Lotat ja rahat

Kun Suomi kärsi sodassa Neuvostoliitolle tappion vuonna 1944, vuodesta 1918 vallinnut ns. "valkoinen valta" eli oikeistolaisesti ajattelevien hegemonia päättyi, pakon edessä. Sodan voittaja ei miehittänyt Suomea, mutta teki moninaisin määräyksin selväksi, että toiseksi tullut tottelee. Monen muun toimen ohessa voittajien valvontakomissio määräsi lakkautettavaksi joukon järjestöjä, joiden katsoi syyllistyneen joko kansallissosialistisen Saksan myötäilyyn tai suomalaisten vasemmistolaisten kaltoinkohteluun - tai molempiin. Myös armeijan ulkopuolinen sotatoimien tukeminen katsottiin raskauttavaksi toimeksi.

Olen jo muutamassa blogitekstissä sivunnut sitä, millä tavalla lakkautettujen järjestöjen omaisuus siirrettiin suojaan eli pysymään alkuperäisessä tarkoituksessaan ja kuinka käytännössä toisen maailmansodan jälkeinen kansallis-oikeistolainen raha on edelleen samoissa tehtävissä kuin ennen sotaa ja sodan aikana. Muutama päivä sitten Helsingin Sanomat teki laajan jutun siitä, kuinka varsin varakas Lotta Svärd Säätiö (valitan, mutta he kirjoittavat nimensä juuri näin) joutuu miettimään, mitä 90 miljoonan omaisuudellaan oikein tekisi, kun järjestön piiriin kuuluneiden ja tukeen oikeutettujen lottien määrä vähenee vääjäämättä.

Jarmo Huhtasen juttu on myötäsukainen ja leppoisa, eikä 1920-1930-lukujen "koti, uskonto ja isänmaa" -aikoja pahemmin muistella, mutta verkkokeskustelussa nousivat odotetusti näkyviin vastakkaiset näkemykset, jotka heijastelevat osittain jopa alkuperäistä suhtautumista Lotta Svärd -järjestöön. Monille vasemmistolaisesti ajatteleville ihmisille se oli ja on edelleen vihamielisen oikeiston Suojeluskuntajärjestön naispuolinen vastine, monille isänmaallisuuttaan korostaville oikeistolaisille puolestaan sotasankareiden järjestö. Lottien raha ei ole edelleenkään yhdentekevä asia.

* * *

Lienee kiistatonta, että Lotta-järjestöllä oli Suomen sodankäynnille suuri merkitys sekä talvisodan mutta varsinkin pitkittyneen jatkosodan aikana. Riippuu paljon suhtautumisesta näihin sotiin yleisemmin, näkeekö lottien roolin enemmän sotimista pitkittäneenä vai sotijoiden kärsimyksiä lievittäneenä. Siitä ei nyt tässä kuitenkaan tarvitse ruveta kiistelemään, sillä itseäni kiinnostaa enemmän sama asia kuin tuon Hesarin jutun tehnyttä Jarmo Huhtasta. Miten nuo 90 miljoonaa olisi järkevintä käyttää, jos ne eivät olisi itse itseään täydentävän säätiön takana (siitä voimme olla jokseenkin varmoja, että asiantuntevat juristit ovat kirjoittaneet säätiön pykälät niin, että säätiössä valtaa käyttävät voivat kaikissa olosuhteissa päättää, ketkä valtaa käyttävät jatkossakin).

90 miljoonaa ei tietysti sinänsä ole edes Suomen kokoisen valtion taloudessa iso raha, mutta kuten kaikkien sodan jälkeen nopeasti piilotettujen omaisuuksien kohdalla, myös Lotta-säätiöstä puhuttaessa voidaan kysyä, keiden rahaa säätiön nykyiset, sotaa kokemattomat toimihenkilöt itse asiassa hallinnoivat ja keiden rahojen tuotolla jaetaan avustuksia, kuntoutetaan lottia ja "tuetaan maanpuolustustyötä", joka on kaikkien tämäntyyppisten säätiöiden vakiotoimintamuoto.

Lotta Svärd ei ollut puolue, eikä virallisesti edes minkään poliittisen ideologian mukainen järjestö. Se perustettiin tukemaan miehistä koostuvia suojeluskuntia tarjoamalla naisille mahdollisuuden toimia muuten hyvin miehesen maanpuolustusmaailman osana. 1920- ja 1930-luvulla maanpuolustus kuitenkin oli ideologisesti hyvin värittynyttä, sillä taustalla oli vuoden 1918 sisällissota. Suojeluskunnat ja lotat olivat voittaneen oikeiston järjestöjä, eikä niihin edes huolittu sellaisia, joiden oikeistolaisuutta saatettiin epäillä. Juutalainen tai muslimi saattoi päästä jäseneksi vasta vuonna 1940.

* * *

Varsinkin Lotta Svärdin yhteiskunnallinen rooli muuttui sotavuosina 1939-1944, kun rauhanajan aatteellinen puuhastelu muuttui veriseksi todellisuudeksi ja lotat osallistuivat miesten rinnalla sodankäyntiin (eivät kuitenkaan varsinaisiin taisteluihin, aseettomuus oli periaatteellista). Kun sotaa käytiin punaista Neuvostoliittoa vastaan, lotat olivat tietysti edelleen vitivalkoisen Suomen edustajia. Käytännössä kuitenkin järjestön toimiin osallistui myös paljon sellaisia naisia, jotka eivät mieltäneet itseään miksikään poliittisen ideologian edustajiksi, vaan rintamalla olevien miesten ja kotirintaman huoltajiksi. Sotalotta ei ollut ensisijaisesti minkään värinen.

Lotta Svärdin omaisuuden taustoja ei liene kukaan samalla lailla tutkinut kuin suojeluskuntia, mutta oletettavasti rahaa tuli sekä tavallisilta ihmisiltä että oikeistolaisilta taustayhteisöiltä kuten yrityksiltä ja teollisuusjohtajilta. Koska turvaan siirretyllä omaisuudella pystyttiin sodan jälkeen hankkimaan melkein 500 vuokra-asuntoa, aivan pikkurahoista ei ollut kysymys. Verovapaan säätiön taloudenhoito on selvästikin ollut harkitsevaa, eikä säätiössä oletettavasti ole missään vaiheessa lähdetty seikkailemaan vipurahastoilla tai futuureilla.

Suomalaisen isänmaallisen oikeiston (käytän termiä siinä myönteisessä merkityksessä, että tämä porukka ei näytä olevan kippaamassa rahojaan veroparatiiseihin) varakkaat säätiöt eivät tietysti missään tapauksessa halua ottaa sellaista riskiä, että rahoihin pääsisi käsiksi joku "ulkopuolinen" eli valtaa nyt käyttävien mielestä väärin ajatteleva. Mutta mikä kaikki itse asiassa on tälle oikeistolle "väärää" rahojen käyttöä? Hallituksen puheenjohtaja - entinen pankinjohtaja - Pirjo Björk uskoo säätiön edustajien vastuuntuntoon: "Meillä on seniorikansalaisia ja syrjäytyneitä. Me tulemme hoitamaan yhteiskunnallisen vastuumme antamalla varoja siihen tarkoitukseen.”

* * *

On silti vaikea välttää ajatusta, että myös Lotta Svärd Säätiö haluaa tiukasti pitää huolen siitä, että säätiön rahat pysyvät "oikeissa" käsissä, eikä niitä ruveta käyttämään kenen tai minkä tahansa hyväksi. Ideologinen painotus ei ehkä ole yhtä tiukka kuin jollain Kaatuneiden muistosäätiöllä, jota voi perustellusti pitää varsin militaristisena ja selkeästi oikeistolaisena yhteiskunnallisena toimijana. Silti on vaikea kuvitella lottien säätiötä jakamassa avustuksia esimerkiksi vuonna 1918 teloitettujen punaisten jälkeläisille tai tukemassa Suomen sotimisiin kriittisesti suhtautuvaa tutkimusta. Eivätkä säätiön palkkalistoilla nyt olevat tietenkään halua asioiden tilaan muutosta.

Tässä tullaankin takaisin tuohon aiemmin esittämääni kysymykseen siitä, keiden rahoja Lotta Svärd Säätiö itse asiassa hoitaa ja käyttä? Onko niin, että kun rahan alkuperä on kadonnut, siitä tulee valtaa käyttävän omaa rahaa? Tähän on kai pakko todeta, että näinhän se taitaa olla. Turhaa lienee ehdottaa, että avustusten jakaminen kytkettäisiin osaksi yleistä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmää. Se koettaisiin ehkä aatteellisesti sopimattomaksi ratkaisuksi. Niitä seniorikansalaisia ja syrjäytyneitä kun on niin monenlaisia.