Voinko vielä luottaa poliisiin?

Kaikissa yhteisöissä poliisi on ensi sijassa vallassa olevan eliitin etuja puolustava väkivaltaorganisaatio siinä missä armeijakin. Poliisin roolissa on silti eroja. On maita, joissa poliisia pelkäävät ennen muuta rehelliset, lainkuuliaiset ihmiset. On myös maita, joissa poliisiin yleisesti ottaen luotetaan. Sellainen maa on perinteisesti Suomikin ollut. Poliisi on yleensä sijoittunut kärkijoukkoon, kun kansalaisten luottamuksesta kohteista on kyselty. Poliisia on meillä pidetty paljon luotettavampana kuin esimerkiksi poliittisia puolueita. Poliisi on aika ajoin ollut suorastaan pop.

Suomalainen poliisi onkin kansainvälisessä vertailussa perin kunnollinen, mutta sehän ei tietenkään tarkoita, että poliisi organisaationa tai yksilöiden muodostamana ryhmänä olisi vain kunnollinen. Aika ajoin otsikoihin nousee joku yksittäinen poliisi, joka on syyllistynyt johonkin tavanomaiseen rikokseen kuten ylinopeuteen, perheväkivaltaan tai naapurin pelottelemiseen humalassa. Harvemmin otsikoihin pääsee lähinnä dekkareista ja elokuvista tuttu poliisin asemaa konnuuksiin käyttävä nilkki, kuten nyt viimeksi Jari Aarnio. Vielä harvinaisempaa on, että poliiseja ryhmänä on syytä epäillä sekä asiattomasta että rikollisesta käyttäytymisestä.

Nettipoliisina tunnetuksi tulleen Marko "Fobba" Forssin tiettävästi moderoima poliisien suljettu Facebook-ryhmä on nyt jäänyt kiinni paitsi typeryyksien, myös selkeästi rasististen ja poliisille sopimattomien viestin välittämisestä. Toistaiseksi on epäselvää, tulkitseeko poliisi itse tai ulkopuolinen syyttäjäviranomainen ryhmän puheet yksityiseksi pulinaksi vai poliisin uskottavuutta uhkaavaksi sisäiseksi mätäpaiseeksi Aarnion tapauksen tapaan.

* * *

Hesarin keskustelijoista monet eivät ole ymmärtäneet Long Playn paljastuksen ydintä, vaan ovat kiihtyneesti sitä mieltä, että totuudenhan ne poliisit vain sanovat ja että kyllä se sananvapaus poliisiakin koskee. On ilmeisesti voimaannuttavaa, kun edes joku poliisi on samaa mieltä maahanmuuttajiin torjuvasti suhtautuvan kanssa. Ilmeisesti on myös erittäin ärsyttävää, että näitä totuudenpuhujapoliiseja epäillään asiattomasta käytöksestä.

Rasistipollareita tukevilta ohi mennyt ydin on siinä, että poliisi organisaationa on suomalaisessa yhteiskunnassa aivan erityisessä asemassa. Poliisilla on esimerkiksi harkittuun väkivallan käyttöön yksinoikeus, jonka tarpeellisuudesta käydään toistuvasti kiihkeää keskustelua. Poliisi on myös toimielin, joka pidättää, pamputtaa, etälamaannuttaa, varmistaa karkotuksen ja tekee yhtä ja toista muutakin, johon tavallisella kansalaisella ei ole oikeutta eikä valtaa.

Siksi on tärkeää - myös poliisin työnantajalle eli vallassa olevalle eliitille - se, ettei poliisia organisaationa päästä syyttämään kansalaisten eriarvoisesta kohtelusta. Tästä syystä lähtöoletuksena pidetään, että poliisi on kaikissa tilanteissa neutraali toimija, jonka pamppu ei heilahda innokkaammin sen kintuille, joka on jotain muuta kuin eliitin edustamaa mieltä. Suomessa poliisin edustajien yhteiskunnallista toimintaa onkin rajoitettu, vaikka presidenttiä tai pääministeriä vastustavan opposition systemaattinen hakkaaminen ja häkittäminen eivät olekaan suuri yhteiskunnallinen epäkohta.

* * *

Tietenkään ei ole valveutuneelle kansalaiselle yllätys, että poliisin piiristä paljastuu oikeistolaisesti ajatteleva FB-ryhmä. Vaikka täysin luotettavaa tietoa ei ole tarjolla, useimpien arvioiden mukaan porvarillisia puolueita kannattaa 9 poliisia 10:stä. Missä määrin tilanne johtuu kysynnästä, missä määrin tarjonnasta, sitä ei liene kunnolla tutkittu, ei ole luultavasti haluttukaan. Olisi kuitenkin lapsellista uskoa, että yksittäiset poliisit eivät olisi lähinnä oikeistolaisia ja osittain oletettavasti hyvinkin kaukana oikeassa laidassa. Suomalainen poliisi ei edusta tasapuolisesti kaikkia yhteiskunnallisia näkemyksiä.

Useimmat poliisit pysyvät yksilöinä aisoissa, koska omien jyrkkien näkemysten esittäminen saati toimenpano ei saisi esimiesten julkista hyväksyntää ja kyllähän niitä ikäviäkin seuraamuksia voisi tulla, jos virkapuvussa alkaisi pamputtaa Greenpeacen feissareita tai tehdä Hitler-tervehdyksiä kadulla. Mutta kuten tuore paljastus osoittaa, tilaisuuden tarjoutuessa neutraalilta vaikuttavasta suomalaisesta poliisista voi kuoriutua kansalaisiin eriarvoisesti suhtautuva, kärjekkäitä ajatuksia laukova rasisti. Paljon yllättävämpää lienee, että jyrkkien näkemysten laukomisen on uskottu pysyvän suljetun FB-ryhmän sisällä. Nämä poliisit ovat luulleet olevansa turvassa ja siksi puheisiin on syytä suhtautua hyvin vakavasti.

Luotan edelleen siihen, että Suomen poliisilla on palveluksessaan sekä lahjomattomia että ammattieettisesti kansalaisiin tasapuolisesta suhtautuvia työntekijöitä. Kuitenkin, kuten kaikissa organisaatioissa, pienempikin mätä elementti antaa maun kokonaisuudelle. Siksi ei riitä, että asioita vähän selvitellään ja poikia vähän nuhdellaan. Poliisijohdon on selkeästi ja ääneen todettava, mikä ei kuulu suomalaisen poliisin hyväksyttävään sisäiseen kulttuuriin. Päävastuussa asiattomuuksissa olleita tulee myös selkeästi muistuttaa siitä, että suljetun FB-ryhmänkin puheista joutuu vastaamaan.

* * *

Ehkä poliisijohdon ja valtiovallan pitäisi myös hiukan ponnistella sen puolesta, että poliisin työntekijöiden yhteiskunnallinen kirjo laajenisi umpioikeistolaisuuden yli. En minä aio pidätellä henkeä ensimmäistä romanitaustaista komisariota odotellessa, mutta on jo yleisen yhteiskuntarauhan kannalta välttämätöntä, ettei poliisi nykyistä jyrkemmin leimaudu oikeistolaisuuden tai peräti äärioikeistolaisuuden tukijaksi. Se voi olla pienestä kiinni, että se perinteinen laaja luottamus romahtaa. 

Jari Aarnion tapaus jo hapersi poliisin uskottavuutta melkoisesti. Jokavuotiset uutiset sotisopaan pukeutuneista poliiseista milloin anarkistien, milloin kuokkavieraiden kimpussa vertautuvat  kansallismielisen oikeiston mielenilmaisuja hellästi suojelevien poliisivoimien esiintymiseen. Tällä hetkellä Suomen poliisi ei edes näytä puolueettomalta. Se on perin vaarallinen tilanne demokraattisen kansanvallan näkökulmasta.

Suomalainen poliisi ei ole presidentin henkilökohtainen väkivaltakaarti, kuten esimerkiksi Turkissa tällä hetkellä. Mitään periaatteellista estettä ei kuitenkaan ole sellaiselle kehitykselle, jonka päässä istuva hallitus määrittelee poliisin ensijaiset tehtävät sekä budjetin kautta että suorina poliittisina määräyksinä. Vaikka asiasta ei julkisesti puhuta, pidän itse selvänä, että tälle tielle on jo lähdetty. Siksi pidän järkevänä tällä hetkellä ajatella, ettei edes suomalaiseen poliisiin voi kaikissa tilanteissa luottaa.