pysyvästi keskeistä roolia ihmiskunnan elämässä. Merkittävä osa taloudellista aktiivisuutta on mahdollista vain, jos riittää ostajia, joiden älykkyys ei riitä huijauksen ymmärtämiseen. Massamittainen uskontojen ja muiden aatteiden varaan rakennetut valtajärjestelmät ovat mahdollisia vain, jos miljoonat ihmiset eivät käytä älyään itsenäiseen ajatteluun. Arjessa tuntuu usein siltä, että inhimillisen typeryyden määrä on vakio.

Ainakaan toistaiseksi älyllä ei voi varsinaisesti käydä kauppaa, vaikka monessa ammatissa se käykin suosituksesta. Toki ihmisiä houkutellaan fiksuuntumaan rahallista korvausta vastaan, mutta siinä helposti sekoitetaan keskenään geneettinen äly ja sen käyttämisen parempi hallitseminen. Itse en usko älykkyyden keinotekoiseen lisäämiseen, vaikka myönnän toivovani, että tekoälytutkimus saavuttaisi jotain suurempaakin kuin peliälykkäitä tietokoneohjelmia.

Hyvä elämä ei rakennu pelkän älyn varaan. Mutta jos ihminen jättää saamansa älyn käyttämättä tai vajaakäyttöön, ei siitä ainakaan itse hyödy. Tuskin ympäristökään. Jos ääliömäisyyden määrä on vakio, ehkä sitä yhteistä älyn määrää tai ainakin laatua voisi yrittää vastapainoksi lisätä. Älynsä saa aiempaa paremmin käyttöön heräämällä uteliaaksi, tutustumalla asioihin monipuolisesti, tutkimalla ennakkoluulottomasti vieraitakin asioita ja keskustelemalla itseään älykkäämpien kanssa aina kun tilaisuus tarjoutuu.

PS. Tein joku vuosi sitten Mensan pikatestin netissä. Minusta loppupään tehtävät olivat todella vaikeita ja valtaosan jouduin ajan loppuessa vain arvaamaan. Sain muistaakseni noin 120 pinnaa. Olin ehkä vähän pettynyt, vaikka tiesin etukäteen, ettei Rubikin kuutiota turhaan pyöritelleenä voi kovin kummoisia odottaa. No, tiedänpähän toisaalta, että niitä itseäni älykkäämpiä on potentiaalisiksi keskustelukumppaneiksi yllin kyllin.