FZ (ja tupakka)

Säveltäjä Frank Zappa täyttäisi parin viikon kuluttua 76 vuotta, jos ei olisi mennyt täysin ennenaikaisesti kuolemaan jo 4.12.1993 vain 53 vuoden ikäisenä. Kuolinsyyksi ilmoitettiin julkisuuteen eturauhasen syöpä, josta Zappa ehti aktiivisesti kärsiä joitakin vuosia. Vaikka FZ ehti tuossakin ajassa luoda valtavasti, voimme vain apeina aprikoida, mitä kaikkea hän olisi tehnyt musiikissa ja yhteiskunnassa, jos olisi elänyt edes Mick Jaggerin ikään (nyt 73 vuotta). Mielikuvitus ei riitä, mutta ehkä vuosi 2017 ei edes alkaisi Donald Trumpin valtakautta peläten. Zappa harkitsi nimittäin itsekin vakavasti ehdokkuutta ja olisi ilman sairastumistaan saattanut sen toteuttaa. Mikään ei olisi sen ehdokkuuden jälkeen ollut ennallaan.

Seuraava teksti spekuloi elintapojen ja eliniän yhteydellä, eikä millään tavalla koskettele Zappan musiikkia, vaikka syksy 2016 on tuonut harrastajien ulottuville kaksi uutta levyä ja toivon mukaan joulun alla vielä kolmannen. Nyt ei siis puhuta musiikista vaan siitä, miksi luovat elämät katkeavat kesken. Tarkoitukseni on myös kysyä, ovatko ne oikeasti jääneet kesken vai onko kyseessä pelkkä harha, joka sisältää kestämättömän oletuksen jostain vakiomittaisesta luovan yksilön elämänkaaresta.

Spekulaation lähtökohtana voimme hetken aikaa miettiä, millaisessa maailmassa eläisimme, jos mm. seuraavat henkilöt eivät olisi kuolleet selvästi ennenaikaisesti (suhteessa ihmisten yleiseen keski-ikään ko. kulttuurissa, ei muuten): Tim Buckley (kuoli 28-vuotiaana), Jimi Hendrix (kuoli 27-vuotiaana), Buddy Holly (kuoli 22-vuotiaana), Brian Jones (kuoli 27-vuotiaana), Janis Joplin (kuoli 27-vuotiaana), Jim Morrison (kuoli 27-vuotiaana), Gram Parsons (kuoli 26-vuotiaana), Otis Redding (kuoli 26-vuotiaana) - tai Toivo Kuula (kuoli 35-vuotiaana), Heikki Suolahti (kuoli 16-vuotiaana), Petri Walli (kuoli 26-vuotiaana)...

* * *

Suinkaan kaikki edellä mainitut eivät kuolleet sitä tahtoen, pikemminkin päin vastoin. Itsemurhat eivät ole luovien ihmisten joukossa mitenkään tavallisia, vaikka niihin kohdistetaan helposti hyvin kiihottunutta kiinnostusta, jota jokamies ei saa aikaan oikein millään. Tarkoitukseni ei ole myöskään pohdiskella näitä kuolinsyitä sen laajemmin, kirjo ulottuu itsemurhista liikenneonnettomuuksiin, tukehtumisista huumeiden yliannostuksiin. Jokainen kuolee johonkin, onko asiassa sinänsä mitään spekuloinnin perustaa? Itse ajattelen - tietysti FZ:n takia -, että jotkut näistä kuolemista ovat kuitenkin erityisen kiukuttavia, koska ne ovat johtuneet pikemminkin piittaamattomuudesta kuin sattumasta.

Frank Zappa suhtautui alkoholiin hyvin pidättyvästi, vaikka tiettävästi saattoi nauttia hyvää viiniä aterian yhteydessä. Hänen yleistyksensä viininjuojista (eivät rähise) ja olutveikoista (rähisevät erittäin herkästi) lienee pohjautunut varsin laajaan empiiriseen havaintoaineistoon kiertueilla. Vaikka Zappa ei itse juopotellut, ei hän suhtautunut siihen yhtä tylysti kuin varsinaisiin huumausaineisiin. Sitkeän harhakäsityksen mukaan Zappa aloitti huumeiden käyttämisen villeinä hippivuosina, mutta karu tosiasia on, että jopa kannabis, jota hän on kertonut kokeilleensa, aiheutti Zappalle huonon olon. Eikä siinä kaikki, hänestä tuli tunnetusti erittäin suvaitsematon työnantaja. Zappan palkkalistalta lensi nopeasti pois, jos jäi kiinni pössyttelystä työaikana tai kiertueella. Muusikot oppivat olemaan varuillaan, mitä helpotti se, että Zappa asusti yleensä eri hotellissa. Mutta kyllä niitä käryjäkin kävi ja kenkää tuli.

Edellä sanottuun katsoen Zappan suhde tupakkaan oli erikoinen. Hän aloitti tupakoinnin hyvin nuorena (pikkuveli Charles Robert on antanut todistajanlausuntonsa kirjassaan Frankie and Bobby : Growing up Zappa, 2015) ja jatkoi sitä keskeytymättä, herkeämättä koko lyhyen elämänsä ajan. Zappa kiisti silti olevansa nikotinisti, hän vain sattui "pitämään tupakasta". Jokainen Zappan julkisia esiintymisiä seurannut kuitenkin ymmärtää, että kyseessä oli erittäin vahva riippuvuus, jonka symbolina oli kitaraan kiinnitetty teline, johon Zappa saattoi soolonsa ajaksi sijoittaa sauhuavan Winstoninsa. Riippuvuuden jyrkkä kiistäminen on varmaan psykologisesti helpostikin selitettävissä, mutta muuten rationaalisen Zappan henkilökuvassa se on joka tapauksessa outo poikkeama. Ironisesti voi ajatella, että oli kaikkien onni, että Zappa ehti kuolla ennen nykyajan tupakointikieltoja. Vielä eläessään Zappa ehti manata lentoyhtiöitä, jotka kielsivät tupakoinnin - Zappan mielestä naurettavista syistä kuten passiivisen tupakoinnin vaarallisen perusteella.

* * *

Klassisen selityksen mukaan luova ihminen ei piittaa terveistä elämäntavoista, koska hänellä on tärkeämpääkin tekemistä ja kuolema korjaa kuitenkin jossain vaiheessa. Tällainen romanttisesti riutuva elämäntaiteilija ei tietysti ole pelkkää fiktiota, mutta kun lukee hengissä pysyneiden rock-hemmojen liikuttavia raitistumiskertomuksia, tulee tunne, että se rock and roll -elämäntapa on lähinnä surkeaa elämänhallintaa. Stimulanttien vaikutuksesta luomistyöhön on kiistelty ja kiistellään varmaan loputtomiin, mutta harvassa taitavat olla ne mestariteokset, jotka on ihan oikeasti luotu kännissä tai kamapäissä. Taiteilijat ja muusikot tietävät itse, kuinka paljon on kysymys kovasta työstä. No, totuus harvemmin on mediaseksikästä.

Taiteiden historia tuntee tapauksia, joissa ihmisen luomisvoima purkautuu kerralla ja sammuu sitten. Tällaisissa tapauksissa on vaikea puhua ennenaikaisesta kuolemasta muuten kuin yleisinhimillisessä mielessä. Mutta olisiko täydessä luomisvoimassa kuolleen pitänyt muuttaa elintapojaan, ettei olisi joutunut vastaamaan viikatehenkilön kutsuun kesken touhujen? Jo kuolleiden kohdalla kysymys on tietysti myöhässä, mutta spekuloivalla mielellä ajattelee helposti, että jos Zappa olisi lopettanut tupakoinnin joskus 1970-luvun alussa, ehkä hänen elimistönsä ei olisi tarjonnut syövälle edes sitä eturauhasta? Kukaan meistähän ei tiedä, oliko hänen tappavan tautinsa syy juuri tupakassa, mutta yleisten syiden perusteella sellaista voi ainakin vahvasti epäillä. Zappa olisi itse varmasti kiistänyt epäilyn jyrkästi.

Nuoret ihmisethän eivät kuole tupakoinnin aiheuttamiin syöpiin, joten esimerkkiä voi katsoa vain vanhemmista. Mutta eihän kukaan nuorena sitä tee ja ajattele, että voi kuolla nuorena. Sellaista vaihtoehtoa ei kerta kaikkiaan ole. Se mikä synnyttää mielihyvää, ei voi olla vaaraksi. On mahdotonta tietää, yrittikö kukaan Zappalle marmattaa tämän alituisesta tupakoinnista (tuskin yritti kahta kertaa). Vielä 1970-luvulla oli Suomessakin tavallista, että yhteinen oleskelutila oli sakeana tupakansavusta. Ehkä Zappa syntyi vaan vääränä vuosikymmenenä, olisi pitänyt odottaa pari vuosikymmentä ja hän olisi edelleen hengissä. Mutta toisaalta meillä on Keith Richards, joka kaikkia lääketieteellisiä ja biologisia todennäköisyyksiä uhmaten on edelleen elossa ja täyttää kahden viikon kuluttua 73 vuotta, vaikka omankin todistuksensa mukaan on rääkännyt elimistöään kohtuuttomasti jo yli puolen vuosisadan ajan. Oudot ovat elämän ja kuoleman polut.