Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

tiistai 9. toukokuuta 2017

Lääkärille kun tarvitaan

Lääkärilehti ei todellakaan kuulu normaaliin lukemistooni, mutta vessassa sitä tulee lueskelleeksi kaikenlaista. Tulin kovin tyytyväiseksi, kun numerosta 17/2017 satuin lukemaan Sohvi Mäntykosken kolumnin Pitää päästä lääkäriin. Kyllä on järkeviä ajatuksia, asenteita ja näkemyksiä tällä nuorella ammattilaisella! Ihan harmittaa, että Mäntykoski on tamperelainen yleislääkäri. Ei helsinkiläisellä taida olla mahdollisuuksia päästä hänen potilaakseen.

Ei tosin välttämättä muutenkaan. Arjen paineista ja työuupumuksesta avoimesti kirjoittava Mäntykoski on terveyskeskuslääkäri omasta tahdostaan. Mutta hän suhtautuu työhönsä yhtä aikaa aatteellisesti (jonkun nämä tehtävät on tehtävä ja miksi en siis minä?) ja tiukasti yhteisiä voimavaroja (terveyskeskuslääkäri on sellainen) varjellen ja säästäen. Mäntykoskella on tähän erinomainen iskulause: Ei lääkäriin pidä päästä silloin kun haluaa, vaan silloin kun sitä tarvitsee!

Olen aivan samaa mieltä. Subjektiivinen oikeus saada lääkärin huomiota ja hoitoa on hienoa asia ja sivistysyhteiskunnan yksi tuntomerkki. Tämä oikeus ei kuitenkaan voi olla absoluuttinen, koska resurssit ovat rajalliset. Yleislääkärillä on tietoa ja ammattitaitoa sanoa ääneen, että nykypäivän terveyspalvelubisnes on liukuhihnaa, joka ei tarjoa edes vannoutuneelle yleislääkärille tilaa oppia uutta. Sohvi Mäntykoski sanoo suoraan, että Suomessa tarvitaan ryhtiliikettä, myös terveyskeskuksilta itseltään. Ehkä sellainen on jo käynnissä. Kävin itse tutkituttamassa luomiani (yksi myös nipsaistiin patologin iloksi) Pihlajamäen terveysasemalla. Edellisvuoteen verrattuna kaikki tuntui sujuvan ripeästi ja hyväntuulisesti. Toivottavasti se ei ollut sattumaa, vaan jotain on ruvettu tekemään oikein.

* * *

Mäntykoski suhtautuu tulossa olevaan sote-uudistukseen selvästi skeptisesti ("kun nyt enemmän tai vähemmän hallitusti olemme luisumassa soteen") ja uumoilee aiempaa kovempaa kilpailua asiakkaista. Hän kuitenkin kannustaa jättämään kyräilyn ja poteronkaivuun ja muistuttaa, että vastassa ovat yhteiset haasteet: "Vastassa ovat tutut viholliset, taudinaiheuttajat, homeopatia ja kasvavat terveyserot." No se oli suoraan sanottu, harvoin homeopatian kaltaiselle puuhastelulle osoitetaan kaapin paikkaa näin selvin sanoin. Tällaista suorasanaisuutta kaipaamme enemmän kuin homeopaattisia tuotteita myyvien apteekkareiden selittelyitä asiakkaiden haluilla.

Mäntykosken sovitteleva suhtautuminen terveysbisneksen kollegoihin on ymmärrettävää, vaikka olisin itse hiukan epäilevämpi sen suhteen, onko bisnespuolella yksittäisillä lääkäreillä työn järjestämisen kysymyksiin senkään vertaa sananvaltaa kuin julkisella puolella. Terveysbisneksen ytimessä on kuitenkin bisnes, jonka edistämiseksi luulotautisen mummon eurot kelpaavat yhtä hyvin kuin aidosti lääkäriä tarvitsevan. Vähän epäilen, ettei kaupallisten terveystalojen liiketoimintaideaan kuulu allekirjoittaa saati soveltaa käytännössä Mäntykosken periaatetta "kun tarvitaan".

Tässä yhteydessä haluan sanoa sanan myös Helsingissä käyttöön otetusta perussairaanhoidon maksuttomuudesta. Olen varma siitä, että osa Pihlajamäen käynnin miellyttävyydestä johtui siitä, ettei kenenkään aikaa tuhraantunut meidän asiakkaiden eurojen keräämiseen. Yksi puoli asiaa tietenkin on, että pienikin kynnys voi olla osalle potilaista iso kynnys, joten kynnyksettömyys on jo sinänsä hieno periaate. Mutta myös asiaan kuulumattoman byrokratian karsiminen piristää. En ainakaan ilman todisteita usko, että maksuttomuus lisää turhia käyntejä. Ainakaan itselle ei tulisi mieleen lähteä sinne yleislääkäriä vaivaamaan vain siksi, että vähän kolottaa, vaikka kukkarolle käynti olisi kevyt.

* * *

Palaan lopuksi Sohvi Mäntykosken raikkaaseen avaukseen siitä, että joku voi tosiaan olla vapaaehtoisesti raskaassa yleislääkärin tehtävässä terveyskeskuksessa vapaaehtoisesti. Vaikka lääkäreillä on Suomessa perinteisesti erittäin korkea yhteiskunnallinen status (1970-luvulla Kainuussa jos lääkäri asettui vaaleissa ehdolla, pidettin selvänä, että hänet valitaan, tietenkin), on sitä rapauttanut erityisesti 2000-luvulla kiihtynyt jako kahteen eli kallista yksityispraktiikkaa pitäviin ja niihin, jotka vielä suostuvat hoitamaan meitä vähävaraisiakin. En minäkään tarkoita, että jokainen yksityispuolella työskentelevä lääkäri on ahne ja itsekäs, mutta kieltämättä aina välillä tulee mieleen kysyä, liittyykö Hippokrateen valaan enää vakaumus siitä, että potilaan paras kulkee lääkärin taloudellisen hyvän edellä.

Kun ihminen on oikein sairas, hän on valmis maksamaan minkä pystyy, kunhan apua löytyy. Hyvin pieni osa ihmiskunnasta on riittävän varakas maksamaan kalleimmat hoidot itse. Tämä osa ei tietenkään käytä julkisia palveluja, vaan maksaa mukisematta huippulääkärit ja hoidot. Kun ei ole varakas, sitä voi vaan toivoa, että päättäjät eivät anna tilanteen luisua sellaiseksi, että yksityinen terveysbisnes sanelee hintatason ja käytännössä määrittää, mitä hoitoja köyhä voi ikinä saada. Ristiriita on aito: terveysbisneksen ei kannata edistää halpoja hoitomenetelmiä, jotka taas julkiselle puolelle ovat välttämättömiä. Terveysbisnestä ei välttämättä kiinnosta alan kaikki toimijat yhdistävä yhteistyö, koska se voi tarkoittaa oman rahanteon vaikeutumista.

Minusta kaikki terveyspalveluiden tuottajat pitäisi joka tapauksessa pakottaa moderniin tietojen käsittelyyn ja liikutteluun. Vaikka koko muu maailma toimii notkeasti sähköisten palveluiden kautta, tuntuu yksilön terveystiedon siirtäminen muutaman kilometrin päähän olevan täysin hallintobyrokratian pihdeissä. En tiedä, mitä tuosta sotesta pitäisi ajatella, mutta jos se ei tätä järjetöntä alkeellisuutta terveystietojen liikuttelussa ratkaise, se on tarpeeton. Voi se olla muutenkin. Se voi myös olla vaarallinen, jos terveysbisneksen rahat ensin -maailma saa niskalenkin Sohvi Mäntykosken kaltaisten esikuvallisten lääkäreitten hoitamasta terveys ensin -maailmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti