Viina

Heti aluksi varoitus. Seuraava teksti ei perustu omakohtaiseen kokemukseen, sillä olen yhtä opiskeluaikaista lääketieteellistä koetta lukuun ottamatta elänyt kohta seitsemän vuosikymmentä ilman alkoholia (syön sitä kyllä jouluisin hedelmäkakun kostukkeena). Olen siis tilastollinen harvinaisuus, mutta otan itselleni oikeuden kirjoittaa viinasta tästä huolimatta. Niin isosta asiasta on kysymys.

Minut sai kirjoittamaan Riku Rantalan kolumni, tai ehkä enemmänkin siihen kirjoitetut lukijoiden kommentit, jotka sinkoilevat laidasta laitaan, kuten viinan kohdalla tuppaa aina olemaan. Rantala pilkkaa hallitusta, joka suunnittelee vähäisiä helpotuksia maailmaa nähneen silmin hyvin kireään alkoholilainsäädäntöön. Osa lukijoista komppaa täysillä, osa haluaa nähdä Rantalan snobina, jota eivät kiinnosta alkoholin haitat, kunhan itse saa tehdä mitä haluaa.

Tällainenhan viinan maailma on. Sitä rakastetaan ja sitä vihataan, välinpitämättömänä on vaikea pysytellä. Suomessa viina on niin Iso Juttu, ettei sen kaltaista taida toista olla. Rantala vihjaisee, että ei olisi ilman ikiaikaista byrokraattis-holhoavaa asennetta. Viinan kiroista kärsivät eivät tätä usko, vaan toivovat lisää kieltoja ja rajoituksia. Meidän kaikkien ongelmana on, ettei kellään ole kokemusta sallivan viinakulttuurin Suomesta.

* * *

Viinaan liittyy kolme isoa ulottuvuutta: nautinto, haitat ja kansantalous. Viinaa juodaan lähinnä siksi, että se tuottaa prosessin alkuvaiheessa mielihyvää, jonka houkutus yleisesti ottaen on suurempi kuin prosessin loppupäässä koittavan krapulan tuottama mielipaha. Ihmisen nautinnonhalulle tuskin voidaan mitään tehdä - ja voidaan tietysti myös kysyä, miksi pitäisikään tehdä -, joten järkevä ihminen hyväksyy viinanhimon ohittamattomana tosiasiana. Keskustelu siitä, milloin ei-patologinen nautinnonhalu muuttuu patologiseksi alkoholismiksi on puheenaihe sinänsä, mutta ei nyt.

Viinan aiheuttamat haitat tunnetaan erittäin hyvin ja niitä voi kuvailla sekä moninaisiksi että määrältään jättimäisiksi. Viina on suomalaisessa kulttuurissa merkittävä kansanterveyden, yleisen viihtyvyyden, liikenneturvallisuuden, lapsille hyvän perhe-elämän ja satojen muiden tärkeiden asioiden uhka, joskus suurin sellainen. Viinan saldo on kaunistellenkin laskettuna hirvittävästi miinuksella, usein vieläpä niin, että viinasta nauttiva ei välttämättä itse kärsi niistä isoista haitoista (krapulakin loppuu aina joskus), vaan laskun maksaa "joku muu".

Suomessa viina on aina ollut myös osa kansantaloutta. Valtiovallan tavoitteet ovat siksi syvästi ristiriitaisia. Viinan haittoja halutaan minimoida myös niistä aiheutuvien suunnattomien turhien kustannusten takia. Samaan aikaan viina on ehkä helpoin tapa kerätä kansalaisilta verotuloja, sillä etanolin tuottamaa euforiaa tavoitteleva ei halua ajatella nautinnon hintaa. Jos viinaa ei verotettaisi, se olisi halvempaa ja haittojen kustannukset täytyisi kerätä jollain muulla tavalla. Jopa viinan suurkuluttajat tuntuvat hyväksyvän nykyisen skitsofrenian mielellään.

* * *

Riku Rantalan toivomaa vapaata alkoholilainsäädöntöä on perin hankala kokeilla edes virtuaalisesti. Kukaan ei oikeasti tiedä, mitä siitä seuraisi. Vertailu muihin maihin ei kelpaa, sillä Suomi on Suomi ja naapurit ovat naapureita. Viinan historia ei ole identtinen edes Pohjolassa, Baltiasta ja Venäjästä nyt puhumattakaan. Siksi vastakkain ovat pysyvänoloisesti varovaiset ja uhkarohkeat. Suomessa valta on perinteisesti ollut varovaisilla, mutta rikurantaloilla saattaa olla aika puolellaan. Nuoremmat ovat yleensä viinan suhteen vapaamielisempiä kuin kaiken nähneet ja kokeneet vanhempansa. Nuorethan eivät usko edes kuolevansa joskus.

Ulkopuolisen näkökulmasta toivoisi ehkä eniten rehellisyyttä ja johdonmukaisuutta. Nythän meillä suhtaudutaan haitallisiin nautintoaineisiin sen mukaan, mitä eliitti itse suosii. Alkoholi ja nikotiini eivät suunnattomista haitoistaan huolimatta ole kiellettyjä, koska ne ovat päättäjien omia huumeita, toisin kuin kannabis tai hallusinogeeniset sienet. Aika muuttanee asetelmaa, mutta rehellisyyttä sekään tuskin huumepolitiikkaan tuo. Päättäjät tarvitsevat aina jonkin aineen, joka on vielä pahempaa kuin heidän omansa. Moralismi on vanhoillisuuden välttämätön rakenneyksikkö.

Sanonta "viina on viisasten juoma" ymmärretään mielellään väärin. Sanonnan keksijähän on luultavimmin tarkoittanut, ettei pöljän pitäisi koskea viinaan, jonka kanssa ei kuitenkaan osaa olla. Osa viinan käyttäjistä taas tuntuu ajattelevan, että on typerää olla nauttimatta. Ulkopuolinen ajattelee helposti, että molemmat ovat väärässä, viina - tai mikä tahansa muu nautinnon kemiallinen lähde - on aina ihmistä vahvempi. Silti olen taipuvainen ajattelemaan, ettei kireän ja holhoavan alkoholipolitiikan hyödyistä ole erityistä näyttöä, joten ehkä pitäisi kokeilla muuta. Jospa se suomalaisen takaraivossa takova viinanhimo hiukan helpottaisi, jos tietäisi, että lähikaupasta saa tarvittaessa lisää. Juopottelua ei ole koskaan kielloilla kuriin saatu.