Antiantiamerikkalaisuus

Yhdysvaltain tulevat presidentinvaalit pakottavat Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja-Saariskosket tuottamaan koko ajan uutta tekstiä, jonka arvellaan kiinnostavan suomalaisia lukijoita. Pakkopullaahan homma enimmäkseen on, sillä me emme voi ratkaisuihin vaikuttaa, vaikka olisimme kuinka hyvin perillä taustoista.

Yksi ikuinen puheenaihe on "amerikkalaisten" suhtautuminen eurooppalaisiin ja eurooppalaisten suhtautuminen "amerikkalaisiin". Viimeksi on Saska Saarikoski päässyt kirjoittamaan siitä, kuinka "maailman antiamerikkalaiset saavat herkutella kaikella, mikä Yhdysvalloissa on vialla". Minusta Saarikosken juttu on huono monellakin tavalla. Se yleistää karkeasti, vääristelee ja pelkistää monimutkaista asiaa ja ennen muuta käyttää propagandistista terminologiaa siten kuin yhdysvaltalaiset ulkopolitiikan toimijat ovat aina käyttäneet. Voimme toki toivoa, ettei kyse on Saarikosken kafkamaisesta metamorfoosista, mutta varaudutaan siihenkin.

Minusta on jokseenkin käsittämätöntä, että Suomen suurimman lehden toimittaja käyttää niin epäonnistunutta termiä kuin "antiamerikkalainen" (sitä typerämpi on vain "antiturkkilainen"). Se on suoraan kylmän sodan pakastimesta kaivettu käsite, jolla ei ole mitään käyttöarvoa nykyhetken ulkopoliittisessa keskustelussa. Vielä epäonnistuneemmaksi käytön tekee se, että erinäisillä kuolleen aasin silloilla Saarikoski saa juttuunsa mahtumaan myös Venäjän (joka teorian mukaan hyötyy "antiamerikkalaisuudesta")  ja Pohjois-Korean (joka muka kannattaa Donald Trumpia).

* * *

Saska Saarikoski loukkaa Amerikan mantereen kansoja antaessaan ymmärtää, että joku jossain muualla on "antiamerikkalainen", vaikka todellisuudessa se mahdollinen anti kohdistuu vain Yhdysvaltoihin, ei suinkaan Amerikkaan, joka koostuu Pohjois-, Väli- ja Etelä-Amerikasta sekä Karibian meren saaristosta. En ole koskaan törmännyt anti-kanadalaisuuteen (paitsi South Parkissa) tai anti-meksikolaisuuteen (paitsi Donald Trumpin puheissa). Puhuminen "antiamerikkalaisuudesta", kun tarkoitetaan kriittisyyttä Yhdysvaltain hallinnon ja kulttuurin eräitä globaalisti vaikuttavia kielteisiä puolia kohtaan, on loukkaavaa muita amerikkalaisia kohtaan.

Saarikoski esittää myös tämän "antiamerikkalaisuuden" yksipuolisena syntinä väittäen, ettei Yhdysvalloissa törmää "antieurooppalaisuuteen". Mehän emme voi tietää, miten pienessä kuplassa Saarikoski Yhdysvalloissa mahdollisesti elää (monen todistuksen perusteella siellä voi elää erittäin pienessä ja eristetyssä maailmassa), mutta vähäiselläkin historian tuntemuksella on mahdoton välttyä niiltä lukuisilta esimerkeiltä, jotka kertovat siitä, miten erityisesti vanhoillinen ja oikeistolainen yhdysvaltalainen väestö suhtautuu Eurooppaan ja sen arvoihin jyrkän torjuvasti. Jos Saarikoski ei ole tätä havainnut, syy voi olla yrittämisen puutteessakin tai valikoivassa muistiinpanotekniikassa.

Saska Saarikosken tavalla nähty ja kuvailtu "antiamerikkalaisuus" on älyllisesti yhtä typerää kuin tällä hetkellä taas vaihteeksi nousukautta elävä Venäjän vastaisuus. Kokonaisen maanosan tai valtion "vastaisuus" on henkistä laiskuutta ja kertoo vain siitä, ettei ole vaivauduttu kritiikkiä täsmentämään. On selvää, että Yhdysvaltain ulko-, talous- ja kulttuuripolitiikkaa on kautta vuosikymmenien kritisoitu ankarasti ja kritiikki tulee jatkumaan. Miten muutenkaan voisi olla, kun tuon suurvallan pyrkimys vaikuttaa kaikkiin ja kaikkeen maailmassa on jokapäiväistä ja herkeämätöntä? Mutta se ei ole "antiamerikkalaisuutta" yhtään sen enempää kuin Israelin kansallis-oikeistolaisen hallinnon kritiikki on antisemitismiä.

* * *

Kuten muutkin sodanjälkeisten sukupolvien ihmiset, myös minä olen lapsesta asti kasvanut yhdysvaltalaisen vaikutuksen alaisena. Vapaaehtoisesti me niitä Disneyn piirrettyjä Astrassa katsoimme, mutta olisimme toki katsoneet muitakin, jos olisi ollut tarjolla. Lapsia ei väite kulttuuri-imperialismista hetkauta, mutta vähän isompana sitä rupesi ihmettelemään, miksi yhdysvaltalaisilla tuotteilla oli niin keskeinen asema kulttuurissamme ja miksi niillä on sotilastukikohtia kaikkialla maailmassa.

Kieltäydyn silti jyrkästi ja yksiselitteisesti "antiamerikkalaisuuden" leimasta. Se on typerä propagandaele, ei mitään muuta. Yhdysvallat on pääosan kohtaamastaan kritiikistä ansainnut pahoilla teoillaan aivan kuten se on ansainnut pääosan ihailustaan ja suosiostaan hyvien kansalaistensa hyvillä teoilla. Aivan kuten Eurooppa tai Venäjä tai kuka tahansa on omilla hyvillä ja pahoilla teoillaan ansainnut. Miksi ihmeessä Yhdysvaltojen pitäisi olla kritiikiltä turvassa tai miksi sen kritisoiminen on ongelma? Siksikö vain, että yhdysvaltalaisista monet ajattelevat olevansa maailman parhaita ja aina oikeassa?


"Antiamerikkalaisuus" on Yhdysvalloissa kyhätty propagandaele sitä tosiasiaa peittämään, että omista viattomuuskuvitelmistaan riippumatta Yhdysvallat on järjestelmällisesti ja pitkään sotkeutunut kaulaansa myöten sotimaan ympäri maailmaa puolustaessaan yhdysvaltalaisten suuryritysten taloudellisia etuja. Yhdysvaltain hallinto ei edusta mitään epäitsekästä hyvää, vaan suurteollisuutensa itsekkäitä etuja. Siksi se ansaitsee jatkuvasti ankaraa ja säälimätöntä kritiikkiä, vaikka maa toisella kädellä tarjoaisi kuinka hyvää tiedettä, taidetta tai viihdettä. "Antiamerikkalaisia" emme ole, mutta kriittisinä meidän on jatkettava.