Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

lauantai 30. elokuuta 2014

Miksi olla antikommunisti?

Ihminen on kehitellyt lukemattomia maallisia ja uskonnollisia ideologioita, mutta niitä vastustamaan tarkoitettuja anti-ideologioita on vain yksi, antikommunismi. Voisiko se olla ihan sattumaa?

Kaikki radikaalit liikkeet keräävät tietysti runsaasti vastustajia ja vastustusta, siitä ei ole kysymys. Mutta ei kukaan ole silti määritelmällisesti antianarkisti, antiperussuomalainen tai antinatsi, puhumattakaan nyt sellaisista hupaisista ajatuksista kuin antidemari tai antikepulainen.

Miksi juuri kommunismi ja vain se on synnyttänyt erittäin voimakkaan, ajallisesti kestävän ja monen yksilön henkilökohtaisen elämän tasolla suorastaan pakkomielteen omaisen anti-ideologisuuden, josta on runsaasti esimerkkejä henkilöhistoriallisissa tutkimuksissa?

Kommunismin nimeen vannovat voivat todeta yksinkertaiseksi syyksi ja selitykseksi sen, että kommunismi on maailmaa hallitsevan ideologian eli kapitalismin vaarallisin ja johdonmukaisin vihollinen. Karl Marxin ja Friedrich Engelsin ääneen lausuma työn ja pääoman ristiriita on edelleen väkevä yhteiskunnallisen aktiivisuuden lähde.

Mutta antikommunisteiksi julistautuvat usein myös monet vasemmistolaisena itseään pitävät ja toisaalta kapitalismiin kriittisesti suhtautuvat äärioikeistolaiset. Antikommunisteja ei näyttäisi äkkiseltään yhdistävän mikään muu kuin tuo antikommunistisuus. Jokin siinä houkuttelee ihmisiä, joiden ajattelu muuten kulkee aivan eri reittejä.

* * *

Yksi selitys tällaiseen aika outoon liittoon lienee siinä, että ”kommunismi” on monille pelkkä vastustettava sana ilman sen kummempaa sisältöä saati ymmärrystä. Stalinin & Maon mielettömyyksien ansiosta sanaa ”kommunismi” voidaan käyttää puhtaan kauhupropagandan välineenä. Neuvostoliiton ympärille rakennetun sosialistisen järjestelmän romahtaminen puolestaan on tarjonnut mahdollisuuden lopulliseen käsitesotkuun. Yhdysvalloissahan ”kommunismi” on ollut perinteisesti yleisnimitys kaikille Kokoomuksesta vasemmalle oleville aatteille.

Kommunistit ovat itsekin antaneet käsitesotkuille aihetta loputtomilla ideologisilla kiistoillaan. Käytännössä onkin vaikea löytää kommunismille sellaista määritelmää, jonka voisivat allekirjoittaa kaikki itseään kommunistina tai antikommunistina pitävät. Erityisen suuria ongelmia on tuottanut suhtautuminen Marxin & Engelsin jälkeen tulleiden ideologianrakentajien, erityisesti Leninin rooliin. Maailmalla on tunnetusti paljon marxilaisina itseään pitäviä, jotka kuitenkin vastustavat jyrkästi Leninin nimeen yhdistettyjä kommunismin elementtejä kuten proletariaatin diktatuuria ja kommunistisen puolueen yksinvaltaisuutta.

Kirkkojen antikommunismi on oma ja tavallaan helpoimmin selitettävissä oleva erityiskysymys. Marxin toteamus uskonnosta oopiumin kaltaisena kansan taltuttajana on ärsyttänyt erityisesti isoja valtionkirkkoja, joiden nilkka on räikeimmin kalahtanut oopiumpuheista. Erityisesti roomalaiskatolinen kirkko on koko 1900-luvun ajan ollut jyrkän antikommunistinen sekä ideologisesti että poliittisesti. Esimerkiksi Italiassa kirkko on ohjaillut ihmisten äänestyskäyttäytymistä aktiivisen antikommunistisen sanoman avulla,

Jyrkkien antikommunistien joukkoon mahtuvat myös rikollisjärjestöt ja kansallissosialistit, joiden kansanmurhasuunnitelmiin sisältyivät juutalaisten lisäksi myös homot, kehitysvammaiset, romanit ja kommunistit. Yhdysvalloissa tiedetään valtiovallan käyttäneen mm. Kuuban vastaisissa toimissaan hyväksi rikollisjärjestöjen raivoisaa antikommunismia. Castron hallinnon ensimmäisiä toimiahan oli ollut mafian hallitsemien kasinoiden ja muiden rahanpesuorganisaatioiden kansallistaminen.

* * *

Antikommunistisuuden elinvoimaisuus on elävä paradoksi ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että vaikka kiihkeät puheet kommunismin lopullisesta hävittämisestä ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet ainakin pahasti ennenaikaisilta, kapitalismi näyttää olevan selkeästi niskan päällä kaikkialla maailmassa muutamaa pientä poikkeusta lukuun ottamatta. Esimerkiksi Kiina, jossa valtaa pitää tiukasti itseään kommunistiseksi nimittävä puolue, on tällä hetkellä yksi maailman kapitalistisimmista valtioista.

Vaikuttaakin siltä, että antikommunismin suosio ei voi selittyä kommunismin laajalla suosiolla (kannatusluvut kaikissa ns. läntisissä demokratioissa on suhteellisen vähäinen), vaan syytä on etsittävä jostain muusta. Miksi kukaan vaivautuu olemaan antikommunisti nykypäivän maailmassa, jota ohjailee täydellisesti rahan valta, jonka Marx & Engels ennustivat joutuvan antamaan tilaa sosialismille, joka sitten jossain vaiheessa kehittyisi kommunismiksi (”jokaiselle tarpeiden mukaan, jokaiselta kykyjen mukaan”).

Onko antikommunismi loppujen lopuksi vain kätevä yleistyökalu, ideologinen Sveitsin armeijan linkkari siinä loputtomassa taistelussa, joka työn ja pääoman välillä on käynnissä, tykkäsi siitä tai ei? Kun ei kommunismista ole yleispätevää määritelmää, voiko sellaista olla myöskään antikommunismista?

Osa antikommunisteista on luokkakantaisempia kuin kommunistit itse. Heidän vihansa selittyy suoraan sillä uhalla, jonka juuri kommunistiset aatteet kohdistavat heidän yhteiskunnalliseen valta-asemaansa ja kykyyn hallita suuria rikkauksia. Tällainen kapitalistin antikommunismi kumpuaa suoraan inhosta, jota etuoikeutetussa asemassa oleva tuntee niitä kohtaan, jotka haluavat tuon aseman lopettaa. Tässä suhteessa kapitalisti ja mafioso eivät poikkea toisistaan.

* * *

Mutta osa antikommunistisuudesta nousee kiistatta myös eräistä kiistanalaisista piirteistä, jotka kommunismiin on perinteisesti liitetty, oikeutetusti tai ei. Moni vasemmistolainen on antikommunisti, koska ei voi hyväksyä erityisesti leniniläistä väkivaltaisen vallankumouksen ajattelua. Joillekuille toisille taas kommunististen puolueitten taipumus yksinvaltaisuuteen ja sananvapauden tukahduttamiseen on ylitsepääsemätön este. Antikommunismin ilmiö on näissä tapauksissa siis kommunistien tai sellaisiksi itseään nimittävien omaa syytä.

Olen kuullut monen suusta ajatuksen, että kommunismin tavoitteet ja ihanteet ovat kyllä kannatettavia, mutta menetelmät eivät. Tämä on helppo ymmärtää ja olla aivan samaa mieltä. Ideologisesti jyrkimmät antikommunistit eivät kuitenkaan hyväksy ajatusta yhteiskunnasta, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia ja joissa työtä tehdään oman kiinnostuksen perusteella. Tässä mielessä antikommunistitkin jakautuvat kahteen pitkällä tähtäimellä yhteen sovittamattomaan ryhmään. Aidot antikommunistit nimittäin vihaavat kommunistisia ihanteita, eivätkä suvaitse niihin pyrkimistä edes demokraattisin keinoin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti