Vain rakentamispäätös on lopullinen

Suomessa on eurooppalaisittain paljon ihmisenturmelematonta luontoa jäljellä, mutta kyllä asioiden tilan muuttamiseksi myös työskennellään väsymättä. Vuotoksen allas lienee valtakunnallisesti tunnetuin ympäristöntuhohanke, jota ei oikeuden päätöksilläkään ole saatu hengiltä. Ei ole saatu, koska taustalla on maakunnallinen keskustajohtoinen valtaklikki, joka ei tunne sellaista käsitettä kuin taipuminen muiden tahtoon.

Mutta eivät Vuotoksen allasta tuhkasta uudelleen ja uudelleen herättelevät paikalliset suuruudet ole suinkaan ainoita lyhytnäköisen ympäristötuhon edustajia. Kyllä niitä riittää Suomen jokaiseen niemeen ja notkoon liehuttamaan lippua, johon on kirjattu Kainuussa aikoinaan oppimani viisaus: "Vain rakentamispäätös on lopullinen".

Kainuussa runnottiin 1980-luvlla vuosikausia Oulujärven ylitystietä, joka olisi lyhentänyt ajoaikaa Kajaanista Ouluun joillakin kymmenillä minuuteilla. Runnottiin, koska tie olisi rakennettu eristämällä vähäsaarisen Oulunjärven Paltamon puoleinen osa päällystämällä Toukansaari asfaltilla. Ylitystietä ei ole vieläkään rakennettu, mutta saaren keskiosat on parturoitu valmiiksi puista vapaaksi. Sama kohtalo näyttää olevan kokoluokkaa suuremmalla Ärjänsaarella, jonka harvinaista suurjärven luontoa metsäjätti UPM "hoitaa" parturoimalla sisäosia.

* * *

Se on selvää, ettei maakuntaliitoilla tai UPM:n kaltaisilla kapitalistisilla toimijoilla ole halua kantaa vastuuta elinympäristömme tulevaisuudesta, se ei niitä kiinnosta. Siksi nämä tuhoajat on pakko yrittää saada kuriin pakkokeinoilla, millä vain. Vapaaehtoisuus johtaa aina luonnon tuhoon, koska vaikka yksilö siellä tai oikeuslaitos täällä saattaa asettua kannattamaan näkemystä, että kohdetta ei saa tuhota sen korvaamattomien luonnonarvojen takia, tällaisilla näkemyksillä ei ole painoa, kun joku näkee taloudellisen voitontavoittelun mahdollisuuden.

Helsingin kaltaisessa eurooppalaisessa pikkukaupungissa ristiriita juhlapuheiden ja todellisuuden välillä syntyy helposti, kun lyhytnäköisesti vaalikaudesta toiseen elävät päättäjät haistelevat tämän tai tuon kohteen tuhoamisen hyötyjä ja haittoja itselleen. Samat päättäjät, joiden enemmistö päätti jättää Kivinokan alueen rakentamatta, on täysin epäloogisesti sitä mieltä, että luonnon- ja kulttuuriarvoiltaan paljon Kivinokkaa merkittävämmät Vartiosaari ja Ramsinniemi voidaan mainiosti uhrata asuntorakentamiselle.

Kyynisimmän teorian mukaan Vartiosaaren kohtalon ratkaisi se, ettei siellä asu päättäjien omiin viiteryhmiin kuuluvia edunmenettäjiä. Yksikin sopiva "suhde" olisi viestittänyt suunnitteluvirastolle käskyn laittaa saaren paperit pois asialistalta. Jos Vartiosaareen rakennetaan suunnitellut valtavat rakennusmassat, sen arvo luonto- ja kulttuurihistoriallisena kohteena romahtaa kerralla. Kerran täyteen rakennettua ja autoyhteydelle alistettua saarta ei enää takaisin saada. Sitten on myöhäistä tulla toiselle kannalle.

* * *

Kyyniset nimimerkkikirjoittelijat pilkkaavat suojelutarpeita väittämällä, että tällaisia nyt Suomi on täynnä. Silti kukaan heistä ei kerro, missä ne muut Vartiosaaret sijaitsevat, missä sijaitsee se Ärjänsaaren korvaava saari tai minne jää se Vuotoksen altaan hukuttama luonto. Eivät kerro, koska heidän herjansa perustuu ymmärtämättömyyteen, tietämättömyyteen ja piittaamattomuuteen. Näiden kolmen pahan voimalla useimmat tuhopäätökset tehdäänkin - ja aina joku hyötyy myös taloudellisesti.

Kirottu maanomistusoikeus aiheuttaa sen, että UPM voi tuhota meille kaikille oikeasti kuuluvan Ärjänsaaren täysin laillisesti. Ely-keskuksen lupa riittää. Kunnan kaavoitusmonopoli ja päättäjien näkymätön verkosto rakennuttajien kanssa aiheuttaa sen, että Vartiosaaren kaltainen täysin ainutlaatuinen kohde voidaan muuttaa muutaman kymmenen päättäjän tahdolla grynderin puuhamaaksi. Tietenkin täysin laillisesti, suorastaan demokraattisesti.

Luonnolla ja luonnonarvoilla ei ole koskaan ollut äänioikeutta. Siksi niiden puolesta on toimittava niiden, jotka vielä ymmärtävät, ettei ihminen pärjää ilman yhteyttä luontoon. Vaikka vain rakentaminen on lopullinen ratkaisu, tuota ratkaisu voidaan kovalla työllä lykätä kauas tulevaisuuteen. Niin kaukaiseen, ettei siitä enää synny taloudellista arvoa. Se riittää.

Kuvassa vasemmalla vielä hakkaamaton Ärjänsaari, keskellä näkymä Toukansaaresta "maisemahakkuiden" jälkeen ja oikealla Vartiosaari nykyisessä tilassaan ihmisen ja luonnon vuosisataisen rinnakkainelon tuloksena.