Sarkasmin ytimessä

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen pakinoitsija Kuukautinen julkaisi 6.5.2017 pakinan otsikolla "Vappu Iivisniemessä: 'Punavihreät eivät kansaa näe. Kansalle heillä on yksi katse, ja se on ylenkatse,'" Itse pakinateksti on aloitettu lainausmerkillä ja sellaiseen teksti myös päättyy. Wikipedian mukaan nimimerkillä kirjoittaa Teppo Sillantaus, Kuukausiliitteen toimitussihteeri ja tunnetun "Naisen kanssa" -sarjakuvan tekijä.

Vaikka tekstin yhteydessä on useita vihjeitä siihen suuntaan, että tekstiä ei ehkä kannattaisi ottaa ihan todesta, suurin osa melkein sadasta verkkokommentoijasta ollut ollut riemuissaan siitä, että kerrankin asiat sanotaan kuten ne ovat ja että lopultakin Hesarissa on jotain muuta kuin punavihreää kuplapuhetta. Kaiken huippuna eräs onnellisista toteaa hämmentävästi, että hänelle on yhdentekevää, onko teksti sarkasmia vai ei, se osui ja upposi.

Toisin sanoen valtalehden toimittajan satiirinen ja sarkastinen pakina, jossa simuloidaan kuviteltua Timo Soinin vappupuhetta, menee sellaisenaan läpi kuin Kari Kuuvan parodia Tango pelargonia jo vuonna 1964. Eikä kiihtyneen peruskansan väliin pakinan sarkasmista huomauttaneiden viestillä ole ollut mitään vaikutusta asiaan (itse en päässyt moderaattorin seulasta läpi edes kehumalla pakinoitsijaa onnistuneesta vedätyksestä), parodian tosissaan ottaneet kansalaiset lyövät nyrkkiä pöytään innoissaan ja onnellisina.

* * *

Myönnän olevani hämmentynyt tästä reaktiosta, vaikka ei ehkä pitäisi. Sarkasmi, ironia, satiiri ja niiden sukulaiset eivät kuulune perussuomalaisen rivimiehen tai -naisen mieluisimpiin kirjallisuuden lajeihin. Ajatuskin siitä, että Timo Soini harrastaisi jotain niin perverssiä, lienee poissuljettu. Jos joku ottaa Timo Soinin puhetavan päälleen ja kirjoittaa varsin hauskan tyylipastissin, totuus torjutaan ja tulkitaan parodia totuutena. Pahoin pelkään, että osa pakinan lukeneista ei vieläkään ymmärrä tai hyväksy ajatusta, että pakinassa itse asiassa pilkataan varsin osuvasti Soinin populistista puhetapaa ja kaikki eri mieltä olevat tylysti niputtavaa vihapuhetta.

Maltillinen toteaa tässä vaiheessa, että ainahan näitä väärinkäsittäjiä on, ei sitä voi estää eikä siitä pidä hermostua. Jos joku ei tunnista sarkasmia tai ironiaa, ei sille mitään voi. Tämä kaikki on totta. Ehkä joku nimimerkkikirjoittajista omassa yksityisyydessään hiukan punastelee tajutessaan menneensä täysillä vedätykseen mukaan, tulleensa nenästä vedetyksi ja puijatuksi. Suurin osa tuskin myöntää mitään, sillä parodia tai ei, se näyttää ja maistuu hyvältä. Teppo Sillantaus voi kaikessa rauhassa onnitella itseään: pakina on täysosuma, kun osa lukijoista nauttii sen sarkastisesta syvyydestä ja kekseliäisyydestä ja toinen - ilmeisesti isompi - puolestaan kyyneliä pidätellen kiittää siitä, että joku vielä uskaltaa sanoa asiat kuten ne ovat. Piste.

Hyvät pakinat eivät selityksin parane. Vappu Iivisniemessä on omassa lajissaan erinomainen jälkikirjoitus kotimaisen poliittisen uransa pian jättävälle Timo Soinille. Erinomainen siitä huolimatta, että useimmat lukijat eivät sitä ymmärtäneet eivätkä tule koskaan ymmärtämään (paitsi jos Sillantaus joskus julkaisee antipersulaisen kirjoituskokoelman, jossa tämä teksti on mukana). Erinomainen siksi, ettei Soini itsekään olisi voinut tyyliään osuvammin parodioida.

* * *

Olen itse taipuvainen nauttimaan tekstiin piilotetuista yllätyksistä, enkä missään tapauksessa halua jättää huomaamatta ainuttakaan hyvin tehtyä parodiaa, oli sen tyylilajina ironia, sarkasmi tai jokin muu ei-yksiselitteinen tapa puhua. Pyrin omissa teksteissäni välttämään ylenpalttista sarkasmia, koska en usko olevani riittävän taitava ja koska tavoitteeni on vaatimattomampi eli että edes jokin ajatukseni tulisi ylipäätään ymmärretyksi. Myönnän silti sarkasmin ja ironian viljelyn houkutuksen. Aina silloin tällöin niihin tartun itsekin, usein juuri silloin, kun jokin asia on liian ärsyttävä tai raivostuttava vakavasti käsiteltäväksi.

Poliittisessa puheessa sarkasmi on aina riskibisnes. Jos oppositiopoliitikko haukkuu hallituksen ratkaisua kehumalla sitä sarkastisesti "todella onnistuneeksi", ei ole mitään takeita siitä, ettei ruveta nopeasti syyttämään hallituksen nuoleskelusta. Sarkasmin tajua ei oikein voi opettaa, pahoin pelkään. Siksi varmaan useimmat poliitikot ovat puheissaan äärimmäisen tylsiä, mitäänsanomattomia ja ympäripyöreitä. Eihän Soinikaan oikeasti puhu kuten pakinoitsija, mutta sen tajuaminen ei ole kaikille lukijoille helppoa. Sarkastisen ilmaisun virittäminen onkin vaikeaa ja onnistuu taiteen ulkopuolella ani harvoin.

Osa meistä inhoaa moniselítteistä yhteiskunnallista puhetta ja rakastaa populistista pelkistämistä. Timo Soinin kannatushan ei perustu tekoihin vaan puhetapaan, päälauseista koostuviin tokaisuihin, joita maustavat vastustajien napakat, usein hyvin epä-älylliset tölväisyt, joille on helppo hohottaa joukon mukana. Pakinoitsija Kuukautinen halusi viime hetkellä nostaa Soinin populistisen puhetavan tikun nokkaan sillä seurauksella, että osa lukijoista hykertelee sen syvälle sarkasmille, osa kuvitellen lukevansa taas kerran Soinin osuvia yksinkertaistuksia. Siinä taidetaan olla sarkasmin ytimessä.