Sivistymätöntä lukihäiriköintiä

Kun olin nuori, Helsingin Sanomat ylpeili hyvällä suomen kielellään. Oli ilmeisesti kunnia-asia, ettei ainakaan otsikoihin jäänyt kirjoitusvirheitä. Isossa tekstimassassa tietysti aina joku kirjain jää väärin, mutta tuskin siitäkään ylpeitä oltiin. Mutta ajat ovat muuttunut. Jokainen lehden lukija on pitkin 2000-lukua saanut seurata, kuinka laadun käsite on näivettynyt sekä sisällön että kielen tasolla. Kun sama ilmiö - tekstejä ei enää oikolueta - on vallannut myös kirjankustannusalan, lienee syitä syytä etsiä yhteisestä suunnasta eli laadun hylkäämisellä taloudellisen tuloksen eli ainoan osakkeenomistajaa kiinnostavan suureen hyväksi. Laatuun sisällössä tai kielessä ei satsata, koska siihen ei ole pakko satsata eikä ilmeisesti edes kannata satsata.

Verkkolehdessä voi sentään kommentoida happamasti otsikoiden kielivirheitä ja moittia siitä, ettei otsikolla ja jutulla ole mitään yhteyttä. Jälkimmäinen tosin on enemmänkin iltapäivälehtien pysyvä synti, koska siellä laadun käsitettä ei ole esiintynyt edes menneisyydessä. Tänäänkin sitkeästi "tavallisesta turvamiehestä nousi yhdessä yössä maailmankuulu", vaikka tunnit kuluvat. Ilmeisesti lukijat ovat alistuneet siihen, että lehtiä tekevät kielipuolet ja lukihäiriöiset. Niin minäkin useimmiten, vaikka Hesarin puolella sentään ajoittain jaksan motkottaa oikein typeristä virheistä.

Iso kysymys tietysti kuuluu, onko tämä huonon, sivistymättömän kielen käyttäminen uusi normaali? Onko käsitteistä "laatujournalismi" tai "sivistys" edetty jo niin kauas, etteivät kielityön ammattilaisetkaan enää tunnista kielen ja tyylin virheitä?  Onko lehtien operatiivisessa tai taloudellisessa johdossa päätetty, että laadukas kielenkäyttö on yksinkertaisesti liian kallista lystiä? Jos on, voisiko joku sen rehellisesti ääneen kertoa ja päästää meidät kansalaiset epätietoisuuden piinasta?

* * *

Kuulen aina saman vasta-argumentin: onko se nyt viestinnän tavoitteen ja tuloksen kannalta niin vaarallista, jos otsikossa on syntaksivirhe tai joku vetää johtopäätöksiä niitä tekemättä? Eikö tärkeintä ole, että ajatus käy selväksi mahdollisimman monelle eli että kommunikaatio toimii? Argumentti on puoliksi totta. Jos vaihtoehtoina ovat kömpelö kommunikaatio ja ei kommunikaatiota ollenkaan, valinta on helppo tehdä. Ulkomailla pärjää huonollakin kielitaidolla paremmin kuin täysin ummikkona. Monissa uutisissa asia välittyy ilman kieltäkin. Lopputulos on välinettä tärkeämpi.

Ihan näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole. Säännöllisesti seurattujen joukkotiedotusvälineiden vastuuta sivistyksen ylläpidosta ei voi noin vain kumota tai luovuttaa pois. Kun miljoonat ihmiset lukevat Hesarin otsikoita, ei todellakaan ole yhdentekevää, minkä laatuista käytetty kieli on. Miksi pitäisi sietää kielivirheitä ja kankeuksia, kun ei otsikoihin puhekieltäkään oteta muuten kuin selvinä sitaatteina? 

Pelottavin vaihtoehto tietysti on, ettei joukkotiedotusvälineitten johdossa ja valvovissa tehtävissä enää ole ihmisiä, jotka edes huomaisivat, että käytetyn kielen laatu on huonontunut. Jos valtaan ovat päässeet luonnostaan lukihäiriöiset markkinaliberalistit, onko enää mitään toivoa? Ilta-Sanomien kaltaisen jätteen kohdalla olen toivosta jo luopunut. Jos siellä jollakulla on edelleen laatuun liittyviä illuusioita, hän ymmärtää varmaan pitää asian omana tietonaan. Lehden luomassa räjähtävän somen ja tyrmäävien peppujen kuplassa kielenhuolto lienee puutelistan alapään ulkopuolella.

* * *

Aito lukihäiriö ei tarkoita, että ihminen on sivistymätön. Huonosta kielestä piittaamaton viestintäväline sen sijaan edistää sivistymättömyyttä siinäkin tapauksessa, että toimii harkitusti ja kyynisesti, kuten arvelen Ilta-Sanomien toimivan. Itseäni kuitenkin jaksaa mietityttää, haluaako Helsingin Sanomat ihan oikeasti vaihtaa imagoaan näin rajusti. Vielä Janne Virkkusen aikaan lehti suhtautui esimerkiksi uskonnollisiin ja vaihtoehtohoidollisiin höpötyksiin kriittisesti ja tiedettä tukien. Nykyään lehti esittelee tuon tuostakin täydin kritiikittä mitä oudoimpia uskomuksia, kuten vastikään julkaistu sähköherkkyysjuttu osoittaa.

Pahoin pelkään, että sisällöllisen ja kielellisen laadun heikentymisellä on yhteinen syy. Joukkoviestintävälineiden ensisijainen tehtävä ei enää ole tuottaa sivistystä eli laadukasta sisältöä laadukkaalla kielellä. Ensimmäinen tehtävä on tuottaa rahallista voittoa tai vaihtoehtoisesti säästöjä. Sama rutto vaivaa monia muitakin sivistyspalveluita, kuten kirjastoja. Lyhyesti väittäen: sivistykseen ei enää satsata, se on vanhanaikaista ja arvotonta.

Tällainen jeremiaadi ei tietenkään vaikuta yhtään mihinkään, korkeintaan hitusen helpottaa kirjoittajan omaa tuskaista oloa. Seuraava Hesarin uutisotsikossa oleva kirjoitusvirhe on vain ajan kysymys. Huuhaa-artikkelit tulevat yleistymään. Hajuraho Hesarin ja Ilta-Sanomien välillä katoaa, se luodaan umpeen ei nostamalla iltapäivälehden tasoa vaan pudottamalla entisen laatujournalismin taso kuran luokkaan. Jossain vaiheessa osa lukijoista tekee johtopäätöksen ja lopettaa tilauksensa. Se ei tietenkään ole tarkoitus, mutta siihen kehitys voi johtaa. Kuka sivistymättömästä lukihäiriköinnistä haluaa oikein maksaa?