Paavin ihmeet

Olemme joutuneet lukemaan uutisen siitä, kuinka paavi on julistanut ruotsalaisen nunnan Elisabeth Hesselbladin "pyhäksi". Niin Helsingin Sanomat kuin Hufvudstadsbladet ovat antaneet runsaasti palstatilaa tälle tapahtumalle, jälkimmäinen ehkä enemmän kielipoliittisista syistä. Siitäs saitte, eipä ole suomenkielisistä pyhimyksistä ollut tungosta! Helsingin Sanomat ei edes suostunut julkaisemaan uutiseen lähettämääni kriittistä kommenttia, joten kirjoitan asiasta nyt tässä.

Uskontojen älyttömyyksiin ei lähtökohtaisesti kannata tuhlata aikaansa. Minkä tahansa uskonnollisen yhteisön tavoista ja riiteistä löytyy niin paljon älytöntä, että innokkaampikin väsyy nopeasti. Kun jo lähtökohta on usko olemattomaan, harvoin sieltä yksityiskohdistakaan mitään aidosti mielenkiintoista löytyy. Roomalaiskatolisen kirkon tapa poimia jo kuolleitten ihmisten joukosta yksilöitä, jotka nostetaan tavallisten kuolevaisten joukosta julistamalla heidät "pyhimyksiksi", on tietysti pelkkää PR-teatteria, jonka tarkoitus on pitää yllä illuusiota pyhyydestä sinänsä ja siinä sivussa paavin kirkko ihmisten muistissa. Tässä antavat mielellään tukea HS:n ja Hbl:n kaltaiset joukkoviestimet. Kuten on tarkoituskin.

Katolisen kirkon pyhimykseksi ei kuitenkaan pääse ilman "ihmettä". Se onkin asia, jota kannattaa hiukan pohtia. Siinä nimittäin uskonnollinen yhteisö astuu sekä tieteen että ammatinharjoittajien varpaille, kuten nyt tässä Hesselbladin tapauksessakin. Uutisten mukaan tapahtui nimittäin se tarpeellinen "ihme", kun tämä nunna rukoili kuubalaisen pikkupojan puolesta ja - voilá! - poikaa leikanneet kirurgit onnistuivat kuin onnistuivatkin vaikeassa työssään ja poika pelastui. Paavin logiikan mukaan on ilmeistä, että ilman Hesselbladin rukoilua pojan leikkaus ei olisi onnistunut. Lienee selvää, ettei tämä logiikka pelkästään onnu, se ei liiku yhtään minnekään, koska se on täysin kuollut.

* * *

Siinähän ei ole mitään uutta, että uskovaiset omivat itselleen kunnian siitä, että jokin uhka väistyy ja paha ei tapahdukaan. Tällaista häpeällistä itsensä ylentämistä ovat uskontojen historiat täynnä. Mitään arvoa ei anneta niitä arjen ihmeitä oikeasti tekeville, kuten tässä tapauksessa sen kuubalaisen pojan pelastaneille kirurgeille, vaan väitetään naama vakavana jonkun rukoilun auttaneen. Mitään todisteita ei tietenkään ole koskaan tarjolla, uskonnolliset yhteisöt luottavat siihen, etteivät ihmiset jaksa ajatella loogisesti ja kysyä, miksi se rukoilu ei pelasta kaikissa tapauksissa.

Uskonnolliset yhteisöt huijaavat ja valehtelevat häikäilemättömästi, koska jo aikoja sitten keksittiin, ettei katteettoman väitteen esittäjää saada vastuuseen, kun esitetään väite, jota ei voikaan todistaa. Mikä tahansa tapahtuma voidaan väittää rukouksen seuraukseksi, sillä milläs todistat, että se ei sitä ollut. Jos uskoo jumaliin, voi uskoa muihinkin katteettomiin väitteisiin. Se on kaikkien uskontojen yhteinen perusta: katteettomat väitteet ja lupaukset, joita ei tarvitse todistaa, koska niitä ei voi todistaa.

Psykologisesti kiintoisaa on, ettei uskonnollisia yhteisöjä näytä edes nolostuttavan, kun ne riistävät kunnian sen arjen ihmeen oikeasti toteuttaneilta - siis niiltä taitavilta kirurgeilta - ja siirtävät sen jollekin itsekseen höpöttäneelle nunnalle. Tällainen löysä puhe ihmeteoista on ilmeisesti havaittu kokeellisesti riittäväksi sulkemaan ihmisten kriittisen mielen, joten sitä voidaan jatkaa ilman hävyn tunnetta ja pelkoa jäämästä rysän päältä kiinni. Todellisessa maailmassa kyseessä on loukkaus ammattitaitoisia lääkäreitä kohtaan. He pelastavat lapsen, mutta kunnian vie joku ruotsalainen nunna.

* * *

Kaikki uskonnot perustuvat suloisella valheelle, se ei ole mikään uutinen eikä edes blogitekstin arvoinen toteamus. En kuitenkaan malta olla ottamatta tähän soppaan vielä mukaan sitä ilmeisintä kysymystä, jota HS:n ja Hbl:n toimituksissa ei haluttu kysyä ja johon yhdelläkään uskonnollisten yhteisöjen edustajalla ei ole koskaan ollut tolkkua vastausta.  Kysymys on yksinkertainen: miksi hyvä ja oikeus eivät toteudu kaikkivaltiaan jumalan maailmassa systemaattisesti, miksi tarvitaan "ihmeitä" ja hillitöntä rukoilemista? Eikö se jumala näe ja kuule vai eikö se seuraa luomakuntansa tapahtumia? Vai olisiko peräti niin, ettei se edes piittaa ihmisten ja eläinten kärsimyksistä?

En osaa kuvitella sellaista ajattelutapaa, joka saa ihmisen ottamaan tällaiset pyhimysjutut vastaan  edes viihteenä. Luulisi olevan ilmiselvää kenelle tahansa, että jonkin yksittäisen tapahtuman julistaminen "ihmeeksi" ja jonkun yksilön nostaminen sen takia "pyhimykseksi" ovat mielivaltaista teatteria. Alkeellisen logiikan vaatiminen voi toki olla kohtuutonta, ehkä keskimääräisen uskovaisen kognitiiviset kyvyt eivät kerta kaikkiaan riitä sen pohtimiseen, onko paavin puheissa mitään tolkkua ja johdonmukaisuutta. Mutta eivät kaikki roomalaiskatolisen kirkon uskolliset seuraajat ole kognitiivisesti heikosti varustettuja ihmisiä. Miksi he sallivat tällaisen pelleilyn ja kirurgien työn pilkkaamisen? Eikö heitä yhtään hävetä?

Selitys on ainakin historiallisesti katsoen ilmeinen: valta. Ihmeitä ja pyhimyksiä tarvitaan pitämään yllä uskonnollista valtaa ihmisiin. Siksi sitä varastetaan vaikkapa kirurgeilta ja siirretään ruotsalaiselle nunnalle. Kaikkien uskonnollisten yhteisöjen tavoin roomalaiskatolinen kirkko pelkää kuollakseen tietoa, tiedettä, kriittisyyttä ja ihmisten omaa ajattelua, koska niistä kumpuaa huijauksen paljastumisen mahdollisuus. Kun ihminen kysyy, millä paavi todistaa juuri nunna Hesselbladin rukouksen parantaneen kuubalaisen pojan kirurgien taitavuuden sijasta, kirkon valta alkaa romahtaa.