Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Sometappajat joukossamme

Tuoreen selvityksen mukaan suurin osa autoilijoista ei piittaa liikenneturvallisuudesta – omasta ja muiden – sen vertaa, että malttaisi olla näpelöimättä kännykkää ajon aikana. Takavuosien kähinä hands free -tekniikan käyttöpakosta tuntuu nyt lähinnä naurettavalta, kun pääongelmana eivät ole enää ajon aikana kädessään olevaan kännykkään puhuvat vaan ajon aikana Facebookia selaavat ja päivittävät some-riippuvaiset. Heitä on myös paljon, järkyttävän paljon.

Seurasin alkukesästä ratikan ikkunasta epäuskoisena kuskia, jolla oli Mannerheimintiellä koko ajan pädi sylissä tai ratin päällä ja käsi kävi myös ajon aikana. Jos piittaamattomuus on Suomen vilkkaimmin liikennöidyillä paikoilla tätä tasoa, voi vain kuvitella, millä asenteilla ajetaan rauhallisemmilla pätkillä.

Kysymys ei ole tiedon puuttumisesta. Kaikki tutkimukset todistavat, että ihmiselle on todella vaikeaa jakaa huomiotaan monen tärkeän asian kanssa samanaikaisesti. Vaikka liikenteessä toimitaan pitkälle ei-tietoisten refleksien varassa, tulee silti koko ajan vastaan tilanteita, joissa tarvitaan tietoista tarkkaavaisuutta ja kykyä tehdä nopeita päätöksiä tietoisesti. Jos aivot ovat kiinni somessa, liikennetarkkaavaisuus on vähäistä, halusi tai ei. Toisin sanoen kysymys on harkitusta riskinotosta.

Vitsin mukaan hidastelematta isolle tielle porhaltava maalainen tokaisee pelokkaalle matkustajalle ”Ei sieltä ennenkään ole ketään tullut”. Tällä asenteella pääosa somettajistakin on selvästi liikkeellä. Olen ennenkin pystynyt selaamaan some-sivuja ajon aikana, eikä mitään ole tapahtunut. Vaikka perustelu on täysin järjetön ja vastuuton, se näyttää kuitenkin olevan vallitseva käytäntö. Miten muuten voi selittää sen, että ihminen somettaa rutiininomaisesti autoa ajaessaankin?

Jos tällainen käytös olisi vain someriippuvaisten itsetuhoista riskinottoa samaan tyyliin kuin base-hyppääjillä tai mastoihin kiipeävillä, voisi tyytyä puistelemaan päätään. Mutta kun liikenteessä ei kysymys ole pelkästään riskistä itselle. Somea tuijottava kuljettaja kun ei poikkea mitenkään rattijuoposta, joka tappaa viattoman ulkopuolisen viinanhimonsa takia. Liikenteessä riskit ovat aina jaettuja.

Kuulen korvissani huonosta omastatunnosta kumpuavan vastanarinan siitä, että sitä somea ”vain vilkaistaan” eikä se huomio muka oikeasti herpaannu, eiväthän kolaritkaan ole räjähdysmäisesti lisääntyneet. Ehkä asiaan olisikin tartuttu, jos olisivatkin lisääntyneet. Mutta kun kyse on ”vain” riskin lisääntymisestä, jäädään typerästi odottamaan tuon riskin realisoitumista vastatoimien sijasta. Onnettomuusriski kasvaa siitä riippumatta, mitä riskinottajat itse asiasta ajattelevat. Useimmat tuskin ajattelevat riskejä ollenkaan.

* * *
 
Someajelijoiden mielenmaisemaa ihmetellessä tulevat väkisin mieleen myös tupakansavua ympäristöönsä tupruttelevat ihmiset. Takavuosina joku nikotiinin orjuuden tunnettu puolustelija, olisiko ollut Aarne Saarinen tai Lasse Lehtinen, yritti lanseerata tragikoomista käsitettä ”huomaavaiset tupakoitsijat”. Eihän siitä tietenkään mitään seurannut, koska suurin osa tupakoitsijoista ajattelee nikotiiniriippuvaisuudessaan vain itseään ja ”huomaavaisuus” on viimeinen mieleen tuleva ajatus.

Olen joillekin äkäisille tupruttelijoille todennut, ettei minulla ole mitään sitä vastaan, että he tekevät hidasta itsemurhaa tupakoimalla, mutta en hyväksy tuon itsekkyyden ulkopuoliselle aiheuttavaa riskiä. Pitäkää se perkeleen myrkkysavu sisällänne ja minä lopetan asiasta valittamisen siihen paikkaan. Sama pätee pitkälle myös näihin someautoilijoihin ja rattijuoppohin. Menkää ajamaan suljetulle radalle, niin kukaan ei valita. Mutta jos te tulette meidän muiden keskelle tappamaan, varustautukaa jatkuvaan ja vihaiseen protestiin.


* * *

Taannoisen selvityksen yhteydessä kävi myös ilmeiseksi päättäjien ja tutkijoiden avuttomuus, kellään ei tunnu olevan hyviä ideoita siitä, millä tavalla puhelinten ja muiden laitteiden aiheuttamaa liikenneturvallisuuden kohonnutta riskiä voitaisiin vähentää. Kukaan ei näytä uskovan valistuksen tai kohteliaitten pyyntöjen voimaan. Se onkin ehkä realismia, ainakin jonkinlaista fatalistista mallia.

Tuottamuksellisesta tarkkaavaisuuden heikentämisestä (siis siitä, että puhuu, lukee, kirjoittaa ajon aikana) voidaan säätää ankaratkin seuraamukset. Sanktioilla ei kuitenkaan ole merkitystä, jos niitä ei voida tai haluta valvoa. Todennäköisesti ei voida eikä haluta, ihmisten suuri enemmistöhän tässä on syytettyjen penkillä.

Siksi oma ehdotukseni on kaikkiin ajoneuvoihin lakisääteisesti rakennettava somelukko, joka estää autolla ajamisen, jos kuljettaja ottaa käteensä kännykän, pädin tai vastaavan. Ehkä siinä järjestelmässä voisi olla handsfree-mentävä porsaanreikä, vaikka näenkin jo edessäni insinöörin, joka suunnittelee salamannopeasti fingerfree-käyttöisen pädin istutettavaksi ratin yläpuolelle.

Oikeasti olen aika pessimistinen. Piittaamattomuus muista tulee lisääntymään autoilijoiden keskuudessa ja vain ilman kuskia määränpäähän kulkevat ajoneuvot tulevat ratkaisemaan tämän – ja samalla rattijuoppojen – ongelman. Sitä ennen ratin taakse istuvat someriippuvaiset tappajat ehtivät surmata satoja viattomia. Ei harkiten murhaamalla, mutta ei se surmattujen omaisia paljon lohduta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti