EU-painajainen

Kirjoitan tätä kirja-arviota aamuna, jolloin brittiäänestäjien niukka, mutta selvä enemmistö ilmoitti haluavansa irti EU-jäsenyydestä. Kun on lukenut Jaana Kiven kirjan Bryssel myyty : Lobbausparatiisin kauppiaat (Into 2016), ei Brexit kuulosta ollenkaan yllättävältä. Pikemminkin on yllättävää ja järkyttävää, miten vaikea ihmisten on hyväksyä ja tunnustaa ilmeistä: EU on olemassa vain suuryritysten taloudellisten voittojen maksimoimiseksi, kaikki muu on toissijaista.

* * *

Jaana Kivi on tunkeutunut syvälle asioihin, joita normaali ihminen luontaisesti välttelee ja karttaa viimeiseen asti. Vaikka merkittävä osa Kiven tutkimuskohteista on piilotettu moninkertaisen salailun ja kiistämisen taakse, esiin saatukin riittää antamaan EU:n päätöksenteosta ja sen epädemokraattisuudesta painajaismaisen kuvan. Vaikka useimmat vastuulliset kieltäytyivät kaikesta yhteistyöstä toimittajan kanssa (mm. nykyään Suomessa ministerinä ahkeroiva Olli Rehn), muutaman tärkeän haastateltavan hän on löytänyt.


ERT:n (European Roundtable of Industrialists) pääsihteeri Brian Ager valehtelee silloinkin, kun jokainen ymmärtää hänen valehtelevan. Ager ei ole koskaan kuullutkaan sisäpiiriläisyydestä, se on pelkkää fantasiaa. Hänen järjestönsä tekee vain "positiivisia ehdotuksia" ja EU-eliitin reaktio ehdotuksiin on "yleensä positiivinen". Lyhyesti todeten Ager vastaa kaikkia niitä epämiellyttäviä mielikuvia, joita lakimiehiin ja suurteollisuuden edunvalvojiin yleensä liitetään. Ager ei myöskään vaivaudu tekemään mitään mielikuvien hälventämiseksi. Hänen ei puhu kansalaisille, hän puhuu vain sisäpiirille.

Superlobbariksi kirjassa kutsuttu ESF:n (European Serves Forum) Pascal Kerneis on aivan toista maata. Hänen itsetuntonsa on niin vahva, ettei hän tunne tarvetta mitättömään valehteluun. Kerneis tietää, että hän on vahvempi kuin  yksikään Brysselin kuplassa EU-palkkaa nauttiva juonittelija. Hän kuvailee työtään avoimesti ja voitonvarmana. Hän ei tietenkään livauta tutkijalle mitään oikeasti arvokasta tietoa, vaan tekee työtään myös Jaana Kiven haastattelussa. Kerneis hallitsee oman arvionsa mukaan noin 55% eurooppalaisten suuryritysten volyymistä lobbausmarkkinoilla, joten mikäpä on miehellä hymyillessä. Kaikkihan on täysin laillista ja EU-eliitin hyväksymää, vaikka polkeekin alkeellisenkin kansalaisyhteiskunnan demokratian julkeasti jalkoihinsa.

* * *

Vaikka Suomen painoarvo on EU-ympyröissä vähäisten asukasmääräämme vastaten mitätön, Kiven kuvaamissa lobbauskuvioissa esimerkiksi kotimainen EK on erittäin aktiivinen toimija. Europarlamentaarikkona Alexander Stubbilla oli tärkeä rooli pakollisen lobbausrekisterin torpedoimisessa (Euroopassa lobbaussääntöjä ei ole ja rekisteröinti vapaaehtoista, toisin kuin Yhdysvalloissa) ja talouskomissaarina Olli Rehn ajoi julkisuudelta ja demokraattiselta käsittelyltä salassa läpi sicpackin nimellä tunnetun talouskuriohjelman, jonka ansiosta miljoonat syyttömät kansalaiset mm. Kreikassa ovat saaneet kärsiä kovimman kautta. Jostain syystä Rehn ei ole Suomessa juuri kehuskellut saavutuksillaan EU:n komissaarina. Kiven kirjan luettuaan ymmärtää kyllä, miksi ei ole.

Ehkä pelottavinta kirjan avaamassa näköalassa on pitkäjänteinen kansalaisyhteiskunnan tuhoamisen projekti, joka on ollut käynnissä EU:n alusta lähtien ja erityisesti 1980-alkaen, kun EU suurteollisuuden kirjoittamien nuottien mukaisesti alkoi ajaa läpi erilaisia talouden sääntelyn heikentämishankkeita sekä "vapaakaupan" tekosyyllä että muutenkin. Markkinaliberalistinen EU syntyi, mutta ulospäin näyteltiin koko ajan röyhkeää teatteria. Aina kun EU on ajanut läpi jonkin yhteiskunnallisesti merkittävän toimialan "sääntelyn yhdenmukaistamista" tai "modernisoimista", kysymys on ollut suurteollisuuden kokemien esteiden purkamisesta.

Tällä hetkellä keskiössä ovat teollisuusmiesten raivoisasti runnomat TTIP, TiSA ja niihin olennaisesti kuuluva invenstointisuoja (ISDS), joiden avulla teollisuuden tarkoituksena on päästä huseeraamaan vapaasti myös tähän asti valtioitten suojeluksessa olleille alueille kuten perusterveydenhoitoon. Brysselissä häärivillä suurpääoman lobbareille on yhdentekevää, mitä tapahtuu Euroopan sadoille miljoonille kansalaisille, heillä on vain yksi tavoite: raivata tieltä viimeisetkin esteet kaiken kaupallistamisen tieltä. Euroopan suurlobbareilla on tässä vain kaksi ongelmaa: ensimmäisen muodostavat Yhdysvaltain suuryritykset, jotka mielivät viedä eurooppalaistenkin markkinat ja sitten ne kirotut kansalaiset, jotka satunnaisesti - kuten Cameronin jättimokan seurauksena - pääsevät näyttämään teollisuuden yksinvallalle alapeukkua.

* * *

Jaana Kivi on tehnyt suururakan, sillä Brysselin kuplassa toimivat juonittelijat eivät pelaa reilusti. Jos jokin asiakirja saadaan kovasti yrittämällä ja vaatimalla julkiseksi, siitä on mustattu kaikki olennaiset asiat näkymättömiin. Kivi itse nostaa perustellusti esiin sitkeästi taistelevien kansalaisjärjestöjen lobbausorganisaatioiden (ALTER-EU ja Corporate Europe Observatory) korvaamattoman työn, jonka ansiosta meillä on edes kapea tirkistysaukko kuplassa hääräävien konnien salattuun maailmaan. Konnista voi puhua, sillä suurin osa lobbauksesta tavoittelee taloudellista etua yksityisille yrityksille, ei kansalaisille yhteisesti. Konnien joukkoon kuuluvat myös monet EU-byrokratian osat, jotka kauniita juhlapuheita pilkaten pitävät tärkeimpänä tehtävänään estää EU-kansalaisia saamasta käsiinsä demokratian kannalta elintärkeitä dokumentteja. Konna on itse asiassa lievä nimitys, paljon kovempikin olisi näitten lurjusten kohdalla oikeutettu.

Kuten yleensäkin nykypäivän tietokirjoissa, Jaana Kiven teksti olisi hyötynyt kunnollisesti ulkopuolisesta oikoluvusta, jolla olisi saatu monet turhat toistot ja oudot ilmaisut (kun muut kokeilevat jäätä kepillä, Kivi käyttää siihen jostain syystä "tikkua") pois ja kirja hiukan helppolukuisemmaksi. Jonkinlainen markkinaliberalistisen kapitalismin perusanalyysi olisi myös ollut tarpeen, sillä nyt asiat näyttävät tarpeettoman sattumanvaraisilta, mitä ne eivät todellisuudessa ole. Nämä puutteet ovat kuitenkin pientä sen rinnalla, miten arvokasta perusinformaatiota Bryssel myyty tarjoaa asioista, joista EU-eliitti ei missään tapauksessa halua EU-kansalaisten tietävän tai välittävän.

Se onkin ehkä kirjan järkyttävin havainto, miten suuri kuilu vallitsee avoimuutta ja demokraattisuutta ylistävien juhlapuheiden ja karun todellisuuden välillä. Brysselin kuplassa toimiville me olemme vain merkityksettömiä ääliöitä, joilta täytyy jollain keinolla kerätä loputkin rahat sinne minne ne kuuluvat eli suurteollisuuden osakkeenomistajien veroparatiisitileille. Nykyiselle EU:lle on oikein osuva symboli, että EU-komission puheenjohtajana toimii Luxemburgin veroparatiisin ehkä tärkein rakentaja ja toimija Jean-Claude Juncker, tuo alkoholille perso poskille läpsijä. Kannattaa kuitenkin katsoa Junckerin karnevalistisen julkisuuskuvan läpi: siellä takana langoista pitää kiinni Pascal Kerneis kumppaneineen. EU:n ja sen lobbauskulttuurin avoimuudesta kertoo ehkä jotain se, ettei Wikipediassa ole yhtään Pascal Kerneis -artikkeli eikä kukaan ole kyennyt lunastamaan WikiLeaksin lupaamia 100.000 euroa vuotamalla julkisuuteen keskeisiä TTIP-neuvotteluiden dokumentteja.